Pistää miettimään - eikö?
Varsinkin kun asiaa alkaa pohtia harrastuksen näkökulmasta ja siitä mikä on ammattinimikkeen ja sanan työ merkitys.
Yleensähän työ merkitsee ihmisille toimeentuloa, työtovereita ja kinastelua työpaikoilla joskus jopa mukavia pikkujouluja, mutta pääasiassa se tuottaa useimmille ihmisille hyväksynnän ja hyödyllisyyden tunteen ja nimenomaan toimeentulon.
Entä harrastus?- Niin harrastus.
Ennen se oli tapa rentoutua ja päästä irti työelämästä ja harrastusten avulla hankittiin sitä virkistystä, jota tarvittiin työssäjaksamiseksi ja työstä pitämiseksi ja työstä saatavan toimeentulon varmistamiseksi.
Nykyään voit tehdä harrastuksestasi työn. Hankkia ammatin harrastukseesi perustuen ja sitten ilmeisesti hankkia uudet harrastukset.
Miksi ihmeessä minä ihmettelen tätä? Miksi minä en näe edes tervettä anarkiaa ja oivaltavaa kyseenalaistamista siinä, että mistä tahansa harrastuksesta voi nykyään tehdä työn itselleen.
Minä, joka vaadin kyseenalaistamista ja tervettä anarkiaa kaiken valtaavan ymmärrysmössön keskelle en osaa ajatella harrastusta työnä.
Kaikkeen tähän ajatteluun minut johti OPH, joka EU-rahoilla aloitti projektin kouluviihtyvyyden lisäämiseksi - lähetetään joitakin oppilaita sirkuskouluun, jotta nämä voivat opettaa toisilleen välitunneilla jonkkaamista keiloilla, palloilla, liinoilla, renkailla, jne, jne ja joku voi saada tästä kipinän vaikka ammatin hankkimiseen.
Anteeksi mitä? Siis ammatin hankkimiseen. Siis todellakin ammatin hankkimiseen!!!!
Kuten Rauttis toteaan Luokan Vihollisessa "Sä olet niin vitun tyhmä, ettet sä edes tajuu. Kun nyt joku opettais sut vittu edes lukeen ja kirjottaan ensin. Mutta kun sä olet niin vitun tyhmä, ettet sä tajuu!"
OK Myönnän. Nyt minä olen tyhmä, mutta en vaan mitenkään voi ymmärtää miten ihmeessä yhteiskuntaa voi hyödyttää se, että meillä on oikeasti varaa ensin pistää pystyyn sirkuskoulu, jossa annetaan 4-6 vuoden perusopintoja sirkustaiteista ja siihen päälle syventävät sirkusopinnot toiset 4-6 vuotta, jotta oppilas voi sitten mennä opiskelemaan jongleerausta tai trapetsitaidetta AMK:n, josta valmistuu jonglööriksi tai trapetsitaiteilijaksi, jotta pääsee opettajaksi sirkuskouluun.
Syy suureen kriittisyyteeni on se, että arvostan hyvin paljon valmiuksia, joita esittävästä taiteesta voi saada ja mitä se voi parhaimmassa tapauksessa antaa vaikka työyhteisöille, mutta ongelma tulee siitä, että alalle valmistuu aivan liikaa ihmisiä, joista ei voi tulla kuin alan opettajia, sillä muita markkinoita ei todellisuudessa ole olemassa ja nämä opettajat opettavat uusia innostuneita alalle, jolla ei ole markkinoita. Valmistuneet joutuvat työllistämään itse itsensä, sillä en nyt äkkiseltään muista nähneeni työpaikkailmoitusta, jossa haettaisiin esim. trapetsitaiteilijaa.
Hoitoalalla tulee olemaan pulaa tekijöistä, mutta hoitoalalla on se ikävä työn maku. Se ei ole harrastus, mutta siellä olisi paikkoja ja sitten voisi harrastaa raskaan hoitotyön rinalla vaikka jonkkausta ja trapetsilla olemista ja vaikka siitä ammentaa jotain uutta varsinaiseen työhönsä, mutta kun se ei ole harrastus.
Olisiko sittenkin kannattavampaa pitää harrastus harrastuksena ja ohjata nuoria aloille, joissa työllistyminen olisi edes jonkin verran vähemmän keikkaluonteista kuin sirkustaiteissa.
Voi vaan olla vaikeaa, kun kymmeniä vuosia ihmiset ovat pitäneet oikeutenaan tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta ja hyvältä.
