Mietitään ennen kuin hutkitaan

Vaalit meni ja puheisiin tuli ihan uusia ulottuvuuksia.

Etuuskeskustelun avasi tällä kertaa kokoomusnuorten Saul Schubak, joka kiirehti kyseenalaistamaan facebook-kirjoituksessaan lapsilisien maksamisen jokseenkin kärjistetyn moukkamaisesti. Lienee pahinta brutta figuraa jolla taistellaan tasaväkisesti Perussuomalaistenkin sanomisten kanssa.

Sitten asiaa jatkoi Jyrki Katainen, joka tuli kommentoineeksi ilmeisen huolimattomasti tai ainakin kehnosti sanansa asettaen, kotiäitien työskentelyä. Olipa sitten vaalien suhteen tilanne mikä hyvänsä, kotiäitien työhän palaamisen ja etenkin osa-aikatyön suhteen Suomessa tosiaan kannattaa olla varovainen sanojensa suhteen. Jyrkin kuitenkin pelastaa pääministeriys, Sauli saikin jo mennä ja Perussuomalaisetkaan tuskin haluavat Saulia omiiin riveihinsä ennen pölyjen lopullista laskeutumista, jota saa odottaa todella pitkään.

Pääministerimme tuli kuitenkin viitanneeksi lausunnossaan kulttuurieroihin ja sosiaaliturvan eroihin osana sitä syytä, miksi kotiäidit eivät halua palata nopeasti töihin. Mihinkähän jäi lainsäätäjän osuus tässä asiassa vai olisiko tullut samalla sanottua liian pahasti hallituskumppaneista...

Minusta ongelma ei ole isien työssä käyminen, vaikka TV-uutisten haastattelemien lasten kanssa kotona olevien lasten äitien mukaan juuri isien kannustaminen lastenhoitoon ratkaisisi koko asian. Oikeastihan se ei ratkaisisi yhtään mitään, koska ei ole edes teoriassa mahdollinen. Totuus nyt vaan sattuu olemaan se, että isien siirtyminen isyyslomalle ja äitien siirtyminen töihin ei tuo yhtään ainutta työssäkäyvää ihmistä lisää ja lisäksi isien ammatit poikkeavat merkittävästi äitien ammateista. Toisaalta tässä taloustilanteessa perinteisiä miesten ammatteja on kuritettu merkittävillä irtisanomisilla huomattavasti perinteisiä nasiten ammattaja enemmän, joten ehkä olisi järkevämpää, että miehet jäisivät kotiin lasten kanssa.

Yksi merkittävimmistä ongelmista on kuitenkin järkevien todellisten osa-aikatöiden puute. Juu ja tästä eteenpäin tiedän saavani huutia joka suunnasta, mutta jos kuitenkin mietittäisiin ennen kuin hutkitaan.

Mitä osa-aikaistamisen mahdollisuuksia löyty niiltä aloilta, jotka naisia eniten työllistävät eli hoito- ja hoiva-aloilta ja kunnista? Aika vähäiseksi jää.

Opettajan on aivan turha mennä pyytämään työnantajalta pikku kevennystä työsuunnitelmaan, kun kevennys voi muodostua työjärjestykseen 4:n tunnin hypyksi keskelle päivää tai erilaisissa jaksojärjestelmissä vielä hullummin. Yhdessä jaksossa voi olla 26 tuntia viikossa, seuraavassa 10 ja kolmannessa 3 ja nekin kaikki eri päivinä. Osa-aikatyötä tehdään, mutta millä ehdoilla?

Jos yksi sihteeri kunnassa haluaisi jäärä osa-aikaiseksi. tuskin palkataan toista osa-aikaista rinnalle, jotta työpanos tulisi tehtyä normaalisti. Näin ei tehdä, vaan ylimääräiset työt joko jaetaan toisille, jolloin muiden työmäärä nousee kohtuuttomasti tai vihjaistaan osa-aikaiselle toistuvasti muiden työmäärän kohtuuttomasta kasvusta, jolloin osa-aikainen peruu osa-aikaisuutensa ja jää mieluummin kokonaan kotiin, kuin tulisi töihin.

Esiopetuskelpoisen lastentarhanopettajan on käytännössä aivan mahdotonta tulla tekemään vain 4-tuntia aamusta, jolloin esiopetus järjestetään. En usko yhdenkään päiväkodinjohtajan onnistuvan työvuorolistojen tekemisessä ilman hirvittävää ongelmaa "tasapuolisuudessa".

