Sairauksia ja sairauksia

Kun työntekijä sairastuu eikä enää ole työkykyinen, tulee hänen välittömästi ilmoittaa asiasta esimiehellen, joka sitten voi myöntää luvan sairaspoissaoloon, joka on palkallinen. Kaikkiin työsopimuksiin on kirjattu oikeus palkalliseen sairaspoissaoloon 30 päivän työssäolon jälkeen.

Hienoa toimintaa työnantajilta eikö?

Työnantajalle on lisäksi kirjattu työsuojelulakiin velvoite ylläpitää työntekijän työkuntoa sekä työturvallisuutta.

Kerrassaan upeaa eikö?

Se vaan, että totuus useilla työpaikoilla on aivan jotain muuta. Alemman portaan lähiesimiehet tuntuvat olevan varsinaisia sairaspoissaolon kyttääjiä, joille yksikin sairaspoissaolopäivä on kauhistus. Erityisen mielenkiintoiseksi tämä tulee, kun oman kokemukseni mukaan nimenomaan naisesimiehet ovat tässä kaikkein tiukimpia ja erityisesti silloin, kun kyseessä on naisvaltainen ala kuten vaikkapa sairaanhoitajat ja lastentarhaopettajat.

Otetaanpa esimerkiksi päiväkodit, joissa työskennellään koko ajan mitoitusten äärirajalla ja koska lapsilla on runsaasti tauteja, on epidemiologisesti ymmärrettävää, että sairauksia esiintyy siellä konttorityötä tekeviä enemmän.

Päiväkodinjohtajalla taas on ymmärrettäviä paineita työvoiman riittäväyyden takia, jos henkilökuntaa on paljon sairaana, joten aloitetaan mantra sairaspoissaolojen vähentämisestä syylistämällä työntekijöitä poissaoloista:
" Kuule tuo on sellainen pieni nuha vaan kyllä minäkin olin eilen toissä pikku kuumeessa vai haluatko, että iltavuorolainen jää yksin 17 lapsen kanssa?"
"Tulkaa toimeen vaan, minä en saa rekrytoida sijaisia ja kun xx ja yy ovat taas poissa, niin henkilökuntaa on vaan liian vähän, mutta menettekö te sitten sanomaan lasten vanhemmille, että lapsia ei saa tuoda päiväkotiin?"
"Merkkaa siihen siniseen vihkoon sitten ylimääräiset tunnit, niin saat ottaa ne sitten myöhemmin takaisin, kun on vähemmän lapsia, kun ylitöitä ei saa teettää."

Näistä kaksi ensimmäistä ovat työsuojelullisessa mielessä asiatonta käytöstä ja kolmas on jo selvä työaikalain rikkominen, mutta kukas niihin puuttuisi, kun me olemme aina näin tehneet ja tämä on hyvä näin.

Kaikkein hankalimpaan tilanteeseen joutuvat ne vanhemmat, joiden pienet palset joutuvat infektiokierteeseen. Kaikki me lapselliset vanhemmat tiedämme mitä on, kun yksi lapsista sairastuu oksennustautiin - se kiertää kaikissa muissakin ja totuus vaan on se, että kolmen lapsen sairastamiseen menee helposti viikko ja pahimmillaan on itse sairaana perään, jonka jälkeen aloittaakin taas joku palsista. Mutta yllättäen esimiehen mielestä juuri tähän pitääkin puuttua! Ja kokemukseni mukaan erityisen varmasti tähän puuttuu naisesimies, joka pahimmoillaan lähtee vielä syylistämään pienten lasten äitiä: " Kuinka ne sun lapset nyt voi jatkuvasti olla kipeitä?" tai vielä vähän ilkeämmin: "Ettei vaan olis takana jotain muuta? Kyllä minä kuule alkoholismin ja tekomasennuksen tunnistan ja pyytäisit kuule joskus sitä isääkin hoitamaan niitä lapsia, ei sekään aina jossain työmatkalla ole."

Tätä kokemusta vastaan Turun opetustoimen johdon sairastaminen tuntuu täysin absurdilta.

Kun ylin johtaja saa tuomioistuimelle valehtelemisesta 60 tai 80 päivää ehdollista vankeutta, ESIMIES toteaa kaverin olevan sairas ja pyytää tätä tuomaan lääkärintodistuksen! Eikä siinä vielä mitään, mutta kun sitä s-lomaa vielä jatkettiin.

Minusta tuo on naurettavaa ja todistaa sen, että riittävän korkeille viranhaltijoille on olemassa täysin omat säännöt, joihin kuuluu:

- kyseenalaistamattomat sairaslomat millä tahansa syyllä. Työnantajallahan on mahdollisuus tarkistuttaa epäilyttävät sairaslomatodistukset toisella asinatuntijalla.

- palkalliset sairaslomat millä tahansa syyllä. Tavallisten työntekijöiden kohdalla etenkin kuntatyönantaja on kovasti myöntämässä palkattomia sairaslomia etenkin F-koodein kohdalla.

- varoittamattomuussuoja. Tavallisille työntekijöille varoituksia tyrkätään tuon tuostakin, mutta ylemmille virkamiehille ei juurikaan mistään. Ja kun annetaan, niin sekin sössitään mahdollisimman kalliilla tavalla kuten Hirvilammesta hyvin muistamme.

- lakimies kunnan laskuun. Kuten Hirvilammesta edelleen muistamme.

Turussa työnantaja on siis linjannut, että ikävä tuomioon johtanut oikeuden päätös oikeuttaa palkalliseen sairaslomaan. Haluasinpaa nähdä, kuinka vaikkapa katurakennusosaston työntekijä, joka joutuu ajamaan vaikka traktoria päivittäin, tuomitaan näin pikkujoulukauden kunniaksi pienessä hutikassa ajaneena ajokieltoon eli menettämään korttinsa, vaikka 60 päiväksi ja esimies käskee tästä syystä kyseistä työntekijää hakemaan sairaslomaa palkallisena. Taitaa kaverilla vaan olla ikäväkseen ennemmikin potkut edessä.

Turun tauti se vasta paha tauti onkin - siihen ei auta mikään troppi.

Haetaan haetaan, mutta minne?

Koulutus on se, joka tekee Suomesta huippujen huipun. Näin on ainakin OPM:n ja varmasti jonkun muunkin mukaan. Mitäs siinä sitten - se vaan, että OPM ja joku muukin on väärässä.
Eihän niin saisi sanoa, mutta minkäs teet etenkin silloin, kun Ministry of Education on päättnyt tehdä päättömyyden päättömyyden jälkeen.

Kotvanen sitten Paavo Lipponen oli pääministerinä ja hänen aikanaan aloitettiin hoku siitä, että Suomen piti nousta maailman huipuksi lisäämällä korkeakoulutettujen määrää AMK-koulutuksella. Hemmetin kivaa tietysti olisi ollut, jos pääministeri olis edes joltain alalata lukenut kelpoisuusvaatimukset. Nykyisellään AMK-sosionomit eivät ole kelpoisia esiopetusta antaviksi lastentarhaopettajiksi tai sosiaalityöntekijöksi ja yliopistojen aloituspaikat eivat riitä tarpeeseen.

Nykyinen SDP:n opetusministeri pistää vielä paremmaksi. Ensin on pakko hakea koulutukseen, jotta saisi työmarkkinatukea. Kun sitten epäonnekseen . kyllä tasan epäonnekseen - pääsee koulutukseen, on pakko valmistua alalle, jolle sattui pääsemään sillä muuten opintotuki lakkaa tai jouduit muita heikompaan asemaan hakiessasi seuraavana vuonna toiseen mieluisampaan koultukseen ja hakijalla jo on korkeakoulupaikka.

En minä yleensä paljoa toivo ja niistäkään toivomuksista tuskin mikään koskaan osuu kohdalleen, mutta nyt olisi tarpeen osua. Voisikohan opetusministeri edes kerran koko vaalikauden aikana ajatellla mitä seurauksia päätöksillään on. Tiedän, että se on paljon pyydetty mutta kerran jos kuitenkin ajattelisi.

Kun järkeviä ja oikeita päätöksiä ei uskalleta tehdä, niin sitten tehdään älyttömiä päätöksiä, joiden seurauksena nuoret tulevat hakemaan aloille, joille eivät varmasti pääse. Tämän seurauksena sitten jää paikkoja täyttämättä tai nuoret joutuvat aloille, joilla ei ole työllistymisen mahdollisuuksia tai joiden opiskelemiseksi ei riitä motivaatiota. Tätä se sitten teettää, kun vuosia on kalasteltun ääniä pitämällä joka kylässä AMK ja ties mitä aloja, joilta työllistyminen on ollut vaikeaa.

Pikku vinkki opetusministerille: Opetusministerkikin kaipaa jossain vaiheessa ikääntymisprosessiaan hoitoa ja hoivaa, ehkä niitä aloja kannattaisi suosia myös opiskelupaikkojen suhteen vai haluaako nykyinen opetusministeri robottien suorittavan hoitotoimenpiteet?

Koulutusta tälle vuosisadalle

Parina viime viikkona julkisuudessa on arvosteltu ja arvioitu suomalaista koulujärjestelmää

Suomi on itse nostanut kovasti kissan häntää julistamalla PISA-tuloksia maailmalla ja esittäytymällä koulutuksen mallimaana. Koulutuksesta on koitettu jopa tehdä vientituotetta, mutta ainakaan Saksaan ei taida olla menemistä. Sen verran kovasanaiseksi äityi sikäläinen arviointi suomalaisesta koulujärjestelmästä. Toisaalta mitäpä me Saksasta piittaisimme, ehkä Seppo Räty omalla kommentillaan "Saksa on paska maa" oli sittenkin oikeassa.

Seuraava koukku tai jab koulujärjestelmään tulikin aivan kotipihalla, kun emeritusprofessori Anto Leikola julisti, että kouluissa luetaan täysin turhia asioita. Professorin mukaan hyvät kouluarvosanat eivät kerro älykkyydestä vaan motivaatiosta opiskelua kohtaan. Tämä jokaisen opettajan tuntema totuus sai välittömästi palstatilaa, kun sanojaksi löytyi emeritusprofessori. Tässä kohdassa olisin odottanut emeritukselta hieman tiukempaa selkärankaa ja olettanut, että hän olisi voinut ottaa kantaa myös siihen, mitkä näitä turhia asioita ovat, mutta tähän ei rohkeus tai kokemus koulusta riittänyt.

Yhden totuuden virtahepolandian maassa eli Suomessa koulutusjärjestelmä on virallisen totuuden mukaan erinomainen, hyviä tuloksia tuottava ja syrjäytymistä ehkäisevä ja PISA tulosten mukaan maailman kärkipaikalla.

Edellisten kahden iskun mukaan näin ei olisi.

Oleessani 3-4-vuotta sitten Helsingissä pidetyssä Future Learning konferensissa, muistan puhutun siitä, että kouluissa edelleenkin opetetaan 1960-luvun mentelmin lapsia kohtaamaan 1970-luvun teollisuusihanteisiin perustuva maailma. Ihan hirvittävästi ei homma ole muuttunut.

Opettaja on pahassa välikädessä. Oppilaiden vanhemmat ovat käyneet koulua aikana, jolloin kaikki tieto oli kirjoissa ja tietokirjakauppiaat kulkivat maaseudulla myymässä uusinta painosta painetusta tietokirjasta osamaksulla. Nyt jos joku rohkea opettaja yrittää vähentää oppikirjariippuvuutta ja keskittyä antamaan työkaluja 2010-luvun tarpeisiin, vastustusta tulee sekä kustantamoista, jotka korisevat kuolonkierteessään, ja vanhemmilta, joille on pystytty luomaan täysin turhia pelkoja nettirikollisista, jotka vain vaanivat viattomia oppilaita verkossa houkutellaakseen nämä julmiin ja pimeisiin perversioihin.

Onneksi edes joku tutkija jossain on sitä mieltä, että koulutuksen suuntaa on muutettava. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että aika tähän olisi nyt. Mutta mistä saada tukea ja voimaa muutokseen ja kuinka kauan muutos kestää?

Tukea pitäisi lähteä hakemaan koulujen rehtoreilta, joiden tärkein tehtävä on vastata koulun pedagogisesta kehittämisestä ja kokonaisvaltaisesta johtamisesta, eikä olla turhanpäiväisten kiistojen selvittäjiä tai sihteereitä ja tulostaa todistuksia -siihen rehtoreiden aika on aivan liian kallista. Harvassa nimittäin ovat ne koulutuksenjärjestäjät, jotka oikeasti haluavat panostaa oppilaiden viemiseen tuleville vuosikymmenille tulevaisuuden taitoja vaaliten. Onneksi sellaisiakin opetuksen järjestäjiä löytyy, joille ymmärrys siitä, että koulun täytyy muuttua maailman muuttuessa on olemassa ja toivottavasti nämä myös rohkeasti tukevat niitä opettajia, jotka haluavat antaa oppilailleen tulevaisuuden menestymisen mahdollisuuksia eikä vain kikkoja, joilla selvitä seuraavasta kokeesta.

Kiintiöillä tai ilman

Kiintiöitä on monenlaisia ja tulkintoja niiden tarpeellisuudesta myös.

Tuomas Enbuske käsitteli omaan tekoräväkkään tapaansa Uuden Suomen blogissaan yhtiöiden hallitusten naiskiintiöistä ja sai siihen luonnollisesti melkoisen määrän vastauksia puolesta ja vastaan.

Enbusken näkökulma oli sinällään osuva; pitääkö hallituksiin pakottaa joku "kiintiönainen", jolla ei välttämättä olisi mielenkiintoa asiaa kohtaan, mutta ulkopuolinen taho on vaan määrännyt tasa-arvon nimissä henkilön hallitukseen.

Tästä tulee eittämättä mieleen taannoinen mieskiintiön poistaminen opettajankoulutuksesta. Aiemmin nähtiin, että opettajina piti näkyä sekä miehiä että naisia ja miesten määrää heikosti palkatulle alalle lisättii juuri kiintiöimällä miehille tietty määrä oppilaspaikkoja.

Tiedän, että on kovin vaarallista lähetä tekemään seuraavaa rinnastusta näiden kahden asian välille, mutta haluan silti sohaista kepillä ampiaispesää.

Opettajakoulutuksne mieskiintiö poistettiin käyttämällä perusteluna sitä, että paremmat arvioinnit pääsykokeissa saaneet naiset jäivät koulutuksen ulkopuolelle tai joutuivat hekeutumaan jollekin toiselle alalle. Nyt pörssiyhtiöiden johtoon halutaan naisia, joita joistain syistä ei hallitusten paikkoja jaettaessa ole arvioitu yhtä korkealle, kuin hallituksiin päässeitä miehiä, joten hallituspaikkojen kohdalla nähdään oikeutetuksi tasa-arvoksi, että vähemmän "pisteitä" saanut nainen ohittaa enemmän pisteitä saaneen miehen.