Tärkeintä on ollut viihtyvyys ei tuottavuus.
Vaikuttaa ikävästi ajatukselta: Minulla on oikeuksia muilla vaan velvollisuuksia.
Minä siis olen konservatiivi, kun haluan edelleen pitää työn työnä ja harrastuksen harrastuksena.
Pitäisiköhän ryhtyä anarkistiksi ja ryhtyä harrastamaan työtä
torstai 28. tammikuuta 2010
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Minulla on tärkeämpi kiire
Kyllä kaikilla varmasti on kiire, mutta monet selvästi ajattelevat: "mulla on tärkeempi kiire".
Miten kiire voi olla tärkeämpi? Liittyykö tämä kiireyden käsitys jotenkin tärkeisiin ihmisiin vai vain johinkin itseään tärkeänä pitäviin ihmisiin vai vain tärkeämpänä itseään pitäviin yksittäisiin henkilöihin.
Myönnän, että saatan joskus olla ilmaisultani hyvinkin äänekäs ja värikäs, mutta minulla ei ole tärkeämpää kiirettä. Voin joskus jopa tarkoituksella olla huomaamatta jonkun etuilua, koska tällä selvästikin on tärkeämpi kiire, mutta tuskin maltan olla sitä ääneen kommentoimatta.
Kiireestä olen jotain oppinut: olen oppinut mm. sen, että mitä hienompi täti, sitä tärkeämpi kiire, etenkin kaupassa ja varsinkin silloin, kun pääsee etuilemaan nuorta, mielellään teiniä, jolle vielä oman asian hoidettuaan voi tiuskia ja moittia tätä huonosta käytöksestä, kun nuori ei heti tajunnut antaa tädin asioida ensin. Senkin olen oppinut, että sedillä on tätejä selvästi harvemmin tärkeä kiire.
Aamulla on aina kiire ja aamuisen kiireen syy on aina jossain toisessa - ei ikinä itsessä eli siinä, että rehelisesti myöntäsi lähteneensä liikkeelle liian myöhään. Lapsihan on aina hyvä syypää aikuisen myöhästymiseen, koska kaikilla lapsellisilla henkilöillä on sama tuntemus kadonneista tai vaihdettavista sukista tai kengistä. Miten vanhempi voisikaan päättää, että lapsi laittaa siniset sukat ja vihreät kengät, vaikka lapsi itse haluaa lähteä ilman kenkiä keltaisissa sukissa - ties millaisen trauman lapsi siitä saisikaan.
Mutta tänään tärkeämpi kiire sai kokonaan uuden merkityksen, koska olin itse ajoissa paikalla. Opinpahan samalla sen, ettei pidä olla ajoissa paikalla, koska silloin jonkun muun toiminta on minun syyni. Jos taas olen myöhässä, voin syyttää jotain muuta myöhässä olemisesta, vaikka itse on käyttäynytnyt huonosti olemalla myöhässä, mutta kun se on jonun muun syy - hienoa!
Olin nimittäin tänään ajoissa työpaikkani parkkipaikalla, jossa oli yllättäen ruuhkaa ja joku vierailija oli jättänyt käynnissä olevan autonsa omalle paikalleni - jep minun syy, mitäs sain sen paikan.
Minun syy sekin, että oletin vierailijan tulevan käynnissä olevaan autoon nopeasti.
Minun syy sekin, että oletin taakseni jääneen auton ohittavan minut, koska siitä varmasti olisi mahtunut siihenkin suuntaan, kun vastaan ohitseni oli jo tullut 2 autoa.
Minun syy sekin, että takanani olleista autoista ilmeisesti vain pakki puuttui, koska autoja ei voinut ajaa toisesta ulosmenosta. Se on kyllä yksisuuntainen, mutta viimeksi kun asiasta huomautin sekin oli minun syy, joten mitäs väliä sillä suunnalla on, jos on tarpeeksi tärkeä kiire.
Minun syy sekin, että nyt odotin kaikessa rauhassa enkä sanonut väärin pysäköineelle kuskille mitään.
Aiemmin minun syy oli sekin, että menin sanomaan paikalleni pysäköineelle henkilöttärelle, hänen pysäköineen väärin paikalleni.
Syyllistymättä mitenkään sukupuoliseen profilointiin, niin minun syy sekin, että kaikissa takana olleissa autoissa oli kuskina nainen ja kaikki kyllä osoittivat, että syy todellakin oli minussa, kun heillä kaikilla oli tärkeämpi kiire. Tuli jotenkin vaan mieleen, että joskus aiemmin, viidensien vihreiden jälkeen, huomautettuani eräälle naiskuskille etenemisestä erittäin kohteliaasti, sain huomata, että minun syy, kun minulla oli niin kova kiire ja liikenteessä tärkeintä on turvallisuus eikä se millä vihreillä risteys ylitetään.