Ja siinä on se toinen suuri syy: toiset työtoverit ja esimiehet, jotka vihaavat pienten lasten isejä ja äitejä. Ei sinällään mikään ihme, kun lapsistakaan ei niin kovasti pidetä. Ei ole ihan 1 eikä 2 kertaa eikä edes 100 tai 200 kertaa, kun olen kuullut muilta työtovereilta ja esimiehiltä arvostelua siitä, kun pienen lapsiperheen huoltaja on kotona hoitamassa sairasta lasta. Vaikka työpaikalla olisi täysin julkinen salaisuus jonkun työntekijän alkoholiongelmasta johtuvat "rokulipäivät", niin vasta molempien tai kaikkien kolmen lapsen peräkkäinen sairastuminen vatsatautiin saa kielen kannat kirvoitettua kaiken laisiin merkillisiin kommentteihin ja näitä poissaoloja myös esimiehet kovasti olisivat haluamassa tarkastaa. Suomessa on todellakin merkillisen lapsivihamielinen henki ja tähän syylistyvät myös ne alat (opettajat, lastentarhanopettajat, päiväkodinjohtajat), joiden tarpeellisuus on suoraan kiinni lapsista. 

Toistaiseksi tässä keskustelussa ei lainkaan ole huomioitu lisääntynyttä päivähoidon tarvetta. Jonkunhan sitä lasta täytyy sen osa-aikatyönkin työssäoloajan hoitaa ja kuten jo aiemmin mainitsin ei taida onnistua, että - anteeksi klassinen stereotypionti - hitsaajaisä menee tekemään saumaa telakalle 4 tunniksi ja isän tultua kotiin äiti kiirehtii sairaalaan hoitamaan potilaita toiseksi 4 tunniksi. Todellisuus vaatii sen, että päivähoitoa järjestetään näille puolipäivähoidossa oleville lapsille. Toisaalta voisihan tätä kautta saada osapäivätyön mahdollisuusen lastentarhanopettajille...

Jos äitejä tai isejä, kummat tahansa lapsia sitten kotiin jäävätkin hoitamaan, halutaan nopeamin työelämään edes osa-aikatyöhön, on meille järjestettävä sellaisia mahdollisuuksia tehdä osa-aikatyötä, että se sallii sekä tuottavan työn tekemisen, että lasktenhoidon ja tässä kohdassa pallo on aivan puhtaasti työnantajilla ja kunnissa lähiesimiehillä sinne se kulttuurin muutos tarvitaan, jotta ymmärrettäisiin lapsiperheiden vanhempien työpanos mahdollisuutena eikä pelkkänä kulueränä.

Vaalit meni mitäs sitten tapahtuu

Viime viikolla käytyjen kunnallisvaalien mielenkiintoisimmaksi anniksi omasta mielestäni ei suinkaan muodostunut alkainen äänestysprosentti, vaan aivan puhtaasti se, että kaikkien mielestä kaikki voittivat.

Kun paikkojen määrä kuntaliitosten jälkeisten jättivaltuustojen lisäksi väheni, on kaikkien voittaminen entistä hämmästyttävämpää.

Toimittajien perinteiset suosikit: Kok, SDP ja keskusta virittelivät voittaja säveliä jo aikaisessa vaiheessa ja varsinkin Keskusta paistatteli kuin aiemmin "veret seisauttavan vaalivoiton" jälkeen. Toimittajien nyrkkeilysäkin, Perussuomalaisten, äänimäärän kasvu tunnustettiin ensi pieneksi voitoksi, ja jo seuraavana päivänä julistettiin "Antijytkyksi".

Ottamatta sen enempää kantaa vaalitulokseen on mielenkiintoista millaisia hyeenoja toimittajista on muotoutunut Perussuomalaisen suhteen. Vain huonot uutiset heistä ovat hyviä uutisia. Kok ja SDP paistattelivat molemmat voitosta ja hallitusyhteistyötä kehuttiin - hei hetkinen hallitusyhteistyötä, mutta nythän käytiin kunnallisvaalit.

Ja tästä päästäänkin kätevästi toiseen suureen ihmetykseen- kunnallisvaalien vertaamiseen eduskuntavaaleihin. Miksi ihmeessä niin pitää tehdä?