Mitä ihmeen väliä on asian hoitajan sukupuolella, jos toiminta on kaikkia hödyttävää ja asiakkaat tai koko yhteiskunta asiasta hyötyy. On siis täysin yhdentekevää hoitaako jotain tehtävää mies vai nainen, kunhan homma toimii. Jos homma ei toimi, tehtävää hoitava henkilö pitää siirtää toisiin tehtäviin, eikä tässäkään sukupuolella pitäisi olla mitään tekoa.
Silti Suomessa koulupudokkaista ja syrjäytyneistä pojat ovat niitä, joille käy kehnoimmin poikien ryhtyessä tyttöjä selvästi teodennäköisemmin pikkurikollisiksi. Tosin tytöt ovat tätä kehitystä koittaneet kovasti tasoittaa.

En oikein ymmärrä, että määräämällä kiintiöt tiettyihin tehtäviin, voitaisiin jotenkin parantaa kyseisen asian hoitamista. Mitä sitten, jos kiintiötä ei täytetä, vaan jokin yhtiö päättää uhmata lanlaatijaa? Määrätäänkö yhtiölle sakko vai lynkataanko yhtiö julkisesti mediassa? Todennäköistä kuitenkin on se, että pörssiyhtiön kaatuessa miesten työllisyys heikkenee enemmän kuin naisten. Tämä merkillinen vääristymä tietenkin johtuu pörssiyhtiöiden tuotantorakenteesta ja siinä poikkeuksen taitaa tehdä entinen suuruus NOKIA, jolla kokoonpanotyössä lienee ollut enemmän naisia kuin miehiä.

Kiintiöiden käyttäminen ja niistä puhuminen on siis minusta typerää ja kuvastaa niitä haluavien ihmisten irtaantumista reaalimaailmasta Suomalaisilla reunaehdoilla. Suomessa tasa-arvo on pitkällä, mutta valitettavan usein juuri alemman portaan naisesimiehillä on ikävän epätasa-arvoinen käsitys esim. alaistensa tasa-arvoisestapalkkauksesta eli samapalkkaisuudesta.

Sen vaan sanon, että kouluissa olisi varmasti paljon, paljon, paljon vähemmän järjestyshäiriöitä, syrjäytyneitä poikia jos miesopettajia kouluissa olisi enemmän.

Keskittämisen edut savuna ilmaan

Kuntien taloudella ei mene hyvin. Eikä talousasioista vastanneiden mukaan ole koskaan mennytkään eikä koskaan tule menemäänkään. Jotain siis pitää tehdä, jotta kustanuksia saadaan pienennetyksi.

Kutsutaan paikalle konsultti, joka nopeasti pääsee tulokseen, jossa keskittämällä toimintoja saadaan aikaan tuntuvia säästöä, koska osaaminen keskittyminen parantaa osaamista ja näin ollen tuo tehokkuutta. Isot yksiköt ovat myös vähemän haavottuvia sijaisten suhteen kuin pienet ja niillä on paremmat mahdollisuudet vastata haasteisiin ja isoilla yksiköillä on laajenpi talouspohja.

Hienoa. Kaikki ongelmat on ratkaistu ja auvoisuus häämöttää juuri nurkan takana.

Näinhän tämän piti mennä Turussakin kun sairaanhoitopiiri perusteli päätöstään keskittää tietty osaaminen TYKS:iin. Riittävästi toimintoja, tarpeeksi erikoisosaamista, laaja väestöpohja, helppo saavutettavuus.

Se vaan tässäkin taas noin perinteisellä tavalla ilmaistuna kusi, että kukaan näistä helvetin kalliilla rahalla ostetuista konsulteista ei ilmeisesti ole koskaan ollut tekemisissä kriisisuunittelun kanssa tai edes lapsena kuullut satua, jossa varotettaisiin laittamasta kaikkia munia samaan koriin.

Kun TYKS:in eilisessä tulipalossa oli todellisen suurkatatstrofin ainekset,  kysyi samassa koulutuksessa ollut henkilö minulta: "Luuletko, että sairaanhoitopiirillä olisi vakuutus tuollaista varten." Rohkenen epäillä, että ei olisi. Sillä kuntien, kuntayhtymien ja muiden niihin verrattavien tahojen toimintaan kuuluu vakuututtomuus, koska "Vakuuttaminen on niin kallista, että kannattaa ennemin maksaa omat vahingot, kun niitä tulee kuitenkin niin harvoin."

Kustannukset tulevat nousemaan varmasti miljooniin ehkä jopa kymmeniin miljooniin, mutta onpahan säästetty vakuutuksista. Kustannuksia säästettiin myös jättämällä TYKS:in T-sairaalasta spriklerjärjestelmä pois kalliin hinnan takaia. Asia, jota päätöksenteossa vastusti vain 2 henkilöä. Luulen tosin, että lautakunnan poliittiset jäsenet ovat jo miettineet miten typerää päätöstään huomisessa lehdessä perustelevat ja väitän, että heittävät loan valmistelijoiden niksaan kommenteilla:"Selvitysten mukaan tälläisten tapahtumien pitäisi olla täysin mahdottomia ja olen jo pyytänyt selvityksen virkamiehiltä siitä, miten tälläinen ylipäänsä tapahtui." No perkele kun se tapahtui juuri siksi, että itse estit niiden spriklereiden hankkimisen. Toisaalta kun tämä tilanne  voidaan hoitaa käymällä näppärästi jonkun muun taskulla, niin mitäs niistä vakuutuksista ja spriklereistä - anna palaa vaan.

Koko erikoissairaanhoito joudutaan nyt järjestämään uudelleen ja mikä pahinta tärkein ensiapuosasto on jouduttu siirtämään toisiin tiloihin ja vähemmän kiireellisiä hoitoja joudutaan peruuttamaan. Oli pelkkää hyvää tuuria, että tehohoito-osastoa ei jouduttu evakuoimaan.

Tapahtumaa voidaan pitää myös ironian vastaiskuna keskittämiselle: Nyt osaamista joudutaan hajauttamaan eri tiloihin ja palauttaa paikkoihin, joista sitä väkisin lähdettiin yhteen paikkaan keskittämään.

Kirjoilla vai ilman

Talous on alamaissa ja sehän iskee hallintoalamaiseen vähintään taantumalla pelottellen.

Taaantumassa yleensä muistetaan korottaa veroja, eikä leikata menoja, joten perinteisesti veronkorotuslistalla ovat alkoholi, josta erityisesti Ministeri Maria Guzenina (sdp) suosi mallina oluen laimentamista, koska sillä saataisiin samalla vähennettyäalkoholin haittoja. Autot, joiden verottamista valtiovarainministeri Jutta Urpilainen(sdp) ajatteli muuttaa ja sai samalla historian kirjoihin itsenä nimisen veron.

Opetusministerin (sdp) kauniit päätökset opetusmäärärahojen leikkauksista taas johtaisivat YLE:n mukaan oppikirjamäärärahoista leikkaamiseen, joka äkkiseltään voisi kuulostaa kamalalta, mutta voisi oikeasti olla juusi se, mitä tarvitaan Suomen koululaitoksen tuuppamiseksi 2000-luvulle.

Opetussuunnitelma on nimittäin aivan tolkuttoman oppikirjasidonnainen ja aivan turhaan. Kaikissa juhlapuheissa muistetaan mainia, kuinka suomalaiset opettajat ovat maailman eliittiä ja meillä on erinomainen opettajakoulutus ja heti seuraavassa sivulauseessa se tehdään tyhjäksi, kun uutisoidaan kirjojen käytön vähenemisestä kouluissa. Entäs sitten?

Kustantajat ovat koittaneet saada kuntia ja opettajia innostumaan erilaisista teennäisistä oppimisympäristöistä jo vuosia. Näihin näennäsiiin virtuaaliympäristöihin on yritetty saada materiaalia useilla tavoilla esim siirtämällä harjoituskirjat suoraan verkkopalvelimille tai laittamalla 80-luvun lopun pingispelin kaltaisi oppimispelejä verkkoon.

Jo pelkkä ajatus tuosta on vähintäänkin hymyilyttävä, kun vertaa oppimispelejä vaikkapa Tribalwarsiin tai WOW:iin. Mitenkä kukaan nettiä ja nettipelejä seuraava voisi kuvitella oppilaiden kiinnostuvan huonosta grafiikasta ja teennäisistä näennäiskysymyksistä. Ilmeisesti kustantajat kuvittelevat näin olevan.

Miksi ihmeessä opettajat eivät siis hyödyntäisi vapaata materiaalia, jota netti on pullollaan. Youtubeen voi ladata parhaat opetusmetodinsa ja ne ovat sieltä kaikkien katseltavissa koska tahansa. On myös aivan turha väittää, että kouluissa on liian vähän koneita ja tarvitaan välttämättä yksi kone/oppilas ennen kuin mitään järkevää eden on mahdollista saada aikaiseksi.

BULL SHIT! ISOSTI. Jos oppilaat laitetaan pelaamaan Tribalwarsia tai WOW:ia tai muuta nettipeliä 3-4 hengen ryhmissä ja vain yhdellä koneella, voidaan olla varmija siitä, että toiminta muuttuu käsittämättömän interaktiiviseksi ja sosiaaliseksi välittömästi. Yhden ohjatessa hahmoa, mutta keräävät tietoa ruudulta ja laativat strategioita yhdessä valitun päämäärän saavuttamiseksi - mikä voisi olla sosiaalisempaa ja vuorovakutteisempaa. Ei ainakaa työkirja, joka on jo 1950-luvulta lähtien toiminut tavalla: Lue tekstiosiosta asia ja kirjoita se näille viivoille.

Nyt olisi sopiva aika lähteä miettimään asioita uudella tavalla unohtamatta silti kirjoittaa parhallee kaverilleen vähintään yhtä perinteistä kirjettä vuodessa.

Odottelua ja jonotusta

Koulut ovat pyörähtäneet käyntiin ja seuraavaksi voidaan odotella syysloman alkamista. Sitten odotellaankin joululomaa, hiihtolomaa, pääsiäislomaa, vappua ja kesälomaa.
Koulutunneilla luonnollisesti odotellaan välituntia ja päivän päättymistä sekä viikonloppua.

Enää ei kuitenkaan odotella vaikkapa kirjettä kaverilta, koska niitä ei juurikaan tule. Ihmisille on muodostunut omituinen käsitys siitä, että kirjeessä sanotut asiat ovat jotenkin voimakkaampia ja niitä on vaikea ottaa takaisin ja selittää toisin kuin sähköpostilla lähtetetyt viestit, joita on helpompi selitellä.

Odottelu tuli esille onglmana 1990-luvun laman yhteydessä, kun pankkitoimihenkilöitä vähennettiin runsaasti ja pankkisaleissa jouduttiin odottelemaan entistä enemmän ja pidempään. Odottelua organisoimaan kehitettiin jonotuslippusysteemi ja samalla päästiin ymmärtämään Neuvostoliitossa ollutta jonotusta omakohtaisten kokemusten kautta. Tosin meillä ei jonotettu hyödykkeitä vaan palvelua.

Jonottaminen on useinpien suomalaisten arkea johon ei oikeastaan voi vaikuttaa millään vai voisiko sittenkin?

Ajatellaanpa vaikka aamuruuhkaa. Helsingissä autoilijoita alkaa jo olla niin paljon, että omalla autolla liikkuminen keskustassa alkaa olla yhtä tuskaa. Toisaalta myös julkisen liikenteen käyttäminen alkaa olla yhtä tuskaa, koska sen luotettavuus on kovin heikko ja asiakkaan syyllistäminen ei siinä auta ollenkaan. Oli käsittämätöntä, että VR:n ongelmissa VR:n edustaja julkisuudessa ehdotti asiakkaiden varaavan enemmän matka-aikaa palveluntuottajan mahdollisten ongelmien takia. Linja-autojen käyttäminen Helsingissä ei juurikaan paranna asiaa, kuin parkkiongelmien kohdalla.

Mikä sitten auttaisi? Jonottajan asenne? Siitäkin varmasti olisi hyötyä, mutta yksi Turussa jonottamista lisäävä tekijä on läpiajokieltojen määrän lisääminen. Kun liikennesuunnittelija suunnitelee kokoojakaduksi reitin A ja pääkulkureitiksi kadun B kieltämällä liikenteen kaduilla C ja D tehdään aivan tolkuton virhe.

Kuvitelkaa mielissänne hämähäkinverkko. Siinä on solmukohtia, jotka mahdollistavat liikkumisen paikasta A paikaan B useampaa eri pituista reittiä pitkin, koska mitään reittiä ei ole kielletty. Mistä löytyisi se kaupunki, joka erilaisten kauttakulku kieltojen ja rajoitusten sijaan lähtisikin kehittämään verkkomallia kuljettamiseen ja siirtymiseen. Toki se vaatii resursseja nopeusvalvontaan uusilla reiteillä ja sen hyväksymisen, että liikennemäärät tasoittuvat eri alueiden välillä, mutta ratkaisu hyödyttäisi kaikkia. Liikenne sujuvoituisi ja nopeutuisi, kun jonossa pysähteleminen vähemmälle.

Kun tämä vielä yhdistettäisiin joustoihin työpaikassa ja -ajassa, voitaisiin oikeasti saada paljon aikaan, mutta... Nythän on taas alkamassa palkka- ja sopimusneuvottelut, joita tavallaan malliksi käydään jo nyt, mutta ratkaisuja on odotettavaissa vasta viime sekunneilla, sillä aikkien järjestöpomojen sisällä ilmeisesti asuu pieni elokuvaohjaaja, joka yrittää venyttää ratkaisun viimeiseen mahdolliseen hetkeen.

Työaikajoustojen kriittinen kohta ei ole joustossa itsessään vaan vallassa. Jos työntekijä ei ole työpaikallaan tekemässä jotain työtään, koetaan helposti, että hän ei tee mitään ja tuottavuus laskee. On siis järkevämpää ja varmasti myös tuottavampaa pakottaa tämä työntekijä jonottamaan ja odottelemaan työpaikalle pääsemistä, jotta hän voisi tehdä jotain kirjoitustyötä työpaikalla olevalla mahdollisesti jopa kannettavalla tietokoneellaan. Jotkut työmatkalaiset muuten aloittavat näppäilemisen jo junassa matkalla työpaikalleen, mutta tätä ei luonnollisesti lasketa työajaksi, vaan sitä kutsutaan työhön sitoutumiseksi. Työnantajat siis ovat tyytyväisiä, jos työtä tehdään työmatkalla ja työtö odotetaan tehtäväksi myös kotona, mutta vain vapaa-aikaa lyhentämiseksi ei varsinaisella työajalla. Miksi hemmetissä ei?