Tänään siis odotin aivan rauhassa 4 min 50 s - katsoin kelloa tarkoituksella - mutta se oli minun syy, kun minulla ei ollutkaan se tärkein kiire. Ehdin muuten silti ajoissa töihini.
Miten kiire voi olla tärkeämpi? Liittyykö tämä kiireyden käsitys jotenkin tärkeisiin ihmisiin vai vain johinkin itseään tärkeänä pitäviin ihmisiin vai vain tärkeämpänä itseään pitäviin yksittäisiin henkilöihin.
Myönnän, että saatan joskus olla ilmaisultani hyvinkin äänekäs ja värikäs, mutta minulla ei ole tärkeämpää kiirettä. Voin joskus jopa tarkoituksella olla huomaamatta jonkun etuilua, koska tällä selvästikin on tärkeämpi kiire, mutta tuskin maltan olla sitä ääneen kommentoimatta.
Kiireestä olen jotain oppinut: olen oppinut mm. sen, että mitä hienompi täti, sitä tärkeämpi kiire, etenkin kaupassa ja varsinkin silloin, kun pääsee etuilemaan nuorta, mielellään teiniä, jolle vielä oman asian hoidettuaan voi tiuskia ja moittia tätä huonosta käytöksestä, kun nuori ei heti tajunnut antaa tädin asioida ensin. Senkin olen oppinut, että sedillä on tätejä selvästi harvemmin tärkeä kiire.
Aamulla on aina kiire ja aamuisen kiireen syy on aina jossain toisessa - ei ikinä itsessä eli siinä, että rehelisesti myöntäsi lähteneensä liikkeelle liian myöhään. Lapsihan on aina hyvä syypää aikuisen myöhästymiseen, koska kaikilla lapsellisilla henkilöillä on sama tuntemus kadonneista tai vaihdettavista sukista tai kengistä. Miten vanhempi voisikaan päättää, että lapsi laittaa siniset sukat ja vihreät kengät, vaikka lapsi itse haluaa lähteä ilman kenkiä keltaisissa sukissa - ties millaisen trauman lapsi siitä saisikaan.
Mutta tänään tärkeämpi kiire sai kokonaan uuden merkityksen, koska olin itse ajoissa paikalla. Opinpahan samalla sen, ettei pidä olla ajoissa paikalla, koska silloin jonkun muun toiminta on minun syyni. Jos taas olen myöhässä, voin syyttää jotain muuta myöhässä olemisesta, vaikka itse on käyttäynytnyt huonosti olemalla myöhässä, mutta kun se on jonun muun syy - hienoa!
Olin nimittäin tänään ajoissa työpaikkani parkkipaikalla, jossa oli yllättäen ruuhkaa ja joku vierailija oli jättänyt käynnissä olevan autonsa omalle paikalleni - jep minun syy, mitäs sain sen paikan.
Minun syy sekin, että oletin vierailijan tulevan käynnissä olevaan autoon nopeasti.
Minun syy sekin, että oletin taakseni jääneen auton ohittavan minut, koska siitä varmasti olisi mahtunut siihenkin suuntaan, kun vastaan ohitseni oli jo tullut 2 autoa.
Minun syy sekin, että takanani olleista autoista ilmeisesti vain pakki puuttui, koska autoja ei voinut ajaa toisesta ulosmenosta. Se on kyllä yksisuuntainen, mutta viimeksi kun asiasta huomautin sekin oli minun syy, joten mitäs väliä sillä suunnalla on, jos on tarpeeksi tärkeä kiire.
Minun syy sekin, että nyt odotin kaikessa rauhassa enkä sanonut väärin pysäköineelle kuskille mitään.
Aiemmin minun syy oli sekin, että menin sanomaan paikalleni pysäköineelle henkilöttärelle, hänen pysäköineen väärin paikalleni.
Syyllistymättä mitenkään sukupuoliseen profilointiin, niin minun syy sekin, että kaikissa takana olleissa autoissa oli kuskina nainen ja kaikki kyllä osoittivat, että syy todellakin oli minussa, kun heillä kaikilla oli tärkeämpi kiire. Tuli jotenkin vaan mieleen, että joskus aiemmin, viidensien vihreiden jälkeen, huomautettuani eräälle naiskuskille etenemisestä erittäin kohteliaasti, sain huomata, että minun syy, kun minulla oli niin kova kiire ja liikenteessä tärkeintä on turvallisuus eikä se millä vihreillä risteys ylitetään.
