torstai 29. huhtikuuta 2010

Kielletään historia

Sana ja käsite rasismi on vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se tuntuu olevan varsinainen jokerikortti mihin tahansa käyttöön.

Nyt Tintin kotimaassa Belgiassa käydään oikeustaistelua siitä, että Kongolainen henkilö kokee tulevansa rasistisesti loukatuksi 1931 julkaistun Tintti Afrikassa sarjakuvakirjan johdosta. Pitääkö koko kirja kieltää vai laittaa siihen varoitus teoksen rasistisuudesta?

Kaikella kunnioituksella, minä en nyt oikein ymmärrä tätä. Miten historian kieltäminen sellaisena, kun se on ollut, auttaisi tässä tilanteessa. Mitä muuta historiasta voidaan julistaa vaaralliseksi sillä perusteella, että kyseisenä aika tapahtuma oli täysin normaali toimintaa, mutta nykyisin se on epäasiallista. Pitääkö noitaoikeudenkäynteihin liittyviin kirjoihin laittaa varoitukset satanismista vai epäinhimillisten kuulustelumenetelmien käytöstä? Voiko joku nykyhenkilö sukututkimuksen tehtyään hakea korvauksia esi-isäänsä kohdistuneesta kidutuksesta Inkvisition jälkeläisiltä, sillä onhan kidutus kansainvälisessä oikeudessa kielletty.

Historiaa on kautta aikain vääristelty ja tapahtumia on peitetty erilaisten poliittisten halujen takia, mutta valjastamalla oikeusistuin määrittelemään mitä 80 vuotta sitten olisi pitänyt tästä päivästä tietää on täysin kohtuutonta.

En kuuna päivänä usko, että kieltämällä tai laitattamalla oikeuden päätöksellä kaikkiin menneisydessä kirjoitettuihin kirjoihin tai muutoin nykykäsitysten mukaisesti arveluttaviin teoksiin varoitukset rasismista tai muusta arveluttavata käytösestä, hyödyttäisiin mitään.
Historian tutkiminen muuttuu, kun "varoituksen" saaneet kirjat ja teokset muuttuvat. Niistä haettu tieto muuttuu ensin epäilyttäväksi ja seuraavassa vaiheessa valheiksi ja lopulta niitä ei enää kukaan tutkija uskalla käyttää leimautumisen pelossa. Historiallinen totuus on siis muutettu oikeudenpäätöksellä valheeksi.

Historiasta kannattaisi ennemminkin oppia jotain, kuin yrittää muuttaa tai kieltää sitä. Kirjat ovat aikansa kuva eikä niitä tulisi vääristellä jälkikäteen - ei ainakaan 80 vuotta jälkikäteen. Niistä pitäisi ennemminkin nauttia ja miettiä mitä parannuksia 80 vuodessa on tapahtunut ja ovatko kaikki muuttuneet asiat todellakin olleet parannuksia.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Koska pitää antaa tehdä virhe

Virheistä oppii sanotaan. Yhtäläisesti sanotaa, että kaikki meistä tekevät virheitä eikä niitä pitäsi pelätä. Improvisaatiossa moka on lahja ja kaikenlisäksi pahuksen hauskaa, mutta entä silloin, kun joku vie asiaa väärään suuntaan kohti epäonnistumista vain siksi että pitää väkisin kiinni vanhasta eikä suostu muuttumaan?

Joskus on välttämätöntä antaa toisen tai toisten tehdä virhe, jolla voi olla suuria vaikutuksia. Se saattaa olla jopa ainoa tapa opettaa välttämätön, mutta mikä on tämä kriittinen kohta?

Aiemmin olisin varmasti puuttunut asiaan ja koittanut perustella asiaa uudelleen ja uudelleen. Tuonut esiin valaisevia näkökantoja ja lopulta polttanut päreeni ja sanonut saman asian vähemmän mairittelevasti, ehkä jopa aavistuksen kärkkäästi, sarkastisesti ja lopulta suoran vi***maisesti.

Nyt päätin kuitenkin valita toisen reitin, enkä enää aio vakuutella muita omasta oikeassa olemisestani. Nyt on se hetki, kun kannattaa antaa tehdä virhe ja sen jälkeen muutos toimitaan tulee kuin itsestään.

Muutenkin ihmetyttää halua pitäytyä tiukasti vanhassa: "Näin on aina tehty ja se on ollut hyvä", "Miksi mitään pitäisi muuttaa, kun vanha tapa on nyvä?" Yleisvastaukseni tälläisiin teeseihin on: "Koska se (toimintatapa) todennäköisesti on nykyään laiton ja ainakin hemmetin tyhmä."