Eikö muka olisi paljon tuottavampaa, jos työntekijälle edelleen määrättäisiin kaikki samat tehtävät, mutta aloilla, joilla etätyö ylipäänsä on mahdollista, siihen kannustettaisiin? Jos etätyöllä ei saada tehtäviä tehdyksi, mietitään sitten taas jonoissa aamulla istumista ja työn tekemistä ainoastaan työpaikoilla. Samalla pitää myös ymmärtää se, että kaikille aloille etätyö ei sovi. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien pitää olla lähellä potilasta, päiväkotien henkilökunnan päiväkodissa ja koulujen kouluissa.

Yhdistämällä esitettyjen ajatusten hyvät puolet voidaankin sitten lisääntyneen jouston mahdollistamalla ajalla ihmetellä paikallisen Citymarketin kassajonossa odotellessa. miksi helvetissä täällä on 29 kassaa, mutta niistä on käytössä vain 6.

Vale, emävale, tilasto ja mantra

Vale, emävale, tilasto ei liene enää kenellekään uusi sanonta. Tilastot ja niiden kerääminen on tärkeää niin urheilussa, kuin talouselämässäkin toisaalta niiden ymmärtäminen on talouselämässä tärkeämpää kuin urheilussa.

Turussa sattuu olemaan menossa Kalevan Kisat ja siellähän meillä on vuoden tilastoykköset puolustamassa asemaansa ja loput tilastoissa rankatut ovat haastajia. Meillä kaikilla on koko kesän tietenkin ollut tavoitteena olla päätymättä mihinkään tilastoon, etenkään hukkumistilastoon, samalla kun jotkut meistä odottavat pelonsekaisin tuntein suosikkijoukkueen tilastotappiota.

Kun kerran tilastoista puhutaan noin paljon, ja ne ovat lähellä itsekunkin elämää, voisi luulla, että niistä myös ymmärretään paljon, mutta - ei. Tilastojen tulkinta tuntuu olevan suurelle osalle niistä ihmisistä, jotka tekevät päätöksiä tilastoihin perustuen, kovin kovin vaikeaa.

Tällä viikolla uutisoitiin kahdestakin erillisestä "yllätyksellisestä" asiasta, jotka ovat olleet luettavissa tilastoista jo pitkään. Helsingin Sanomat uutisoi röntgen- ja syöpälääkäreiden vajeesta, joka vaikeuttaa syöpään sairastuneiden hoitoon pääsyä ja hoidon aloittamista ja Turun Sanomat kirjoitti neuvoloiden ja koulujen terveydenhoitaja ja lääkärivajeesta.

Syöpälääkäreiden vajeeseen johtava kehitys on ollut luettavissa tilastokeskuksen tilastoista jo vuosien ajan, koska väestön ikääntyminen on ollut selvästi nähtävissä. Ongelma vaan on ollut siitä, että sitä ei ole haluttu nähdä ja siihen ei ole haluttu paneutua, koska asialla on aina 2 puolta.

Lääkäriliitto ajoi voimakkaasi lääkärikoulutuksen alasajoa muutamia vuosia sitten, jotta lääkäreitä ei koulutettaisi työttömiksi ja lisäksi lääkäriliitto järjesti kerrassaan nerokkaan lakon ajamaan palkankorotusvaatimuksiaan. Lääkärit joiden yhteistyö on välttämätöntä olivat lakossa vuorotellen, ortopedi ja kirurgi ovat riippuvaisia röntgenlääkäristä, joten ei kiireellisissä tapauksissa näiden vuorotteleminen on äärimmäisen tehokasta lakko-oikeuden nerokasta käyttöä. Kun vielä julkisuuskuva saatiin säilytettyä positiivisena päästiin nopeasti hyviin tuloksiin, eli lääkäreiden palkkojen korotuksiin ja lääkärikoulutettavien määrän alasajoon.

Sinällään mielenkiintoista, että koulutusmäärien vähentämistä alan työttömyyden rajoittamiseksi ei ole vastaavalla tavalla käytetty esim OAJ:ssa, koska opettajiakin koulutetaan työttömiksi useammallakin aineyhdistelmällä ja samaan aikaan puhutaan sijaisten epätasa-arvoisesta kohtelusta viranhaltijaan verrattaessa. Tämäkin ratkeaisi erinomaisesti vähentämällä koulutukseen otettavien määrää, mutta OAJ onkin tässä puun ja kuoren välissä toisin kuin lääkärit. Vähentämällä koulutukseen otettavien määrää vähennettäisiin yliopistojen opettajien määrää, mutta vähentämällä lääkärikoulutukseen otettavien määrää lisätään valmisteuneiden työmahdollisuuksia.

Jälkimmäiseen koulujen terveydenhoitaja- ja lääkäriongelmaan on nähtävissä ehkä hieman oudompi tilanne, jossa tilastoa ja voimassa olevaa "Suurta totuutta" eli mantraa on tietoisesti tulkittu väärin.

Tilastokeskusken ennusteen mukaan syntyvyys vuosien 2008-2010 välillä kasvaisi 59576 lapsesta 60492:n eli vuosittainen syntyvyys kasvaisi noin 1000 lapsella. Tilastokeskuksen oman tilaston mukaan syntyvyys on kuitenkin noussut nimettyna aikana 59530:stä lapsesta 60980 lapseen eli noin 1,5 kertaiseksi ennusteen 1000 lapsesta. Vuosien 2001-2010 välisenä aikana syntyvyys on noussut 56189 lapsesta mainittuun 60980 lapseen eli nyt vuosittain syntyneitä on 4791 enemmän, kuin 2001. Kun koulujen terveydenhoitajien ja lääkäreiden tilanteen korjaamiseen myönnettiin valtiolta ylimääräistä rahoitusta jopa 9 000 000€ vuodessa rahaa ei ole käytetty tähän, koska mantran mukaan ikäluokat pienenevät: Lapin AVI, ei ilmeisesti laisinkaan katso tilastoja, eikä myöskään tämä vaaliehdokas tai eden OAJ:n Pirkanmaan yhdistys vai olisiko tässä sitten kyseessä täydellinen tilastojen lukutaidottomuus.

Yllätys yllätys - tasoitettuna suorana syntyvyys on ollut kasvussa vuodesta 1972 lähtien, tarkempana vuosisyntyvyyskäyränä nähdään esim. 1990-luvun laman vaikutus syntyvyyteen ja tämä on nykyisen ainoan totuuden mantran lähtökohta.

Vuonna 2000 Suomen toipuessa laman aallonpohjasta syntyneitä oli 55 855 ja laman synkkänä vuonna 1998 56 053. Mielenkiintoiseksi asian tekeekin sen, että tämä 1998 ikäluokka aloittaa viikon parin päästä yläkoulun ja oppilasmäärät vähenevät enää 2 vuotta, jonka jälkeen lähtevät selvään nousuun. Koulunsa aloittava 2005 ikäluokka on jo 2700 oppilasta suurempi, kuin vuonna 2000 aloittaneet ja nousu jatkuu lähes lineaarisena sillä 201o ikäluokka on jo mainitun 4791 suurempi.

Minne päättäjät siis laittavat rahat, jotka valtio on tarkoittanut tietyn toiminnan tehostamiseen ja parantamiseen? Miksi päättäjät eivät lue ja käytä sitä tietoa, joka heille annetaan?

Kun päättäjät mielellään julkisessa puheessaan väittävät tukeutuneensa tilastoihin ja olemassa olevaan tietoon jää kovin vähän mahdollisuuksia. Joko tietoa ei oikeasti lueta tai sitä ei ymmärretä - se ikävin mahdollisuushan olisi päättäjien välinpitämättömyys tai tarkoituksellinen kurjistaminen omaa etua tavoitellessaan.

Neutraalisti vai ei

Turun Sanomien kolumnissa sivuttiin tänään käsitettä sukupuolineutraali.

Sinällään kiinnostava muutos viimeaikaisiin vihapuhekommentteihin, mutta eiköhän jo huomenna yleisönosastolla kommentoida tätä joko vihaisesti tai sitten vihapuheena.

Se mikä herätti minun kiinnostukseni oli viittaus 1700-luvun Ranskaan ja vallankumoukseen, jonka jälkeen Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo oli poistanut päät toisilta ja jäljelle jääneet olivat kaikki Kansalaisia. Oltiin kulettu vihapuheiden kautta vihaan ja siitä kaaoksen kautta harmoniaan, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia vai olivatko? Elleivät olleet, niin uutta vallankumousta harkitsemaan ja toteuttamaan vaan.

Neuvostoliitossa kaikki olivat Tovereita ja DDR:ssä ilmeisesti enemmän tai vähemmän Stasilaisia ja ruotsalaisessa päiväkodissa ollaan Hen, koska hon tai han viittaa sukupuoleen ja sukupuolineutraalissa päiväkodissa lapset saavat itse muodostaa käsityksensä.

Okei myönnän, mutta nyt multa vaan loppui suvaitsevaisuus. Naisesta ovat erilaisia ruumiinrakenteeltaan ja toiminnoiltaan kuin miehet. Mikä ihme siinä on, että kaikki pitää tulkita jotenkin aggressiivisesti. Se, että häivytetään puhekielen ilmaisun kautta kaikki mieheen ja naiseen viittavat ominaisuuset ja "annetaan" lapsille mahdolisuus "itse päättää" ei minusta vaan yksinkertaisesti voi toimia. Ja ettei tätä tulkittaisi perustelemattomuuden takia vihapuheeksi, esitän omasta mielestäni erinomaiset perustelut, joita soisin muidenkin käyttävän.

Naisten naisellisuuden määrää estrogeeni ja miesten miehisyyden testosteroni. Sori sukupuolet vaan ovat geneettisesti olemassa.

47XXY tai 47XYY, 47 XXX, 45X kromosomipoikkeavuuksista kärsivätkin haluavat yleensä sisäisesti elää selvästi jompana kumpana sukupuolena 47 XXX on selvemmin nainen, mutta erityisesti 47XXY aiheuttaa sellaisia häiriöitä, että minusta sukupuolineutraalius loukkaa näistä sairauksista kärsiviä henkilöitä enkä pidä heidän kuvaamiseen markkinoitua termiä "interseksuaali" yhtään sen parempana, kuin sukupuolineutraali.

Ympäristö (päiväkoti), jossa lapset kasvavat ei ole sukupuolineutraali, joten hoitajat vaikuttavat lapsiin enemmän kuin osaavat kuvitellakaan. Olisi kovin naiivia kuvitella, että paikalla olisi yhtä paljon miehiä ja naisia.

Sukupuolen vaihdosleikkauksiin haluavat osoittavat, että halu olla mies tai nainen on niin vahva, että sitä ei poisteta jättämällä sukupuolta osoittavat termit pois kielestä.

Oikeastaan vain hermafrodiitti eli henkilö, jolla aidosti on sekä miehen että naisen sukuelimet olisi sukupuolineutraali. Siksi ehdottaisikin että sana sukupuolineutraali poistettaisiin kokonaan ja sana heteroliitto korvattaisiin sanalla eriöliitto ja homoliitto sanalla samioliitto.
Tämä luonnollisesti vaikuttaisi myös kaikkeen erilaisuuden sietämiseen, sillä Suomalaisethan ovat aina pitäneen samanlaisuudesta mutta erilaisuuden sietämisessä olisi hieman oppimista.

Vihapuheesta puheen vihaamiseen

Norjan tapahtumat ovat saaneet Suomessa aikaan merkillisen eduskuntavaalien jälkimainingin.
Perusuomalaisten nousu eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi tuntuu olevan etenkin vasemmistolle kova pala.

Tulkoon tässä vaiheessa nyt sanotuksi aivan kaikille, että puolue jota mieluimmin äänestäisin olisi sivistyneinen älykkäiden korporatiivisten yleishyödyllisten utilitaristien puolue ja sen jälkeen voitte vapaasti arvata mitä nykyisistä vaihtoehdoista äänestäisin. Minua nimittäin ärsyttää median itsensä lietsoma viha lähestulkoon mitä tahansa kohtaan.

Jos joku antaa tai on antamatta lausuntoa jostain tai ylipäänsä mistään, media käyttää mielenkiintoisesti passiivista aggressivisuutta tämän jonkun mollaamiseen ja yllyttää muita kommentoimaan mahdollisimman aggressiivisesti vaihtoehtoisesti joko kommenttia tai kommentoimattomuutta.

Listaan tässä henkilökohtaisesti suurimpina pitämäni median esittämät mauttomuudet ja satunnaisessa järjestyksessä:
Tuomioja, joka ennätti vaatimaan lähes välittömästi aselain kiristämistä, vaikka uuden aselain tehosta ei ole saatu mitään kokemusta.
Tuomioja, joka haluaa karsia nimimerkin takaa kirjoittamista unohtaen siinä samalla, että jotkut merkityksettömät lait, kuten lähdesuoja ja perustuslaki liittyvät sananvapauteen.
Tuomioja, joka vaatii toisen puolueen puheenjohtalta kannattajiensa puheiden sensurointia tai ainakin moderointia.

No Tuomiojahan on elänyt maailmassa, jossa kaikki oli toisin ja demokratian syvin olemus on vasta nyt tulossa Suomeen kaikkine yllätyksineen. Olihan meillä keväällä ensimmäiset vaalit, jossa kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, joten on aivan normaalia huomata joidenkin perusturvalisuuden välillisesti horjuneen.

Mutta edetään listalla.

Junger, jonka haluaa Halla-ahon syrjäyttämistä hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Nyt näyttää olevan SDP:llä todella kovat piipussa sillä kaikella kunnioituksella en edelleenkään mitenkään pysty ymmärtämään miten muutaman viikon toimineen Suomen hallituksen ja eduskunnan, juu tiedän, että PS ei kuulu hallitukseen ja valiokunnat ovat toimineet pidempään kuin hallitus, mutta hallituksen muodostamisellakin oli oma vaikutuksensa valiokuntiin, kenekään eduskunnan jäsenen toiminta mitenkään olisi voinut estää Norjan tapahtumat?
Jos yhtään kellään tälläinen tieto olisi ollut, eikö se sitten olisi pitänyt tuoda esille?

Niinistö, joka peesasi Tuomiojaa käsityksessä, jonka mukaan puolueen puheenjohtaja on vastuussa puolueen jäsenten puheista. Tässä täytyy kuitenki nostaa Niinistölle hattua. En todellakaan olisi uskonut hänen olevan näin loistavan pelurin. Saatuaan SDP:n ja PS:n tukkanuottasille Niinistö itse liukeni takavasemmalle jääden odottamaan koriin putoavia hedelmiä. Muista en tiedä, mutta siiro oli loistava. Mielestäni kuitenkin pahansuopa, ikävän vihamielinen ja aggressiivinen ja näin ollen vihamielinen teko joka ei kuitenkaan ollut vihapuhetta. En olisi ikinä itsestäni uskonut, mutta tässä täytyy kehua Vihreiden puheenjohtajaa.