Tänään siis odotin aivan rauhassa 4 min 50 s - katsoin kelloa tarkoituksella - mutta se oli minun syy, kun minulla ei ollutkaan se tärkein kiire. Ehdin muuten silti ajoissa töihini.
torstai 14. tammikuuta 2010
Asia vai ohari
Eilinen päivä oli taas yksi niistä päivistä, jolloin ei voinut kuin ihmetellä.
Ihmetellä ihmisten hirvittävää halua lyödä päätänsä vapaaehtoisesti kovaan seinään.
Ihmetellä ihmisten halua taistella tuulimyllyjä vastaan.
Ihmetellä ihmisten tahtoa käyttää tilanteessa kuin tilanteessa ylästatusta silloinkin, kun jo on menettänyt mahdollisuuden siihen.
Ihmetellä kuinka lujasti ihmiset haluavat sulkea silmänsä reaalimaailmasta ja haluavat tukeutua idiotismeihin vain pönkittääkseen omaa egoaan.
Jaska Jokunen olisi todennut "Voi hyvä tavaton"
Mutta on ilmeisesti huomattavasti kehittävämpää antaa ihmisten tehdä kaikki edellä mainittu ja antaa sitten heidän itsensä huomata, että olivat väärässä ja joutuvat kuitenkin muokkaamaan käsityksiään ja toimintatapojaan. Kehittävämpää kyllä, mutta aivan helvetin hidasta ja työlästä
ja aivan liian monen henkilön hermoja kiristävää.
Joillakin ihmisillä on kyky olla näkemättä yhtään suurempaa kokonaisuutta, saatika laajempaa ja pidempiaikaista vaikutusta työyhteisöön, toimintojen järjestelemiseen, toimintojen laatuun tai kustannuksiin. Tärkeää näyttäisi olevan oma status ja sen muuttumattomuus.
Status niin. Mitä enemmän väärässä henkilö on, sitä turhanpäiväisemmät asiat vaikuttavat suuresti hänen statukseensa. Kieli ja kielelliset ilmaisut ovat mielenkiintoisia statuselementtejä. Käyttämällä vähänkään koristeellisempaa, saatika rakenteellisesti haastavampaa kieltä, saadaan kuulija tai lukija, käytetystä mediaformaatista riippuen, tuskastumaan tai lopettamaan informaation tulkinta nopeasti ja palaamaan omiin ajatuksiinsa omien ajatustensa moraalisesta ylemmyydestä ja ylivertaisuudesta.
Työ tekijäänsä opettaa sanotaan. En olisi siitä niinkään varma.
Minusta koulutusyhteiskunnassa vallitsee tällä hetkellä sekä koulutusinflaatio, että koulutusnostalgia.
Inflaatio siksi, että kandeja, maistereita, tohtoreita kaikkia koulutetaan huikeasti yli tarpeen ja lisäksi väärille aloille vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että meillä oli tuotannollinen tilaus 1028 HY:stä valmistuneelle valtiotieteilijälle vuonna 2008.
Nostalgia siksi, että esim. kouluissa ei vieläkään suostuta ymmärtämään, että koululaitos kouluttaa 2010-luvun oppilaita 1950-luvun tuotteella ja opettajuus alkaa olla kohta yhtä pahasti hukassa kuin vanhemmuus.
Monissa kouluissa voidaan oikeasti huonosti ja yksi syistä on se, että 1950-1960- luvun arvomaailma kohtaa 2010-luvun kahden pahasti Suomea koitelleen laman lapset ja vanhemmat ja toinen on opettajuuden kriisi.
Näin se vaan on opettajuus on kriisiytymässä ja se kriisiytyy konfliktien kautta, joita ei välttämättä olisi, jos juhlapuheet pitäisivät paikkansa ja yllätys yllätys minä en puhu rahasta, vaan verkostoitumisesta ja normaalista kanssakäymisestä.
Minua huolestuttaa se, millaisin eväin koululaiset nykyään päästetään jatko-opintoihin. Luokallejättämisestä on tehty suuren suuri peikko, jota ei saa käyttää. Yritä käyttää luokallejäämistä, niin sulle lyödään eteen sellainen määrä "rätinekejä", erityisopettajaa ja sosiaalityöntekijää ja kuraattoria, että tyhmempikin ymmärtää oppilaan kuuluvan aina saamaan hyväksytyn arvosanan peruskoulussa.