Nyt oli paikka hakea muutosta paikallisten asioiden hoitoon ja listoilla komeilivat kansanedustajat vetämässä paikallisia vaikuttajia mukaan valtuustoihin. Harmi vaan, että kansanedustajia ei riittänyt ihan joka kuntaan ja joissakin tapauksissa kansanedustajat jäivät pois listoilta ja tämä varmasti vaikutti myös listan äänisaaliiseen.

Yhtäkaikki vaalien jälkeen jotain muutosta toivotaan ja kuinka ollakaan Turussa muutos tuli todella nopeasti. Kaupunginjohtaja teki linjauksen, joka sitoi tulevan valtuuston linjaksi 1%-yksikön kunnallisveron noston vuodesta 2014. Muusta tehostamisesta ja byrokratian vähentämisestä ei sanaakaan. Jää nähtäväksi saadaanko tällä veronkiristyksellä aikaiseksi palvelujen ylläpitämistä vai onko valituissa edelleen niitä, jotka haluavat saada oman esityksensä konkretisoiduksi rakennuksena, pikaraitiotienä yms vai onko sittenkin mahdollista, että valtuutetut pystyisivät priorisoimaan kunnan palvelut ja suuntaamaan rahaa ensin palveluihin ja vasta sitten kaikkeen muuhun kivaan.

Jos Turku haluaa olla maakunnan veturi, sen on pystyttävä näyttämään omilla toimillaan tämä halu. Ei mitenkään riitä, että valtuutetut valittavat verovarojen valumisesta ympäristökuntiin, kun on itse asioista päättämässä: miten ja mitä kaavoitetaan, saadaanko rakennettua ne kulkuyhteydet, joita kaavoitus vaatii, kuten tapauksessa Satava/Hirvensalo. Halutaanko ylläpitää sellaista opetusta, joka vähentää syrjäytmistä eikä aiheuta sitä. Miten järjestetään perusterveydenhuolto ja missä sitä annetaan. Kun meillä on kirjastobusseja, niin miksi ihmeessä meillä ei voisi olla terveydenhoitajabusseja, jolla olisi oma kiertoaikataulunsa.

Uusille valtuutetuille on annettu valtakirja asioiden hoitamiseksi seuraavaksi 4 vuodeksi. Tämä valtakirja oikeasti velvoittaa päätösten tekemiseen. Jos edes näin pienestä asiasta valtutetut pitäisivät kiinni, asiat voisivat toimia. Tee päätös ja seiso päätöksesi takana - onko vaikeaa?

Ehkä tähän päättämättömyyttä voitaisiin suitsia lainsäädännöllä, joka estäisi "elämäntyön valtuutettuna" Presidentin, jolla ei todellisuudessa enää ole mitään valtaa, toimikaudet on rajattu kahteen. Miksi? Mitä väliä sillä nyt enää on, montako vuotta sama presidentti on toimessaan, kun ei sillä mitään valtaakaan ole? Jos valtuutettujen ja kansanedustajien toimikaudet rajattaisiin edes 4:n, saataisiin välttämättä edes jotain muutoksia.

Ei ole olemassa mitään perusteluja sille, että saman henkilön pitäisi jatkaa eduskunnassa tai valtuustoissa yli 16 vuotta. Tuntuu noin ilmaistuna muuten hemmetisti pidemmältä ajalta kuin 4 kautta. Jos joku väittää, että asian oppimisen menee ensin 2 kautta, on valtuutettu ilmeisesti ainakin tukiopetuksen, ellei peräti erityisentuen tarpeessa valtuustossa toimimisen suhteen. Jos joku väittää, että suhteiden tai luottamuksen luominen kestää 2 kautta on syytä katsoa peiliin ja tehdä tarpeelliset johtopäätökset. Jos joku väittää, että kausien rajoittaminen vähentäisi demokratiaa, on kyseinen henkilö vielä enemmän ja syvemmällä metsässä. Tässähän se demokratia lisääntyy, kun edustajat vaihtuvat ja ihmiset tietävät, että heilläkin oikeasti olisi mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Nykyinen "elämäni valtuutettuna" mallihan tukee ainoastaan nepotismia.

Taitaa vaan olla täysin mahdotonta saada menemään tätä lakiesitystä läpi millään asteella enkä kyllä usko että niitäkään valtuutettuja tai kansaedustajia, jotka vapaaehtoisesti allekirjoittaisivat sitovatn lupauksen luopumisesta 4 vuoden jälkeen, kovasti löydy.