Arhinmäki, joka oli punaisissa lenkkareissa oopperassa ja katui kovasti jalkapallossa käyttämäänsä vihapuhetta, mutta poliittisen retoriikan sääntöjen mukaan määritteli sen "tyhmäksi puheeksi". Tässä yhteydessä muistutettakoon, että eduskunnassa ei saa väittää toisen edustajan valehtelevan, vaan pitää käyttää ilmaisua "puhuu muunneltua totuutta". Voi ressukkaa, mutta lisäpisteitä ei heru.


Katainen. Suomen pääministerinä olisin luonnollisesti olettanut, että mediankin mielestä hän olisi se, jolta lausuntoja haluttaisiin, mutta -- ei. Ja tämä on se omasta mielestäni se kaikkein suurin todiste median vihanpuheiden lietsomisesta. Suomen pääministeriltä ei ole kysytty mitään tai kysyttäessä ei ole saatu kommentiksi mitään sellaista, mikä kirvottaisin yleisön jatkamaan puhetta.

Suomessa lehdistö on muuttunut piiloutuneesta paperitiikeristä karjuvaksi lohikäärmeeksi, joka janoaa semanttista yhteenottoa lehtien palstoilla. Ironista tässä onkin se, että lehdistön jos kenen pitäisi huutaa ja taistella kovimmin sanavapauden puolesta, mutta tällä tyylillä tulos on jotain ihan muuta.


PS. Todellisen tragedian keskipisteenä olleen Norjan pääministeri sen sijaan puhuu vakuuttavasti, joten ei ihme, että 94 % kansasta on hänen kannallaan.

"Pääministeri Jens Stoltenberg sanoo, että terrori-iskuihin vastataan lisäämällä demokratiaa ja avoimmuutta. Hän uskoo myös, että yhä useammat ihmiset tulevat osallistumaan politiikkaan tulevaisuudessa."

"Stoltenberg sanoo myös, että äärimieliset mielipiteet ovat legitiimejä, mutta niiden väkivaltainen täytäntöönpano ei."

Keskiviikkona julkaistun kyselyn mukaan 94 prosenttia norjalaisista on ollut tyytyväinen pääministeri Jens Stoltenbergin toimintaan joukkomurhien jälkeen. Vain kaksi prosenttia kansalaisista on ollut tyytymätön pääministeriin, kertoo AFP.

Kielletään kaikki ja enemmän

No niin, jotenkin se taas piti arvata, että Norjan tapahtumat liitetään Suomessa voimassa olevaan aselain uudistukseen ja vain muutaman viikon voimassa olleeseen aselakiin halutaan meillä kiristyksiä. Siis meillä ei Norjassa.

Pelin avasi Tuomioja, ja lyhyessä ajassa sitä kommentoi Räsänen ensin toppuuttelemalla ja sitten päättämällä selvittää asiaa sekä määrämällä tietyt lannoitteet luvanvaraisiksi ja lopulta asiaa kommentoi myös Presidenttimme.

Räsäselle asia taitaa olla helpoin sillä verkosta löytyy mitä erinomaisin yhteenveto aseiden aiheuttamista ongelmista maassamme. Jutun kirjoittaja on nähnyt vaivaa keräämällä runsaasti fakta-aisneistoa ja liittämällä ne esimerkkien avulla realistiseen kontekstiin.

Siitä suuret kiitokset faktan kerääjälle sekä siitä, etten malta olla leikkimättä ajatuksella vielä hieman lisää.

Keskustelin toissa iltana ystäväni Meksikolaisen naisystävän kanssa tilanteesta hänen kotikaupungissaan. Vain viikko sitten naisen kotikaupungissa oli iltasella kahden eri kartellin aseellinen yhteenotto, jossa 17 sivullista sai surmansa kartellien rajariidassa toisen kartellin hyökätessä kahvilaan, jossa muutama kartellin rivijäsen sattui istumaan. Seuraavalla viikolla ammuttujen kartellin jäsenten toverit levittivät kaupunkiin valokuvia ampujista ja kehoittivat kaupunkilaisia pysyttelemään poissa näiden henkilöiden lähettyviltä. Kartelli siis julisti ampujat metsästettäviksi ja kiinniotettaviksi mieluummin kuolleina.

Aikaisemmin keväällä sama henkilö oli joutunut kahden nuoren kartellin jäsenen uhkaamaksi autossaan. Lisäksi hän kertoi, ettei poliisi voi juurikaan estää tilannetta, koska kartelleilla on niin paljon paremmat aseet, joten paikalle yleenstä tulee armeija, joka taas ei juurikaan tee eroa kaupunkilaisten ja kartellien jäsenten välillä. Voitte uskoa, että hänestä aseiden saamisen rajoitukset tuntuivat lähinnä vitsiltä. Hän vain totesi, että rikolliset saavat aina aseita sillä rahalla on mahti missä tahansa ja Meksikossakin on aselakeja.

Verrattaessa aseiden aiheuttamien kuolemantapausten määrää alkoholiin numerot muuttuvat kerrassaan raaoiksi. Vuonna 2009 tilastokeskuksen mukaan kuolleisuus luokassa
alkoholi oli 2059,
maantieliikenteessä 269,
tapaturmat ja väkivalta 3677
ja luokassa murha, tappo, pahoinpitely (eli se, jossa käytetään aseita luokitellaan tähän) 110, mutta niistäkään tuskin kaikkia tehtiin ampuma-aseilla, mutta oletettakoon yksikertaisuuden takia niin.

Tekemällä vertailu saadaan mielenkiintoinen taulukko.

Alkoholin aiheuttama kuolleisuus on 18,71 kertainen ampuma-aseisiin, tieliikenteen 2,44 kertainen ja tapaturmien ja aseettoman väkivallan peräti 33,4 kertainen.

Tästä huolimatta halutaan kiristää aselakia, julistaa lannoitteita luvanvaraisiksi ja katsotaan, että sillä voitaisiin estää Norjan kaltaisten tapahtumien toistuminen. Voi hyvä tavaton sentään.

Kuten ystäväni Facebookissa kirjoitti:"mut perustelut ei ole enää in, on paljon jännempää kun ei tarvi perustella mitää asioita millää :D" Niin todellakin vaikuttaa olevan.

Näyttäisi olevan paljon perustellumpaa määrätä alkoholi luvanvaraiseksi sillä noin 30% liikennekuolemistakin johtuu suoraan alkoholista. Entistä merkillisemmäksi asian tekee useampaan kertaa rattijuopumuksesta kiinni jääneiden määrän suuruus, vaikka lääkäreillä on hyvin tiukka velvollisuus ilmoittaa poliisille mikäli ajokyky on heikentynyt. Maallikko voisi olettaa alkoholistilla olevan tälläisen tilanteen. Sama velvollisuus lääkäreillä on muuten aseen hallussapitoluvankin kohdalla.

Hieman kärjistäen näyttääkin siltä, että alkoholin tuottamat verotulot ylittävät sen muodostamat yhteiskunnalliset haitat ja keväällä tulevien kunnallisvaalien irtopisteiden kerääminen on jo vauhdissa ja milläs niitä pisteitä paremmin saisikaan kuin palauttamalla turvallisuudentunteensa menettäneen kansan turvallisuutta. Norjassa vaan poliitikot vetivät niitä irtopisteitä kotiin oikein urakalla, kun poliisien määrää Oslossa luvattiin lisätä tapahtuneen johdosta. Suomessahan poliisien määrärahaleikkaukset ovat yhtä välttämättömiä kuin nurmikon leikkaaminen kesällä.

Vapaus sanoa vai sananvapaus

Norjassa on tapahtunut hirveitä ja hallitukselta odotetaan toimia asian suhteen.

Ensimmäisenä tietysti hallituksen tehtävänä on vakuuttaa, että lintukoto nimeltään Suomi on edelleen ilntukoto ja mitään uutta tai erityistä uhkaa ei Suomeen kohdistu. Retoriikan takana on tavoite osoittaa, että me olemme turvassa.

Ikävämpi puoli asiassa onkin se, että nämä henkilöt valehtelevat tahallaan tai ovat anteeksiantamattoman tyhmiä. Norjan kaltainen tapahtuma on mahdollinen meilläkin.

Kaikkein ikävintä näissä tapahtumissa on se, että media toimii yksittäisten häiriintyneiden henkilöiden haluamalla tavalla. Norjankin tapahtumissa ampujan antautuminen on selvä merkki siitä, että hän haluaa tulla muistetuksi ja palvotuksi oman asiansa ajana. TV:ssä esiintynyt kriisipsykologi innostui siitä, että nyt saamme motiivit selville ja voimme profiloida henkilöä. Psykologi itse ei ymmärtänyt sanoihinsa liittyvää ironiaa. Motiivi on niin selvä, kuin se vain voi olla selvä. Uskonnolliseksi kerrottu mies kokee Jumalallista voiman tunnetta tappaessaan vääräuskoisia. Tämä alkukristittyjä Jerusalemin valloituksiin ajanut ajatus on siis edelleen voimissaan. Nyt asiaa pitää vaan repostella lehdistössä ja juoksuttaa toinen toistaan turhempia "asiantuntijoita" kertoman omat näkemyksensä miten tämä olisi tai ei olisi ollut mahdollista estää. Kaikki tämä toimii tekijän haluamalla tavalla: Julkisuutta ja Jumalallinen kuolemattomuus.

Pitäisikö siis tästä olla hiljaa, kuten Markkinoiti ja Mainonta nettilehdessä kirjoitetaan?

Kyllä ja ei. Kyllä tämän asian reposteleminen on jo riittävää. Ikäviä on tapahtunut, mutta tekijän sanomisille ja motiivien esilletuominen pitäisi estää kokonaan, koska sen seurauksena on vain lisää kostonhimoa ja väärien ihmisten tuomitsemista.

Aamulehdessä oli vuoden paras pääkirjoitus, josta soisin monien ottavan oppia. Meillä todellakin ollaan nyt unohtamassa vapaus sanoa mielipiteensä - sananvapaus, ja suvaitsevaisuuden nimissä vaaditaan suvaitsemattomuutta erilaisten ajatusten esilletulon kieltämisellä. Länsimaihin on pesiytynyt ajatus, jonka mukaan vain voimassa olevan hallintomallin mukainen ajattelu on sallittua ja muut valtavirrasta poikkeavat ajatukset kiellettyä - George Orwell ja Josif Stalin nauravat huutonaurua.

Virtuaalimaailmaa halutaan suitsia, koska siellä ihmiset pystyvät anonyymeinä sanomaan mielipiteensä. Sananvapautta halutaan rajoittaa milloin milläkin keinolla ja minkäkin tapahtuman taakse piiloutuen. Tekstien moderointia vaaditaan nyt voimakkaammin kuin koskaan ennen. Kun demokratia todellisuudessa alkaa olla kaikkien saatavailla edes virtuaalimaailmassa, niin sitä halutaan rajoittaa!


Hyvät ihmiset sentään. Mikään ei demokratiassa ole sen tärkeämpää kuin sananvapaus. Samaan aikaan, kun länsimaissa kovasti arvostellaan joidenkin maiden sananvapautta ollaan sitä meillä rajoittamassa. Hommafoorumi, josta en ennen tätä tapahtumaa ollut merkittävästi tietoinen, on mainittu lähes jokaisessa nettikirjoittelussa ja sitä vaaditaan kiellettäväksi samoin kuin Perus-Suomalaisten puoluetta ja kaikki tämä vain siksi, että joku tai jotkut ovat toteuttaneet demokratian suurinta ja tärkeintä oikeutta sanavapautta.

Tässä on lainaus Aamulehden pääkirjoituksesta:
”Vastustan sitä, mitä sanot, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa se.”

Tämä valistusfilosofi Voltairen nimiin pantu elämänohje tuntuu nykyään unohtuvan yhä useammilta. Toisia ja toisten mielipiteitä ei haluta ensinnäkään ymmärtää ja vielä vähemmän hyväksyä, vaan ne ja niiden esittäjät nuijitaan mieluummin maan rakoon.

Mitä siis pitäisi puolustaa? Sananvapautta ja vapautta sanoa mielipiteensä ilman, että joutuu toisinajattelijoiden listalle tai tuomituksi.

Toisinajattelijoita ei pidä kieltää, vaan haastaa heidät avoimeen perustelevaan keskusteluun. Jos toisinajattelu - olkoonkin radikaalia - kielletään kokonaan, pakotetaan samalla nämä voimat kannen alle hakemaan voimaa ja purkautumistietä, joka aivan varmasti tulee silloin olemaan entistä tuhoisempaa.

Paska juttu

Ketä aikuisten oikeasti yllätti se, että Botellón meni hulinaksi?

Kaikki tämä oli avan selvästi odotettavissa jo siitäkin syystä, että lehdistö lähti hakemaan "anonyymiä" järjestäjää ja huomauttelemaan mahdollisista seurauksista.

Minua henkilökohtaisesti eniten ihmetyttää se tapa, jolla mielestäni hyvinkin älykkäät ja muutoinkin fiksut ihmiset ovat juuttuneet merkilliseen uskontomaiseen mantraan Botellónin syyttömyydestä. "Miten Botellón voi olla syypää raiskaukseen, joka tapahtui kahden korttelin päässä?", "Alkuillasta kaikki meni vielä hyvin. Vasta myöhemmin illalla mukaan tullet alkoivat häiriköidä."

Raiskauksia ilmoitetiin poliisille kaksi, joista toinen Botellión-aluella ja toinen kauempana. Jossain kommentoitiin sitäkin, että toinen ilmoitetuista raiskauksista oli lähempänä Finncomin aluetta, mutta koska raiskaajan tuntomerkeiksi ei ilmeisesti annettu Hobittia, kääpiötä, Stormtrooperia tai Darth Waderia asialla ei ole samanlaista mielenkiintoa. Sitä paitsi raiskauksen uhrea yleisesti yhdistää se, että ovat humalassa, joten uhrihan on voinut humaltaua juuri Botellónissa.

En oikein jaksa ymmärtää näiden mantranhokijoiden jälkikäteisiä perusteluja. Mitä järkeä ja hyötyä on perustella asiaa: "Jos kaikki olisivat laittanneen roskat roskiin ja käyttäytyneet kuten kuuluu, tapahtuma olisi ollut hieno." No mutta kun kerran eivät niin tehneet!