Kun syrjäytymiseen käytetään vuosittain hirvittävät summat rahaa eikö kukaan ihmettele mistä kaikki johtuu. Kysymys ei todellakaan ole koulussa viihtymisestä vaan oppmisesta ja siitä, että 2010-luvulla käytetään 40-50 vuotta vanhoja menetelmiä. Suurin muutos 10 vuoteen on varmaan ollut, piirtoheitinkalvojen muuttuminen poverpoint kalvoiksi. Luokalle jättäminen olisi selväsi enemmän oppilaasta huolehtimista, kuin heikoin opein eteenpäin siirtäminen.
Opettajat ovat menneet ja ottaneet itselleen tehtäviä, joita ei ikinä olisi pitänyt ottaa, vaikka niitä on tarjottu. Opettajuus on myös, anteeksi vaan etukäteen, naisistunut liikaa, jolloin töyhteisöt ovat tulleet vaarallisen naisvaltaisiksi ja mahdollisuus vaikeisiin työyhteisön sisäisiin konflikteihin on lisääntynyt. Naisopettajien empaattisuus on myös alkanut kääntyä heitä vastaan ja uupuminen näkyy naisvaltaisissa työyhteisöissä yhä pahenevina väsymysoireina ja konfliktituntemuksina.
Jos lasten kasvattaminen vaatisi korkeakoulututkinnon, niin silloinhan kehitysmaissa ei olisi lapsiongelmaa eihän.
Mihin meiltä hävisi terve järki?
Miksi oppilas voitaisin erottaa määräajaksi jälki-istunnoista, jotka on saanut esim sanomalla 5 kertaa "Vitun homo"? Mitä silloin tapahtuu oppilalle, joka on kiusannut toista viikon, kuukauden, piilottanut toisen kengät, repun, varastanut. Tapahtuuko silloin erottaminen välittömästi?
Jos oppilaan ainoa normalin murrosiän pahe on kiroilu auktoriteetille, on se vielä tervettä verrattuna moneen muuhun asiaan.
Mutta kuten alussa totesin: ei voi kuin ihmetellä ihmisten halua lyödä päätään vapaaehtoisesti kovaan seinään ja ehkä tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on hauskaa - pistäisköhän kokeilla...
Ihmetellä ihmisten hirvittävää halua lyödä päätänsä vapaaehtoisesti kovaan seinään.
Ihmetellä ihmisten halua taistella tuulimyllyjä vastaan.
Ihmetellä ihmisten tahtoa käyttää tilanteessa kuin tilanteessa ylästatusta silloinkin, kun jo on menettänyt mahdollisuuden siihen.
Ihmetellä kuinka lujasti ihmiset haluavat sulkea silmänsä reaalimaailmasta ja haluavat tukeutua idiotismeihin vain pönkittääkseen omaa egoaan.
Jaska Jokunen olisi todennut "Voi hyvä tavaton"
Mutta on ilmeisesti huomattavasti kehittävämpää antaa ihmisten tehdä kaikki edellä mainittu ja antaa sitten heidän itsensä huomata, että olivat väärässä ja joutuvat kuitenkin muokkaamaan käsityksiään ja toimintatapojaan. Kehittävämpää kyllä, mutta aivan helvetin hidasta ja työlästä
ja aivan liian monen henkilön hermoja kiristävää.
Joillakin ihmisillä on kyky olla näkemättä yhtään suurempaa kokonaisuutta, saatika laajempaa ja pidempiaikaista vaikutusta työyhteisöön, toimintojen järjestelemiseen, toimintojen laatuun tai kustannuksiin. Tärkeää näyttäisi olevan oma status ja sen muuttumattomuus.
Status niin. Mitä enemmän väärässä henkilö on, sitä turhanpäiväisemmät asiat vaikuttavat suuresti hänen statukseensa. Kieli ja kielelliset ilmaisut ovat mielenkiintoisia statuselementtejä. Käyttämällä vähänkään koristeellisempaa, saatika rakenteellisesti haastavampaa kieltä, saadaan kuulija tai lukija, käytetystä mediaformaatista riippuen, tuskastumaan tai lopettamaan informaation tulkinta nopeasti ja palaamaan omiin ajatuksiinsa omien ajatustensa moraalisesta ylemmyydestä ja ylivertaisuudesta.
Työ tekijäänsä opettaa sanotaan. En olisi siitä niinkään varma.