Kehityksen esteenä, ja samalla uuden ajattelun esteenä, vaikuttaisi olevan pelko vanhan jättämisestä tai ymmärräys vanhan toiminnan huonoudesta: "Miksi minä olen voinut toimia noin tyhmästi?" Eikö silloin parannus olisi juuri se, että itse tajuaa tekevänsä liiaksi samoin ja tukeutuvansa vanhaan, kun pitäisi ajatella laajemmin.

Miten ihmeessä kouluissa voidaan 2010 tukeutua kaikessa vielä lyijykynään ja vihkoon ja ryhmätyöt kerätään A3 arkille, johon 2 ryhmän jäsentä piirtää kuvat ja 2 kopioi wikipediasta löytämänsä tekstin, jonka jälkeen tämä turhake laitetaan seinälle?? Missä on sosiaalinen toimintatapa ja toisen työn tai tiedon lähteen kriittiinen tarkastelu keskustelemalla? Miksi samaa työtä ei voisi tehdä vaikka kännykkäkameralla? Miksi huonolla käsialalla kirjoittavalle oppilalle ei anneta mahdollisuutta tehdä koetta tietokoneella?

Annan siis mahdollisuuden tehdä virheitä siksi, että toivon niiden opettavan tekijäänsä ja muuttavan toimintaansa ja ajatteluaan virheen tehtyään.

Vielä kun oikeasti muuttaisivatkin toimintaansa...

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Tarve muuttaa vai muuttua

Kun joku asia alkaa mättää päivittäisessä toiminnassa tai rakkaassa harrastuksessa - se harmittaa. Kun joku asia alkaa harmittaa niin pirusti, jotain täytyy tehdä, jotta harmitus häviäisi.

Vanhojen merkillisten tapojen muuttaminen on vaikeaa, etenkin jos ne ovat institutionaalisia, silloin kaikki yritykset niiden muuttamiseksi voidaan tulkita vallanhaluna, joka vaatii vastavoiman eli hyökkäyksen entisen säilyttämiseksi. Hyökkäys on tyhmää, jos sitä katsoo muutosta haluavalta puolelta ja järkevää, jos sitä katsoo muuttumattomuutta puolustavalta taholta.

Tunnistan itsestäni lievän jääräpäisyyden ja tiedän, että kukaan tuttavistani ei tunnista minusta lievää jääräpäisyyttä, vaan käsittämättömään itsepäisyyteen yhdistyneen halun voitaa tilanne tuomalla esille erilaisia inhorealistisia faktoja toisen osapuolen väärässä olemisesta. Myönnän - ärsytettynä olen ärsyttävä ja mikäli joku yrittää hankkia itselleen perusteetonta etua, antamalla käyttööni vääriä, tiedon antajalle edullisia tietoja, olen jopa ilkeän armoton tuodessani esiin ikäviä mielikuvia siitä mihin niiden tietojen käyttö voi johtaa. Silti kuitenkin haluan saada asiat toimimaan oikein, oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti.

Nyt näyttää siltä, että on tullut aika muuttaa muiden ajattelua sen tiedon perusteella mitä olen ympäristöstä pystynyt keräämään. Muutos ei aina ole helppoa, mutta kehitykseen on vain yksi tie - vanhojen toimimattomien käytänteiden kyseenalaistaminen ja niiden korvaaminen toimivilla.
Onko sitä oikeasti muka niin vaikea ymmärtää? Asetetaan tavoite - määritetään strategia tavoitteen saavuttamiseksi - mietitään keinot strategian toteuttamiseksi ja saavutetaan tavoite.

Helppoa kuin hengittäminen.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kiire

Huppista

Huomasin eilen, olevani erittäin täyden kalenterin tilanteessa ja aiemmin viikolla muistan lukeneeni tiedeartikkelin, jossa käsiteltiin aivojen suhtautumista kiireeseen ja stressiin - aivot mukautuvat ja hyväksyvät lopulta kiireen normaalina olotilana, jolloin kiireettömyys alkaa stressata.

Kalenterini mukaan kiireettömyys alkaa stressata minua joskus heinäkuun alussa ja sitä näyttäisi jatkuvan jonkin aikaa. Sinällään en ole huomannut, että kiireettömyys erityisesti minua stressaisi eikä toisaalta kiirekään. Jos on hommia tehtävänä tehdään hommat, jos ei ole niin relataan - onko se nyt niin vaikeaa?

Ja tästä kiireestä olen erikoisen innostunut. Näyttelijät ovat inostuneita tekemiseen, joten ohjaaminen ei stressaa - vielä - ja elokuvan kuvausaikataulua odota kuin pikkulapsi joulupukkia, joten stressistä ei voi puhua vai onko aivoni jo tottuneet stressiin.