Tai

"Ne muutamat myöhemmin tulleet häiriköt pilasivat koko jutun." Älä! Ei ole todellista! Jos kerran suurin osa paikalla olijoista oli juuri niitä sivistyneitä ja hyvin käyttäytyviä, jotka halusivat olla piknikillä, miksei tämä enemmistö laittanut häiriköitä kuriin? Ai niin mutta kun "Se ei ole minun tehtäväni. Minä huolehdin itsestäni ja minä käyttäydyn hienosti, kunpa kaikki käyttäytyisivät kuin minä."

Tällä käyttäytymisellään ihmiset oikeasti todistavat, että tulivat paikalle nauttimaan ja olettivat, jonkun muun hoitavan järjestysongelmat eli luottivat ULKOPUOLISEEN JÄRJESTÄJÄÄN.
Minun perusteluni tähän ovat hyvin yksinkertaiset, jos luonani joku alkaa rähjäämään tai ovesta tunkee ylimääräisiä, niin minä hoidan tyypit ulos tai soitan poliisin jo hiukan ennen kuin mitään alkaa tapahtumaan. Jos taas olen jonkun muun luona tai tilaisuudessa, jossa joku alkaa uhittelemaan, niin toki oletan omistajan tai järjestäjän ylläpitävän järjestystä, mutta puutun asiaan vain järjestäjän niin toivoessa.

Poliisin päätös lähetä esitutkintaan Botellónin suhteen on erinomainen. Tutkinnan jälkeen saadaan selvyys siitä, oliko tilaisuudella vastuullinen järjestäjä vai ei? Toisaalta ikävänä puolena on juuri päätös siitä, että vastuullista järjestäjää ei löytynytkään, silloinhan Botellión todellakin on meidän jokaisen veronmaksajan vastuulla jokaisena päivänä.

Anarkiaa vai vastuuta

Turussa järjestettävä Botellón-tapahtuma alkaa muuttua mielenkiintoisemmaksi päivä päivältä.

Alkuviikosta Turun Sanomissa uutisoitiin siitä, että Facebookissa ryhmän perustaneet voivat joutua vastuuseen, jos maksajia joudutan jostain hakemaan. Nuoret järjestäjät väittivät kirkasotsaisesti lehdessä etteivät he ole mistään vastuussa, vaan ihmiset ovat itse toiminnastaan vastuussa. He eivät siis olisi järjestäneet yhtään mitään ja pitäähän pikkukultturellien toki saada siemailla vähän Chardonnayta puistossa omassa rauhassa.

TS:n jutun jälkeen ryhmä mystisesti hävisi FB:sta, ja järjestäjät jälleen kirkasotsaisesti sanoivat, etteivät he ainakaan nyt enää voi olla vastuusta mistää, kun kutsuakaan ei ole, niin tapahtumaakaan ei ole. Ei tsiisus, että voi olla tyhmää sakkia. Eihän sitä tapahtumaa kukaan peruuttanut, vaan ainoastaan poisti FB:stä.

Iltaan mennessä olikin jo muodostunut uusi ryhmä, jota ylläpiti tuntematon nimimerkki Vasen käsi, joka yllättäen kutsui ihmisiä aivan samanlaiseen tapahtumaan aivan samaan aikaan ja samaan paikkaan, mutta nimimerkkiähän ei voitaisi hakea oikeuden eteen vastaamaan mistään. Jotenkin huonosti valittu tuo nimimerkki "Vasen käsi", joka antaa ymmärtää kyseessä olevan vasemmistotapaamisen.

Mutta missä on vastuu? Oikeasti! Missä on vastuu?

Nuoret, jotka kaikissa puheissaan vaativat kovasti huomioimaan luonnonsuojelua ja ovat huolossaan ilmastonmuutoksesta haluavat nyt kovasti relata ja katsovat, että heillä on oikeus kokoontua puistoon ja kaikki huolehtivat omista jätteistään.

Hemmetin kaunis ajatus, mutta jo tässä vaiheessa kaikki tietävät sen, että homman voi pelastaa totaaliselta kusemislta ainoastaan kaatosade.

Kun nuorille on opetettu alaluokilta asti - sinä saat mitä sinä haluat ja kukaan ei voi sinua estää ja sinu kuuluu saada haluamasi- ollaan juuri tässä tilanteessa. Nuoret katsovat oikeuksikseen paljon enemmän kuin vastuikseen. Kukaan kutsuneista nuorista ei halua vastuuseen mistään, mitää puistossa tapahtuu: "Jokainen on vastuussa itsestään" Hemmetin hyvä ajatus, jos se toimisi kaikkialla, mutta kun ei toimi!

Samat järjestäjät ovat haluamassa: valtiolta rahaa perustukena:"1000 alkuun ois kiva ja siitä sitten indeksiin sidottuna hieman enemmän myöhemmin", asuntoja puoli-ilmaiseksi tai oikeastaan ilmaiseksi läheltä keskustaa kaikkien palvelujen vierestä ja ainakin lastenhoidon pitäisi olla ilmaista sillä Suomihan tarvitsee lapsia ja julkinen terveydenhuolto pitää saada paremmaksi, bussissa pitäisi opiskelijalippuje olla ilmaisia.

Mitä helevettiä? Vastaako yksilö itsestään vain piknikillä ja kaikesta sen jälkeisestä yksilön elämisestä vastaa joku muu? Ei se noin mene. Jos yksilö vastaa itsestään piknikillä, niin saa sitten vastata muutenkin. Kiitos siitä nyt tuli sitten oikeasti säästöjä.

Minä nimittäin en halua maksaa muiden jälkien siivoamisesta! Koska sitä ei tee kukaan muukaan. Jos tämä Botellón tapahtuman porukka tuntisi oikeasti vastuuta yhteiskunnasta ja koittaisi saada aikaan positiivista yhteisöllisyyttä, niin siellä huolehdittaisiin toistenkin aiheuttamista haitoista, mutta kun sitä ei tehdä:"Jos kaikki hoitasivat omat roskansa niin asia sujuisi, mutta en minä voi olla vastuussa toisen roskista."Kovin heppoisin perustein tämä itsekkäiden porukka asettaa samalla kaikki muut vastuuseen

Minä vaadin, että vastuuta aletaan vaatia jossitä ei kerran muuten ymmärretä ja siksi olisi aivan oikein, jos järjestäjän vastuu haettaisiin oikeusteitse ja lähetettäisiin lasku sinne minne kuuluu.

Hinnoista ja kulttuurista

Olen ilmeisesti edelleenkin kulttuurishokissa, koska vertaan jatkuvasti perinteistä suomalaista palvelua tanskalaiseen palveluun. Ongelmalliseksi tämän tekee luonnollisesti se, että Suomessa on kovin vaikea saada hyvää palvelua ja etenkään ravintolassa siihen ei törmää kuin korkeintaan vahingossa.

Tanskassa Jönsens Böfhusissa lounasaikaankin kaikki asiakkaat otettiin vastaan ravintolaan kohteliaalla tekstillä ravintolan ovella: "Palvelemme muita asiakkaita. Odota pöytiin ohjausta tässä." Tästähän on hyötynä se, että kaikki ravintolaan tulijat varmasti huomataan eikä käy kuten itselleni taannoin Kauppatorin vieressä olevassa Fransmannissa, jossa 25 minuutin tarjoilijan odottelun jälkeen soitin ensin numeropalveluun ja pyysin yhdistämään kyseiseen ravintolaan, jossa tarjoilija vastasi puhelimeen melko nopeasti ja pyysin häntä tulemaan palvelemaan meitäkin. Tarjoilijan erityisen töykeä selitys oli se, että pöytä jossa istuimme ei kuulunut hänelle. Täytyy siis olla käsittämättömän hyvät katteet paikalla ja palkat tarjoilijoilla, jos kerran työ ei kiinnosta. 4 hengen ateria (4 pihviä, 190 g) ruokajuomineen (mukana 2 isoa olutta) maksoi Tanskassa 75 €, kun taas Fransmannissa Suomessa 150 g pihvi maksaa 20,90 eli päästään kivasti noin 100 € lukemaan, jolloin ravintolassa syöminen on Tanskassa noin 33% edullisempaa kuin Suomessa.

Pistääkö miettimään?

Minut pisti. Etenkin kun seuraavaksi päästään siihen muuhun palveluun.

Sanottakoon heti, että tällä viikolla olen saanut Turussa kerrassaan erinomaista palvelua tasan neljästi. Stockmannin elektroniikka- ja ruokaosastoilla, tutulta torimyyjältä ja Clas Olhssonilta.
Perusteellisen tympeää asiakaspalvelua useammastakin paikasta.

Tanskassa tai Ruotsissa kummassakaan emme tulleet käyneeksi ravintoloissa, joissa ei olisi ollut pöytiin ohjausta tai tarjoilija ei olisi hymyillyt ja ollut reipas tai lauttaa lukuunottamatta ollut itsepalvelua astioiden palauttamisessa. Miten hemmetissä tuo on voitu järjestää muualla, mutta ei meillä?

Se ei voi olla kiinni työntekijämaksuista sen täytyy johtua jostain muusta.

Enkä kerrassaan voi ymmärtää sitäkään, miten kaikissa julkaisuissa väitetään, että Tanska on 25% Suomea kalliimpi. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että : Polttoaine on samanhintaista, ruoka melko samanhintaista, tosin vertailua haittaa pakkauskoko, jos Suomessa ostaisi samoja pieniä pakkauksia Suomen hintataso olisi korkeampi, ravintoloiden hintataso ON Tanskassa alhaisempi ja palvelu ON moninkerroin parempaa, alkoholi on Tanskassa halvempaa.

Tämän päälle tanskalaiset myös ansaitsevat enemmän.: keskipalkka Tanskassa huitelee yli 3600€/kk. Ei ihme, että tanskalaiset ovat maailman onnellisin kansa ja onnellinen kansa ilmeisesti palveleekin paremmin.

Kuninkaita ja kulttuuria

Jeps. Tykkään Tanskasta sanottakoon heti alkuun, niin - niin haluavat voivat lopettaa lukemisen.

Tanskassa on vierähtänyt mukava viikko ja tanskalaiset ovat olleet juuri niin mukavia, kuin aina ennenkin. Tänään tuli jopa halpa ilta paikallisessa kuppilassa Hurup Thyssä, jossa suomalaisia kuulemma kovin harvoin, joten paikalliset tarjosivat riittävästi juotavaa ja toivottivat iloisesti tervetulleeksi toistekin.

Kulttuurin kautta ymmärrän juomien tarjoamisen oikein hyvin. Reissulla nimittäin on tullut nähdyksi useampikin nähtävyys, jonka suurimpina tukijoita on mainittu sellaiset panimot kuten Jacobsen, Tuborg ja Carlsberg! Toki tukijoita on ollut muitakin, mutta juusi Carlsbergin säätiö on ollut mukana säilyttämässä todella useaa kulttuuriperintökohdetta, kuten Fredrigsborgin linnaa ja Hanstholmin linnoitusta.

Minusta on kovin vaikea kuvitella, että Suomessa Sinebrychoff tai Hartwalla tukisivat ylipäänsä jotain kulttuuria muuten kuin myymällä "ikäänkuin olutta" muovimukeista merkillisissä teltoissa festarialueella. Ihan kuriositeettina mainittakoon, että Kööpenhaminan Tivolissa oli palautuspiste muovimukeille, josta sai lunastettua takaisin tilauksen yhteydesä maksetun pantin.

Toinen merkittävä piirre verrattuna Suomalaiseen museoon oli henkilökunnan vähyys. Fredrigsborgin linnassa, jossa tauluja on kymmenittäin ellei peräti sadoittain, vartijoita oli näkyvillä peräti 6. Taulut olivat kaikki aitoja ja ollessani oikeasti hämmästynyt taulujen aitoudesta ja kysyessäni eikö museossa pelätä taulujen vahingoittamista sain vartijalta yksiselitteisen vastauksen: Mutta nämähän ovat meidän kaikkien omaisuutta vaikka kuningatar ne omistaakin.

Niinpä niin. Kun suomalaisiin on istutettu merkillinen mistään huoltapitämätön sosiaalidemokratia, joka takaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet käyttäytyä huonosti ja tuhota yheistä omaisuutta ja tanskalaisiin taas on sisäänrakennettu kunnoitus Kuningasperhettä kohtaan on asia päivänselvä: Suomessa ei ikinä voi olla museota, jossa taulut ovat kenen tahansa koskettavissa vapaasti seinällä, koska meillä ei ole kunnoitusta toisten omaisuuteen saati yhteiseen omaisuuteen. Meillä kun ihan OAJ:n asiantuntijan mukaan huonokäyttäytyminen on luovuuden ilmentymistä.

Kaikella kunnoituksella miten ihmeessä satoja vuosia vanhojen taulujen turmeleminen voisi osoittaa luovuutta?

Kuten Ruotsin kuninkaasta olemme voineet päätellä, kansan mielestä kuningas ei saa mennä matkallaan strippiklubiin, vaikka kaikki muut miehet sinne oikeasti haluaisivat mennä. Kuninkaallisilta odotetaan nykyään sekä tavallisen kansan kohtaamista, että kuninkaallisuutta. Näiltä osin kuningas ei siis ole tavallinen kansanmies. Mutta eikö kuningas tosiaankaan saa tehdä mitä KUNINGAS haluaa? Keskiajalla kuninkaan arvostelijat mestattiin! Ajatella sopii monellako toimittajalla vielä olisi pää harteillaan, jos keskiaikaiset säännöt olisivat voimassa. Mutta ehkä Ruotsin Kuningas vain on lukenut OAJ:n asiantuntijan lausunnon huonosta käyttäytymisestä ja osoittaa vaan suurta luovuutta.

Yhtä kaikki, sekä Ruotsissa että Tanskassa museoissa olevat tavarat saavat olla rauhassa ilkivallalta ja kaikkien edullisesti saavutettavissa kiitos kulttuuria tukevien mesenaattien.

Mesenaatteja ei Suomessa juuri ole, mutta ei vielä tätä kirjoittaessani ole hallitustakaan... Näistä valtiomuodoista kulttuurin harrastajana ja kulttuuria sivistyksen tason mittarina pitävänä valitsisin Suomeenkin kuningaskunnan.

Tivoli vs. Linnanmäki

Seppo Räty totesi Saksan olevan paska maa, joten ei siitä sen enempää siirrytään siis Tanskaan, joka on mukava maa.

Tanskassa matkaileminen on kerrassaan mieltä rentouttavaa ja hienoa. Maa on hintatasoltaan peräti kohtuullinen, ettenkö väittäisi edullinen. Ruokailu ravintoloissa on hinnaltaan selvästi koto Suomea edullisempaa ja olut on suorastaan halpaa. Mikäs siis matkaillessa.

Muutamaan asiaan välttämättä kiinnittää huomiota lomailun ulkopuoleltakin, joita jää edellisten asioiden lisäksi kaipaamaan matkalta palattuaan.

Ensinnäkin palvelu ravintoloissa ja yleensäkin kaikkialla. Tanskassa palvellaan Suomessa ei.

Eilen iltasella, kun tutustuttiin upeaan Fredriksborgin linnan barokkipuutarhaan, tuli piipahdetua pieneen kahvilaan linnan lähellä. Iltapäivällä oli satanut ja ulkona olevat penkit olivat märkiä eikä ravintolassa ollut edes perinteistä kahvia valmiina, kun paikalle pälähtää Suomalaisia turisteja. Esitänpä tähän vaiheeseen kysymyksen, jota kaikki voivat pohtia mielessään: Mistä Suomesta löytyisi ravintola, josta tarjoilija tulee ulos pyyhkimään pöydän ja tuolit sekä keittää uutta kahvia asiakkailleen? Juu en minäkään keksinyt yhtään.

Toiseksi siisteys: Tanska on käsittämättömän siisti maa Suomeen verrattuna. Kööpenhaminassa on puhdasta niin kaduilla kuin kuppiloissa. Minkä tahansa ravintolan, kaupan, turistinähtävyyven WC-on todellakin puhdas, siivottu eikä haiseva läävä, kuten useimmissa Suomalaisissa vastaavissa paikoissa.

Ehkä Tanskalaiset maailman onnellisimpana kansana ovat huomanneet, että hyvä palvelu ja puhtaat paikat tuovat tytyväisiä turisteja paremmin kuin Helsingin ynseys liitettynä epäsiisteyteen ja korkeisiin hintoihin.

Mutta todellisen vaikutuksen teki Kööpenhaminan Tivoli. Toki siitä on melkoisesti aikaa kun vimeksi olen siellä viraillut ja voisi ajatella ajan kultaavan muistot, mutta todellisuus ylitti kaikki muistot. Tivoli oli todella upea paikka, joka oli aivan käsittämättömän SIISTI ja hintatasoltaan EDULLINEN verrattuna Linnanmäkeen.

Yrittäkääpä kuvitella Linnamäki siistinä paikkana, jossa vhintään puolet vierailijoista on aikuisia, jotka eivät ole humalassa örveltämässä tai nuoria, jotka eivät huuda, juokse ja solvaa toisiaan, vaan olvat pitämässä hauskaa ja juttelevat pienissä porukoissa hyvin käyttäytyen.

Ja tosiaan siisteys... Linnanmäki, eikä mikään muukaan paikka Suomessa, jossa vierailee tuhansia ihmisiä, ole koskaan ollut yhtä siisti kuin Tivoli. Siellä ei todellakaan ollut mukeja tai pikaruoan käärepapereita pitkin ja poikin. Ei, koska kaikki, myös nuoret, laittoivat ne roskiin.

Miksi? Äkkiä olettaisin, että joku oli opettanut sen heille ja olisi huonoa käytöstä olla tekemättä niin.

Mistä päästään viimeisimpään OAJ:n omituisuuteen. OAJ:n asiantuntijan mielestä huonokäytös oppitunneilla osoittaa luovuutta. Toivoisin mokoman muka asiantuntijan tulevan joskus kouluun katsomaan kuinka luovia nämä huonosti käyttäytyvät luovat oppilaat ovat. Jos tuo väite luovuudesta olisi totta, niin olettaisin Suomen koulujärjestelmästä löytyvät kerrassaan loistavia luovia ihmisä ratkaisemaan niin Nokian, kuin Kreikankin ongelmat, mutta kun ei.

Sori vaan. Luotan enemmän siihen, että kaveri, joka osaa siivota Tivolissa omat jälkensä, osaa tehdä asoita paremmin ja olla luovempi kuin Linnanmäellä roskastava ja koulussa huonostikäyttäytyvä kaveri.

Konsensuksesta kansanvaltaan

Mielenkiintoisen vaalikevään mielenkiintoisin tapahtuma ei ollutkaan vaalitulos, vaan 1.6. tapahtunut hallitusneuvottelujen väitetty kariutuminen.

Suomi on siis palaamassa konsensuksen aikakaudesta edustuksellisen demokratian korkeimpaan olemukseen eli kansanvaltaan ---- vai onko?

Perussuomalaisten menestys oli gallupitkin huomioiden merkittävän suuri, vihreiden ja keskustan häviö taas ei. Asiantuntijat ovat kovasti ohittaneet tämän paketin tärkeimmän palikan eli vasemmistopuolueiden SDP:n ja vasemmistoliiton torjuntavoiton. Kun suuri osa lehtien asiantuntijoista suureen ääneen kuulutti vasemmiston olevan kokonaan mennyttä aikaa, tapahtui lähes biblikaalinen ihme ja SDP sekä vasemmistoliitto menestyivät. Harmin paikka, voisi joku sanoa, mutta asiassa lepää itseasiassa mielenkiintoinen matematiikan siemen.

Suomeen on kovasti puuhattu äänikynnystä, joka olisi turvannut isojen puolueinen konsensuksen säilymisen hamaan tulevaisuuteen. Äänikynnyksen murtamiseen oltaisiin tarvittu vähintään Timo Soinin kaltaista messiaalista ilemstystä, hei hetkinen sellainenhan tuli, joka laittaa tämän ajatuksen hyllylle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Nyt kun äänikynnystä ei ole, pelotellaan kansalaisia uusilla vaaleilla siksi, ettei hallitusta ole saatu valituksi pariin viikkoon.

Oho. Suomessa on siis tilanne, joka oli aivan normaalia vuosikymmeniä presidentti Kekkosen aikaan, jolloin ainakin Keskustan mukaan kaikki oli paremmin.

Taannoin hallituksen keskimäärinen ikä taisi olla siinä 14 kk paikkeilla ja sitten tuli konsensus. Käsittämätön termi, jolla kaikista puolueista tehtiin toiminnallisesti samanlaisia mutta entisen retoriikan säilyttäen. Suomessa alkoi aika, jolloin puolueet vaaleihin mennessään lupasivat yhtä ja vaalien jälkeen konsensuksen jumalan edessä toteuttivat jotain aivan muuta. Kansalaisille nämä konsensuksen ylipapit saarnasivat tämän olevan hyödyllistä, tasapuolista ja oikeudenmukaista. Keskiajan lopulla katolisen kirkon papiston julistaman konsensus johti rahojen loppumiseen hallinnosta omanhyväisen tuoton tavoittelun takia ja kirkon puhdisti Lutherin aloittama uskonpuhdistus. Onko politiikassa nyt käymässä niin, että Soinin johtama konsensuksenpuhdistus muutta Suomessa vallitsevan polittiisen järjestelmän oikeasi edustukselliseksi demokratiaksi, jossa konsensus on havaittu vääjäämättömästi ongelmalliseksi, epätasa-arvoiseksi ja syrjäyttäväksi rahaa tuhlaavaksi molokiksi jonka kita ei koskaan täyty?

Neljän vuoden päässä odottavia uusia vaaleja odotellessa

Koulutusta ja politiikkaa

Koulujen lukukausi alkaa taas olla lopuillaan ja valmistuneet juhlivat valmistumistaan ja opettajat edellisen lisäksi myös omaa lomalle pääsemistään.

Mielenkiintoiseksi tulevan lukuvuoden tekee se, että hallitusta tai hallitusohjelmaa ei vielä ole. On vasta neuvotteluja ja jostain vuotaneita leikkauslistoja. Laikkauslistat ovat jo niin jokapäiväinen uutinen, että siihen tuskin kukaan enää kiinnittää sen kummempaa huomiota ja niitä varmaan vastustetaankin lähinnä vain periaatteesta.

Tänään radio yle 1:ltä tuli keskusteluohjelma, jossa pohdittiin koulutuksen asemaa ja arvostetaanko koulutusta ja tutkintoa Suomessa jo liikaa. Kysymys oli erinomainen, mutta ihmetyttämään kovasti jäi keskustelun vaisuus. Kukaan ei oikeasti ottanut asiaan mitään varsinaista kantaa. Raadin opiskelijajäsenestä oli hienoa, että voi opiskella useaman tutkinnon ja siinä samalla tehdä töitä yllättäen yliopiston tutkijana. 99% ohjelmaan soittaneista oli eläkeikäisiä ja naisia, joille elinikäinen ja eläkkeellä kieleten oppiminen on erittäin tärkeää koska se tekee matkustamisesta mukavampaa. Näin varmasti on, mutta mikähän on tuollaisen opiskelun ja tuollaisten tutkintojen varsinainen kansantaloudellinen hyöty? Anteeksi nyt vaan, mutta se taitaa olla aika pieni.

Meihin kaikkiin Suomalaisiin on iskostettu 50-luvun fraasi : Ei oppi ojaan kaada ja opiskelemalla saat paremman työpaikan ja arvostetumman aseman yhteiskunnassa. Ihan jees paitsi, että olemme vuodessa 2011.

Lipposen hallitus iski Suomea kovemmin kuin kukaan olisi koskaan osannut odottaa. Silloin linjattiin, että 85% Suomalaisista pitää olla korkeakoulutettuja. No päästäisiin siihen silläkin, että nimetään kaikki peruskoulun jälkeiset oppilaitokset alimmaksi korkea-asteeksi tai esikorkeakouluiksi.

Linjauksen suurin isku luonnollisesti on se, että ylikoulutuksesta tehdään sääntö eikä poikkeus. Kun jokaista paikkaa on hakemassa kymmenittäin ellei sadoittain korkeakoulutettuja ihmisiä, niin miten ihmeessä tehdään valinta, kun kaikki ovat yhtä päteviä? Arpomallako? Valitaanko haastatteluun ne, joilla on Suomen MM-mitalin kunniaksi poskeen maalattu Suomen lippu?
Millä ihmeellä taataan myös osaaminen?

Lääkärikoulutusta supistettiin rajusti lääkäriliiton omasta toivomuksesta. Yhdistyspoliittisesti täydellinen ratkaisu, koska sillä saatiin järjestettyä kätevästi pula lääkäreistä ja lääkäreiden palkat nostettua merkittävän hyvälle tasolle ja samalla vielä nostettiin lääkäreiden omaa profiilia lähes täydelliseksi suunnitellulla lakolla. Onnitelen vilpittömästi.

Otetaanpa verrokiksi toinen saman pääsopijajärjestön toinen liitto - opettajat. Kun opettajankoulutusta yritetään vähentää karsimalla jokin koulutuspaikoista, liitto iskee tätä lopettamista vastaan markkinoimalla lopettamisen huonoksi ajatukseksi. Yhdistyspoliittisesti PR-puolella opettajat eivät osaa asiaa lähimainkaan lääkäreiden osaamistasolla. Kesälomat ovat juuri alkamassa ja kaikki tuntevat suurta kateutta opettajien kesälomia kohtaan. Opettajia valmistuu jo nyt järjestöpoliittisesti katsottuna liikaa ja vuosittaisesta opetustuntien vaihtelusta johtuva ansiotason muutos erilaista opetusvelvollisuuksista puhumattakaan pitäisi olla ykkösenä keskusteluissa samoin lomautukset tai ryhmä koon kasvattaminen, joilla työnantaja ottaa juuri opettajilta kaikkein helpoimmin takaisin ensin antamansa palkankorotuksen.

Vikaa on myös lainsäädäntötasolla. On täysin käsittämätöntä, että ensin esiopetukseen määritellään pätevyysvaatimukseksi kasvatustieteen kandidaatintutkinto ja annetaan työtä kauan tehneille sosionomeille tai sosiaalikasvattajille vain äärimmäisen lyhyt aika tai hankala reitti pätevöityä uuden hienon vaatimuksen mukaiseksi esiopettajaksi . Seurauksena on pula lastentarhanopettajista. Ai miksikö? No tietenkin siksi, että kandidaatin tutkinnon voi täydentää maisterin tutkinnoksi ja saada pätevyyden luokanopettajaksi, joilla on juuri tuo muiden kadehtima pitkä kesäloma ja tuo täydentäimen käy helpommin kuin sosionomi AMK tutkinnon täydentäminen esiopettajksi.

Lastentarhanopettajalle tulee muutenkin ikävä isku realismista eteen, kun siirrytään yliopiston pedagogisten opintojen penkiltä lastentarhaan pienten lasten ryhmään siistimään kakkavaippoja ja avustamaan ruokailussa. Oikeasti tarvitaanko meillä maisteri ihan joka ikiseen työhön vai olisiko Suomella oikeasti tarkan harkinnan paikka siitä mitkä ovat todellisia vaatimuksia tiettyihin tehtäviin.

Eihän tässä muuten mikään ihmetyttäisi, mutta kun samaan aikaan toisaalla ihmetellään miksi opiskelijat eivät siirry työelämään nopeammin...

Lisää liksaa kaikille

Just. Näinhän se menee eikös vaan.

Muutaman vuoden erilaisia palkkaratkaisuja työnantajan edustajien kanssa vääntäneenä, voin itselleni tyypillisesti anarkistiajattelijana kritisoida olemassa olevia käytänteitä.

Palkankorotuksen positiivinen vaikutus ihmisessä näkyy tutkimusten mukaan muutaman viikon ja sen jälkeen ollaan taas sitä mieltä, että liksaa pitäisi saada lisää. Okei. Pääluottamusmiehenä ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Aivan samoin ymmärrän sen, että jokainen työssä kävijä pitää omaa tehtäväänsä äärimmäisen tärkeänä ja kovin - kovin vaativana, mutta kaikella kunnoituksella jotkut työt nyt vaan ovat vähemmän vaativia kuin toiset.

Henkilökohtaisesti haluaisin tavata sen henkilön tai ne yksilöt, jotka lanseerasivat kunta-alalle työnvaativuuden mukaisen palkkauksen, yöllä kaukana sivistyksestä pimeässä metsässä lapion kanssa kuopan reunalla...

Koko systeemistä on nimittäin kulkenut ruohonjuuritason työntekijään vain se ajatus, että kaikki työt ovat vaativia ja kaikista töitä pitä maksaa enemmän palkkaa ja joillakin aloilla maksetaan kovin pientä palkkaa kun taas toisilla kovin suurta palkkaa! Juu näin se menee. Toisilla aloilla maksetaan enemmän palkkaa. Kaikkein korneimmaksi tämän järjestelmän tai ylipäänsä mikä tahansa järjestelmän käytön tekee työnantaja itse.

Ensin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt neuvottelevat palkankorotuksille raamit ja päättävät käytettävästä rahasummasta. Tähän asti kaikki ok. Neuvottelut tietenkin sisältävät dramaattisia monologeja kummaltakin neuvottelijaosapuolelta ja vakuuttelun siitä, että tämän tuloksen kanssa voi juuri ja juuri elää, koska se oli vain niin vähän huono.

Sen jälkeen molemmat osapuolet lähettävät tiedot paikalliselle tasolle, jossa raunaehtojen mukainen palkankorotus tulee kohdennettavaksi. Tämäkin on vielä ok.

Mutta sitten......

On se koko perkelettä, että ensin kaikki valtakunnan ylimpiä päättäijä myöten ovat sitä mieltä, että paikallista neuvottelukulttuuria påitää vahvistaa, mutta annas jumaliste (anteeksi kiroaminen, mutta se kuvastaa asiaan liittyviä syvimpiä tuntojani)kun neuvottelut alkavat, niin jo on KT laittanut ohjeistuksen siitä mihin sitä rahaa pitäisi käyttää ja työnantaja sitten itkee neuvottelupöydässä, että tuohon ja tuohon sitä rahaa pitäisi laittaa. HELEVETTI! Kun juuri kaikki halusivat, että PAIKALLISESTI päätetään minne raha laitetaan, niin sitten tulee toinen osapuoli(KT) ja sanoo, että tuohon ja tuohon pitäisi laittaa.

KT on kuin kärsimätön isä joka neuvoo poikaansa pajupillin rakentamisessa. Ensin isä katkaisee sopivan oksan ja antaa sen ja puukon pojalleen, jotta tämän saisi tehdä haluamansa kaltaisin pillin. Koska poika ei ole pilliä ennen tehnyt, siihen voi tulla virheitä ja vikoja, mutta mikä tärkeintä poika saisi tehdä sen itse ja oppia virheistään tehdäkseen seuraavaksi paremman pillin, mutta... Koska isä ei ole varma siitä, miten poika pillin tekisi ja tulisiko pillistä isän mielestä oikeanlainen hetken katsottuaan epävarmaa tekemistä ja hieman neuvottuaan, isä päättää ottaa pojalta oksan ja puukon ja tehdä pillin niin pitkälle itse, että poika parhaimmillaankin saa korkeintaa kokeilla kuinka pilli soi.

Josko KT ottaisikin seuraavaksi isoisän roolin. Isoisähän tietää omasta pojastaa, kuinka siinä pillinrakentamisessa kävi. Näin ollen isoisä katsoo kärsivällisesti pojanpojan pillinrakentamista ja huomatessaan pillin olevan huonosti soiva, tuntee isoisä edelleen ylpeyttä pojanpojastaa, joka halusi itse yrittää ja saada pillin aikaan. Niinpä isoisä antaa uuden pillin ainekset pojanpojalleen, jotta seuraavasta pillistä tulisi parempi. Ties vaikka juuri tällä tavalla pojanpojasta tulis varsinainen pillimestari.

Oppia vai kavereita?

Alkaa taas olla se aika vuodesta, kun peruskoulujen oppilailta jännittää. Peruskoulunsa päättävillä oppilailla on kaikkein tärkein päivä edessään eli peruskoulun päästötodistuksen saaminen ja seuraavaan oppilaitokseen hakeminen.

Parhaimmillaan 9 vuoden kaveruussuhteet katkeavat, kun kaverukset hakevat eri kouluihin sillä viimeisenä vuonna ollaan kehty kovasti töitä, jotta päästäsiin - hei hetkinen... Miten niin vain viimeisenä vuonna on tehty töitä? Peruskouluhan kestää 9 vuotta ja jokaisena vuonna pitää tehdä töitä, jotta asiat opitaan.

Niinpä niin. Jokaisena vuonna pitäisi opiskella ja oppia, mutta aina näin ei käy. Syitä voi olla monia, vaikka ne kaverit, mutta oppia ainakin kaikille koulussa kävijöille on tarjolla. Siitä, meneekö oppi perille, ei ole takuita.

Nykyään puhutaan paljon siitä, miksi koulupudokkaita on niin runsaasti ja monet keskeyttävät opintonsa ja alle 30 vuotiaita siirtyy eläkkeelle 5 päivässä. Määrä on niin merkittävä, että sitä luulisi käytettävän edessä olevissa vaaleissa, mutta puolueista tuntuu olevan tärkeämpää nokitella toisiaan: homojen oikeuksista, pakkoruotsista, maahanmuuttajien kotouttamisesta, turkistarhauksen kieltämisestä ja veloissa rypevien valtioiden auttamisesta, kuin Suomessa olevista todellisista ongelmista.

Persukoulussa on tapahtunut suuri muutos lyhyessä ajassa. Opettajia on tavallaan korvattu (ryhmät ovat suurentuneet) koulunkäyntiavustajilla tai koulunkäyntiohjaajilla kuten nykyinen tehtävänimike ilmeisesti kuuluu, ja kuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja on lisätty runsaasti. Opettajia on enemmän tai vähemmän velvoitettu laaja-alaiseen moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön heti, kun oppilaalla vaikuttaa olevan joku oppimisen vaikeus. Kaiken pitäisi siis olla vallan loistavasti ja oppilas saa avun heti, kun sitä tarvitsee ja jostain tulee pelastaja.

Hmmm.

Kun oppilalle tulee vaikeuksia, joku muu kuin oppilas tai hänen huoltajansa ottaa sen omaksi huolekseen ja auttaa oppilasta.

Okei

Ensin annetaan tukiopetusta, sitten tehdään HOJKS ja puhutaan mukauttamisesta eli oppilas ei voikaan enää saada oppiaineesta ehtoja, vaan tulee aina siirretyksi seuraavalle luokalle, huolimatta siitä onko oppinut vai ei. Oppilasta auttaa luokassa koulunkäynnin ohjaaja - seuraavaksi varmaan koulunkäynnin valmentaja - joka muistuttaa pitämään tavarat mukana ja tekemään tehtävät ja pakkaamaan kassin ja varmistaa, että oppilas on valmis lähtemään seuraavalle tunnille.

Jos kerran koulun tarkoitus on opettaa pärjäämään yhteiskunnassa, niin miten ihmeessä meillä voi olla koulujärjestelmä, joka opettaa avuttomuuteen ja syrjäyttää työstä? Jos oppilasta on opetettu siihen, että koko ajan joku muu tulee ja auttaa tai pelastaa, niin miten ihmeessä oppilas voi oppia itsenäiseen toimintaan. Nyt ollaan jo vaatimassa lukioihin ja ammattioppilaitoksiin lisää kuraattoreita, avustajia ja psykologeja, kun paljon halvempi ja tehokkaampi tapa olisi antaa oppilaan oppia jättämällä oppilas kouluun oppimaan. AIVAN jätetään oppilas luokalle ja ANNETAAN hänelle näin mahdollisus oppia.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä kannatan avustajaa silloin, kun oppilas sellaista vamman takia tarvitsee, mutta avustaja/luokka tai edes luokka-aste vain siksi, että jokun pitää olla vahtimassa oppilaan työskentelyä ei todellakaan toimi.

On täysin selvää, että sellaiset nuoret, jotka ovat tottuneet suureen määrään tukea, eivät pärjää ilman sitä peruskoulun jälkeisessä oppilaitoksessa. Seuraavaksi varmaan työpaikoille tuodaan kuraattoreita ja työssä käynti avustajia tai työssä käynti valmentajia.

Ja kun yleisin syy millä luokalle jäämisen kauhuskenaarioita perustellaan on kavereiden muuttuminen, niin en oikein jaksa ymmärtää miten kukaan nykyisistä lapsista selviäisi edes muuttamisesta toiseen kaupunkiin. Minä olen sen opin kannalla ja uudet kaverit ovat ylensä vanhoja parempia ja tosi kaverin tuntee siitä, että se jaksaa olla kaveri myös vaikeuksissa.

Elämä itsessään ei ole kriisi, mutta kriisiyttämällä tai ylihuolehtimalla elämä, jotkut tahot tekevät ilmeisesti hitosti nappulaa.

Äidin- vai isinkieli?

Suomessa puhutaan juhlallisesti isänmaasta ja äidinkielestä, vaikka totuus taitaa olla jo hieman tasa-arvoisempi. Isänmaa on edelleen isänmaa mutta vaikuttaa kovasti siltä, että äidinkielen asemaa koittaa kovasti horjuttaa isinkieli.

Mistä moinen machoilu on raivannut tiensä käyttökieleen?

Kaikki varmaan muistavat kuinka paljolti nuorempina menivät isän tai äidin luo ja kertoivat ettei ole mitään tekemistä. Silloinhan isä tai äiti lähti tarjoamaan jotain tekemistät ai kysymään muuten vaan "Haluaisitko jotain" ja tämän isikielen ilmaisun takana oli tarjous jostain mukavasta: kaakaosta, pullata tai muusta herkusta. Lapsen innolla kaikki valitsivat sen parhaimman herkun ja kaikki olivat tyytyväisiä ja kertakaikkisen tietämättömiä kaikista niistä hankaluuksista, joita isikieli myöhemmin tulisi aiheuttamaan.

Konditionaali ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, mutta jostain perin kummallisesta syystä sitä käytetään myös kohteliaisuusmuotona eli käytettäessä isikieltä sillä on dualistinen merkitys. Kielellisissä dualismeissahan ei ole mitään ongelmaa silloin, kun keskustelun molemmat osapuolet ymmärtävät kyseessä olevan saman käyttötavan. Ongelmia syntyy vasta, kun ymmärrys ei ole yhtenevä.

Mielenkiintoiseksi asian tekeekin se, että tiettyjen henkilöiden kielenkäytössä konditionaali, eli epävarmuuden tai ehdollisuuden ilmaisu, on kokonaan kadonnut isikielestä ja käyttöön on jäänyt vain kohteliaisuusmuoto.

On omituista, että kohteliaisuudella (?) kuvitellaan saavan kaikki mahdollinen tapahtumaan: Veisitkö tämän esimiehen pöydälle? Tekisitkö tämän raportin? Hoitaisitko tämän asian?
Erityisen omituista on se, että käytettäessä kyseistä isikielen muotoa loukkaannutaan, kun asia ei tapahdukaan kuten kysyjä, kyllä nimenomaan kysyjä, on ajatellut.

Minusta asiat ovat paljon yksinkertaisempia kuin mitä kielellisesti pyritään hienostelemaan. Jos joku esittää omaa epävarmuuttan tai ehdollisuuttaan, pitää kielen käyttäjän varautua tähän mahdollisuuteen ja hyväksyä myös sen tulkinnan mukainen vastaus - muutenhan kysyjä pyrkii vain vallankäyttöön.

Vai pystyttekö jontenkin perustelemaan missä vaiheessa isikielen kysymys muuttuu kohteliasuudeksi, josta ei voi kieltäytyä? Jos teiniltä menee kysymään: Voisitko siivota huoneesi? Huoltaja voi olla jo kysyessään täysin varma vastauksesta: Joo. Tosin ajastahan ei puhutta mitään, joten sikäli vastaus on validi.

Toisaalta puolisolta voi melko huoletta kysyä: Menisitkö tänään kauppaan ja toisitko sieltä jotain syötävää? Jolloin mitä todennäköisemmin kauppaan lähtenyt puoliso tuo jotain syötävää, vaikka sitä ei erikseen olisi tilattukaan. Mutta kun isikieli vie kielentulkinnan omituiseen tilanteeseen! Siinähän esitetään oikeasti käsky eikä pyyntö, vaikka sitä kovasti yritetäänkin kietoa kohteliasuuden viittaan. Siksi on jotenkin outoa, että suomessa ei ole otettu käyttöön selkeää kohteliaisuusmuotoa - ole hyvä tai ole ystävällinen tai yksinkertaisesti - kiitos - selkeään käskymuotoon yhdistettynä: siivoa huoneesi- kiitos, Käy kaupassa ja tuo syötävää- ole ystävällinen. Mikä voisi olla selkeämpää ja helpompaa?

Mutta kun ei, niin ei. Toisaalta tarjoaahan tämä epämääräinen kielenkäyttö hienon mahdollisuuden työpaikkakiusaamiseen, josta viimeaikoina on niin paljon puhuttu.

Jos joku menee kysymään kollegalta: "Haluaisitko tehdä tämän?", ja tämä mokoma menee vastaamaan ei, niin siinähän sitten ollaan tilanteessa, jota ei enää ole mahdollisuus selvittää mitenkään. Toinen väittää kohteliaasti kysyneensä, mutta ei todellakaan kerro samalla käskeneensä toista, ja toinen kertoo kuullensa kysymyksen ja vastanneensa siinen - kun ei halua niin ei halua- ei kai sitä kukaan voi väkisin saada haluamaan vai voiko?

Koska kerran isikieli on tuottanut suomenkieleen sellaisen muodon, josta ei voi kieltäytyä täytyy kaikkien miesten kuitenkin olla asiasta kovin tyytyväisiä ja muistaa tämä seruaavalla kerralla ravintolan tiskillä nähdessään oikein kauniin naisen, jolla on ne hurmaavimmat silmät. Muistakaa vain silloin kysyä naitaiskos ja tulos on taattu - naisethan tämän kysymyksettömän ja kiellottoman isikielen ovat kehittäneet...

Kun vaalit saa mopon karkaamaan käsistä

Otsikon ajatus on ainoa johtopäätös, johon voidaan tulla, kun luetaan 30.3. Turun Sanomien juttua Vihreiden uudesta ehdotuksesta Turun keskustan kehittämiseksi: tehdään tunneli läpi Aninkaistenmäen ja raitiotie sekä valitaan vaalilogoksi, täysin toiseen asiaan liittyvä tunnus. PerSut tosin laittoivat siitäkin paremmaksi lainaamalla Suomen valtion sotalippua omassa mainoksessaan.

Vaalien edellä on toki aina hyvä ehdottaa jotain, joka kiinnittää huomiota. Äänestäjänä kuitenkin toivoisin ehdotusten olevan edes etäisesti realistisia.

Turun seudulle on aivan älytöntä edes toivoa raitiovaunuliikennettä ja siihen on olemassa useita realistisia syitä, joista suurin on riittämätön väestöpohja yhdistettynä nykyiseen kaavoitukseen.
Rahaa tässä vihreiden "retro palaa Turkuun" hankkeessa palaa vähintään 450 000 000 € eli liki puoli miljardia euroa. Olen arvioinnissa ollut lempeä sillä Turun viimeaikaisten hankkeiden julkisesti esitetty budjetti on ollut noin puolet toteutuneesta. Lisäsin omaan arviooni vain 30 % hankkeen viimeisestä esitetystä budjetista.

Lasketaanpa hieman mitä summa tarkoittaa ja nyt kannattaa huomata, että Aninkaistenmäen tunnelille ei ole vielä laskettu hintaa. Turun seuduksi on ihan julkisesti mainittu seuraavat kunnat: Lieto, Kaarina, Masku, Mynämäki, Naanatali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja tietenkin Turku. Tällä seudulla asukkaita on noin 300 000.

Pikaraitiotietä on suunniteltu rakennettavaksi Raisio-Turku-Kaarina välille ja siitä jatkot Runosmäkeen ja Varissuolle, mutta tietenkin vähän myöhemmin, koska ovat Turun suurimmat lähiöt. Asukkaita suunnitelman aluellaa n. 240.000, joista työikäisiä n 200.000. ja näistä työssäkäyviä n 184.000 (Työttömyysprosentti n. 8). Peruskoulun alaluokan matematiikka riittää laskemaan, kustannuksiksi tällöin 2445 €/ työikäinen henkilö. Ja nyt puhutaan vasta perustamiskustannuksista. Julkinen liikenne ei ole missään tähänkään asti toiminut pelkkien matkustajamaksujen kustantamalla, vaan kustannuksia jää edelleen kaikkien maksettavaksi.

Ajatuksen esittäneen puolueen riveistähän nyt tulee luonnollisesti vastaus, että tuohan on pieni summa, jolla saataisiin rakennetuksi hieno ja ympäristöystävällinen järjestelmä.

Koskahan kouluihin saataisiin lähiruokaa ilman, että ruokaa kuljetetaan keittiöiltä kouluille takseilla kymmeinä kilometrejä ja sitten astiat tyhjiä takaisin? Koska SOTE-palveluihin saataisiin lisää henkilökuntaa ja resursseja? Ovatko Vihreät valmiit satsaamaan siihen?

Vastaus on selkeä EI! Se on jo nähty ja kuultu. Monessa yhteydessä olen kuullut paikallisilta vihreiden edustajilta sen, että koulut tulevat toimeen vähemmällä ja keittiöt voidaan yhdistää ja kaupungin työntekijöiden määrää on vähennettävä sillä vain projektityön tekijät ovat tehokkaita. Mielenkiintoinen ajatus puolueelta, jolla on työvoimaministerin salkku?

Pikku vinkki: ehkä niitä punkkuja ei kannata juoda samalla lounaalla useampia.

Ilmeisesti Vihreät ovat esityksessään ajatelleet, että jälleen kerran käytetään jonkun muun rahoja maailman parantamiseen ja pelastamiseen. Jonkun muun rahoja onkin mukava käyttää. Ville Niinistö kulkee kahden valtion välillä ja maksaa ylimääräistä hiilidioksidiveroa vähentääkseen aiheuttamaansa hiilijalanjälkeä kansalta saamillaan rahoilla.

Sori vaan, ei se hiilijalanjälki siitä maksusta pienene, vaan matkustamisen vähentämisestä.
Eikä Turun seutu sillä nouse, että haikaillaan tällä väestöpohjalla pikaraitiotietä, vaan ihan oikeisin ongelmiin puuttumalla.

Merkityksiä ja merkityksettömyyksiä

Edunvalvonta on joskus kerrassaan mielenkiintoista etenkin silloin, kun osapuolilla on samasta asiasta täysin poikkeavat käsitykset ja pitäisi pystyä vakuuttamaan toinen oman näkemyksensä oikeellisuudesta.

Nyt sitten väännetään oikein kunnolla kolmannen osapuolen asiantuntijalausunnon pätevydestä ja vielä tarkemmin voiko asiantuntijalausunnon kiistää joku muu kuin toinen asiantuntija. Oma käsitykseni on järkähtämätön: asiantuntijalausunnon voi pätevästi kiistää vain toinen saman alan asiantuntija muut voivat olla erimieltä ja pyytää vastaavan osaamisen omaavalta asiantuntijalta toisen täydentävän ja selventävän lausunnon, mutta viimeistään sitä pitää sitten uskoa.

Yritetty on vaikka mitä selitystä asiantuntijalausunnosta, mutta koomiseksi tilanteen tekee se, että toinen osapuoli on vakikäytäntönä valmis vaatimaan asiantuntijalausunnon, mutta pidättäisi ainoana ei asiantuntijana itsellään oikeuden määritellä lausunnon hyväksymisen.

No jos kerran epäasiantuntijuus riittää asiantuntijalausunnon kiistämiseen, niin miksi hemmetissä sitten pitää vaatia asiantuntijalausuntoa vakikäytäntönä? Eikö kiistämiseen kykenevä epäasiantutija pystykään tekemään oikeaa johtopäätöstä?

En oikein haluasi uskoa sitäkään, että toinen osapuoli haluaisi vain viisivuotiaan lapsen lailla olla oikeassa ja kiukutella siihen asti, kunnes aikuinen antaa periksi.

Mutta olisiko kyse sittenkin vain merkityksen ymmärtämisestä?
Olisiko parempi asettaa tavoitteeksi yhteinen ymmärrys vai yhteisymmärrys?

Yhteinen ymmärrys antaa mahdollisuuden lähteä hakemaan ratkaisua laajemmasta näkökulmasta ja luovemmin, kuin väkinäisen yhteisymmärryksen vaatiminen. Oikeuskäytäntö on ottanut käytännökseen järjestelmällisesti hylätä epäasiantuntijuuden ja pitäytyä hyväksi havaitussa asiantuntijuudessa, joten toivottavasti voitte jakaa mielipiteeni siitä, että tämän ymmärryksen välittäminen inttävälle vastapuolelle nostattaa, kerran jos toisenkin, niin kutsuttua V-käyrää.

Kiistan aihe ei ole misään määrin merkityksetön, joten ehkä on tehokkaampaa antaa oikeuslaitoksen asiantuntijoiden määritellä asiantuntijuus niin, ettei epäasiantuntijoillekaan jää epäselväksi, ettei asiantuntijuus todellakaan riittänyt. Eikä siinä sitäpaitsi pelata edes omilla rahoilla vaan veronmaksajien ja maksajapuoleksi haluaa verojenkerääjä, joten olkaa hyvä taas on piikki auki, jotta voidaan ilmiselvästä asiasta maksaa turhaan, mutta tälläisiin turhuuksiin sitä rahaa yleesä hyvin riittääkin.


PS. 1827 Infernal Musical palaa toukokussa tasoittamaan tilannetta. Joten tilanne omasta näkökulmastani nyt: Muu sössiminen 4 - kulttuuri 2.

Kulttuuria on moneen makuun

Mainonnalla on mahtia ja se vaikuttaa etenkin silloin, kun itseään voi mainostaa muiden saavutuksilla.

Kauniisti kaikkea ei voi sanoa, mutta siitä viis - totuus on tärkeämpää ja jos jollekin tulee "paha mieli", niin se menee kyllä ohi. Jos se ei mene - kannattaa hakea apua vaikka Kupittaalta.

Kun lahjakkaat nuoret harjoittelivat puolitoista vuotta, tuloksena oli huikea 1827 Infernal Musical.
Kun vähemmän lahjakkaat keski-ikäiset harjoittelivat saman puolitoista vuotta, tuloksena oli Hair, joka omasta mielestäni oli aivan väärässä paikassa ja väärään aikaan päästessään LOGOMOn lavalle. Sori ei todellakaan iskenyt. Teos oli ohjauksellisesti heikkoa mössöä ja juttu ei auennut lavalta mitenkään.

Täytyy sanoa, että esitystä katsellessa kaksi ajatusta: mitä ihmettä tämä on? ja miksi tämä on tehty? - valtasi vastustamattomasti huomion. Esityksen aikana se ei auennut eikä vielä sen jälkeenkään - todennäköisesti en ymmärrä sitä koskaan. Puolentoista vuoden harjoittelu ammattilaisen johdolla ei näkynyt missään ilmeisesti vain siksi, että harjoituskaudella kenellekään ei varmaan saanut tulla "paha mieli" ja "olethan yrittänyt parhaasi, enempää emme voi vaatia" ajatusten kanssa ei vaan parempaa voi saada aikaiseksi. Tarvitsisi kyllä ainakin, jos aikoo esiintyä LOGOMOssa.

Miten voikaan olla kaksi täydellistä ääripäätä peräkkäin samalla näyttämöllä. Ainakin se todistaa, että taiteen käsitys on laaja ja kaikkea voi myydä, kunhan rummutus on riittävän kovaa. Hairinkin liput käsittääkseni myytiin hyvin vähiin ja varmasti osaksi myös Infernal Musicalin ansiosta. Sääliksi käy ainakin niitä, jotka eivät saaneet lippua Infernaliin, mutta kenties saivat lipun Hairiin.

Juu en todellakaan tykännyt Hairista en. Tämän päiväisestä TNT:n Kolmesta iloisesta rosvosta kyllä tykkäsin. Ekakertalaisten jännitys tietysti näkyi, mutta niin näkyi intokin ja ilo onnistumisista.

Kun kuun alussa tilanne oli: kulttuuri 1 - kaupungin muu sössiminen 3, niin valitettavasti täytyy todeta, että muu sössiminen sai lisäpisteen enkä nyt puhu Hairista enää mitään.

Kun kaupungin rakennustoimen rakennustarkastajia oli risteilemässä ja toteamassa, kuinka kaupungilla on hyvät säännöt ja toimiva tapa kierrättää purettavien rakennusten tärkeimpiä osia, päätettiin maissa purkaa "sininen talo" Linnankadun ja Puistokadun nurkasta.

Ei muuten säästetty ovia tai ikkunoita kierrätettäväksi, mutta kaupungin suunnitelma oli silti juuri samoihin akoihin todettu toimivaksi. Taisi olla kuten moni muukin kaupungin virkameisten tekemä hieno suunnitelma. Itse suunnitelma on hieno ja siihen on usea virkamies paneutunut antaumuksella ja sähköposteja on lähetetty kymmenittäin samoin kokouksia pidetty useita ja se ainoa asia mikä pitäisi hoitaa eli jalkauttaminen käytäntöön sitten jäi tekemättä vastuuhenkilön puutteessa tai mukakiireestä päästä seuraavan projektin kimppuun.

Jos kulttuuri ei kohta ala kirimään infernaalin 3 lisäesitystä ei riitä tasoittamaan tilannetta.
Helmikuu päättyy muun sössimisen ollessa vakuuttavassa 4-1 johdossa.

Ei mennyt kiin kuin Strömsössä

Kulttuuripääkaupunkivuoden ensimmäinen kuukausi on takana ja kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Asia, joka on närästänyt paikallisia kulttuuri- ja muitakin yrittäjiä, nähtiin tietysti avajaisissa, jonka "suurellisen spektaakkelin" järjesti Englantilainen yritys. No ainakaan TV:stä katsottuna mistään spektaakkelista ei ollut kyse ja paikalla olleet tutut valittelivat järjestyksenvalvojien huonoa osaamista. Ruuhka oli aivan tolkuton ja paikalla olleet järjestyksen valvojat eivät mitenkään hallinneet tilannetta.

Kaikella sillä hehkuttamisella, jota avajaisista pidettiin olisi todellakin kuvitellut, että esillä olisi ollut spektaakkeli. Nyt tilanne oli ohjelmallisesti kaukana siitä ja ainoa asia mikä täytti spektaakkelin vaatimuksen oli paikalle tulleiden ihmisten määrä. Avajaisia voitaisiin pitää Turku2011 säätiön omana aprillipilana, mutta päivä sattui olemaan väärä. Toisaalta esityksessä oli selvästi yhtymäkohtia myös Keisarin uusiin vaatteisiin, mutta pikkupoika jäi valitettavasti puuttumaan.

Oluenystävät nimesivät Cay Sevonin pahaksi nuutiksi, koska Turku2011 säätiö valitsi paikallisten yrittäjien ohi nimikko-olueksi Hartwallin Aura oluen. Valinta oli täysin paikallaan sillä tässäkään kohdassa paikallisuus ei ollut valtti vaan haitta.

Se mikä taas täytti spektaakkelin määritelmän oli TNT:n hevi-musikaali 1827 INFERNAL MUSICAL eikä senkään avajaiset mennyt ihan Strömsön malliin, kun Väinön (Pekko Honkasalo) polvilumpio meni sijoiltaan. Kun tilanne oli päällä, järjestyksenvalvojat olivat aivan pihalla tapahtumista. Ensimmäisenä lavalla oli 2 VPK:n miestä vaahtisammuttimien kanssa. Ensi-apuhenkilökunta ei tietänyt mitään mitä pitäisi tehdä - onneksi yleisössä sattui olemaan ortopedi paikalla, joka laittoi lumpion paikalleen. Kun näyttelijä piti kantaa ambulanssiin, niin paikalla olleet järjestyksenvalvojat olivat niin heiveröisiä, etteivät jaksaneet edes neljästään kantaa näyttelijää paareilla, joten - oma apu paras apu - muut oman porukan kaverit ottivat paarit kantoon. Uskomattominta oli kuitenkin se, että Turku2011-säätiön tuvallisuuspäällikkö tuli syyllistämään nuoret siitä, että yleisöä, mm. kyseinen lääkäri ja Pekkon äiti, oli päästetty lavalle. Olipahan turvallisuuspäällikkö ainakin kuullut kliseen:"Kun mokaat - syytä heti muita."

Uusin periturkulainen sössintä saatiin aikaan, kun ohjelmapäällikkö Suvi Innilä päätti ryhtyä eduskuntavaaliehdokkaaksi kovin lyhyellä varoitusajalla. Ei mennyt niin kuin Strömsössä, vaan meni ihan niin kun Turussa. Ensimmäisenä asiaan tietysti tarttui poliittinen kilpailija, kun Mirka Muukkonen blogikirjoituksessaan kritisoi asiaa, mutta mikä olikaan perimmäinen syy kritiikille?

Eduskuntavaalit on kova juttu ja ilmainen mainostila Turku2011-säätiön tilaisuuksista varmasti on hyvää mainosta ja saattapa olla, että 10-vuotta säätiölle työskennellyt projektityöntekijä saa uuden projektityösuhteen. Moraalitontako? Ei ainakaan Turussa sillä täälllähän esirippujen takaiset sopimukset ovat se "normaali, edustuksellisen demokratian mukainen tapa" hoitaa asioita. Muistellaanpa samankaltaista asiaa poliittisen kartan toiselta reunalta. Kansilapäällikkö Jouko Lehtonen ilmoitti jouluaattona jäävänsä eläkkeelle ja joulurauhanjulistajan vaihtuvan. Yllättäen seuraavalla viikolla kyseisestä henkilöstä leivottiin apulaiskaupunginjohtaja ilman julkista hakua, kun kassakaappisopimus niin mahdollisti. Lyhyt on poliitikon muisti.

Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata turkulaista kulttuurivuotta 2011, mutta voittaako kulttuuri lieveilmiöt vai jatkuuko Turuntauti niin pahana, että kulttuuri antaa periksi. Tammikuun saldona sanoisin kulttuuri 1 - taudin aiheuttama sössiminen 3, joten pientä kirittävää kulttuurilla olisi, etenkin kun helmikuussa tauti otti ensimmäisenä pisteen itselleen.