Minusta koulutusyhteiskunnassa vallitsee tällä hetkellä sekä koulutusinflaatio, että koulutusnostalgia.
Inflaatio siksi, että kandeja, maistereita, tohtoreita kaikkia koulutetaan huikeasti yli tarpeen ja lisäksi väärille aloille vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että meillä oli tuotannollinen tilaus 1028 HY:stä valmistuneelle valtiotieteilijälle vuonna 2008.
Nostalgia siksi, että esim. kouluissa ei vieläkään suostuta ymmärtämään, että koululaitos kouluttaa 2010-luvun oppilaita 1950-luvun tuotteella ja opettajuus alkaa olla kohta yhtä pahasti hukassa kuin vanhemmuus.
Monissa kouluissa voidaan oikeasti huonosti ja yksi syistä on se, että 1950-1960- luvun arvomaailma kohtaa 2010-luvun kahden pahasti Suomea koitelleen laman lapset ja vanhemmat ja toinen on opettajuuden kriisi.
Näin se vaan on opettajuus on kriisiytymässä ja se kriisiytyy konfliktien kautta, joita ei välttämättä olisi, jos juhlapuheet pitäisivät paikkansa ja yllätys yllätys minä en puhu rahasta, vaan verkostoitumisesta ja normaalista kanssakäymisestä.
Minua huolestuttaa se, millaisin eväin koululaiset nykyään päästetään jatko-opintoihin. Luokallejättämisestä on tehty suuren suuri peikko, jota ei saa käyttää. Yritä käyttää luokallejäämistä, niin sulle lyödään eteen sellainen määrä "rätinekejä", erityisopettajaa ja sosiaalityöntekijää ja kuraattoria, että tyhmempikin ymmärtää oppilaan kuuluvan aina saamaan hyväksytyn arvosanan peruskoulussa.
Kun syrjäytymiseen käytetään vuosittain hirvittävät summat rahaa eikö kukaan ihmettele mistä kaikki johtuu. Kysymys ei todellakaan ole koulussa viihtymisestä vaan oppmisesta ja siitä, että 2010-luvulla käytetään 40-50 vuotta vanhoja menetelmiä. Suurin muutos 10 vuoteen on varmaan ollut, piirtoheitinkalvojen muuttuminen poverpoint kalvoiksi. Luokalle jättäminen olisi selväsi enemmän oppilaasta huolehtimista, kuin heikoin opein eteenpäin siirtäminen.
Opettajat ovat menneet ja ottaneet itselleen tehtäviä, joita ei ikinä olisi pitänyt ottaa, vaikka niitä on tarjottu. Opettajuus on myös, anteeksi vaan etukäteen, naisistunut liikaa, jolloin töyhteisöt ovat tulleet vaarallisen naisvaltaisiksi ja mahdollisuus vaikeisiin työyhteisön sisäisiin konflikteihin on lisääntynyt. Naisopettajien empaattisuus on myös alkanut kääntyä heitä vastaan ja uupuminen näkyy naisvaltaisissa työyhteisöissä yhä pahenevina väsymysoireina ja konfliktituntemuksina.
Jos lasten kasvattaminen vaatisi korkeakoulututkinnon, niin silloinhan kehitysmaissa ei olisi lapsiongelmaa eihän.
Mihin meiltä hävisi terve järki?
Miksi oppilas voitaisin erottaa määräajaksi jälki-istunnoista, jotka on saanut esim sanomalla 5 kertaa "Vitun homo"? Mitä silloin tapahtuu oppilalle, joka on kiusannut toista viikon, kuukauden, piilottanut toisen kengät, repun, varastanut. Tapahtuuko silloin erottaminen välittömästi?
Jos oppilaan ainoa normalin murrosiän pahe on kiroilu auktoriteetille, on se vielä tervettä verrattuna moneen muuhun asiaan.
Mutta kuten alussa totesin: ei voi kuin ihmetellä ihmisten halua lyödä päätään vapaaehtoisesti kovaan seinään ja ehkä tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on hauskaa - pistäisköhän kokeilla...
torstai 7. tammikuuta 2010
Puhkuja ja puhallusta
Jees.
Pientä käheyttä havaittavissa, mutta silti vuoden 1. työpäivä takana (4 tuntia sijaisena). Sille on syytä puhaltaa hieman.
Enemmän on kuitenkin syytä puhaltaa onnistuneille tulitreeneille Tonin kanssa, josta saatiin videomateriaaliakin.
-17 Celsiusasteessa nesteet käyttäytyvät melko nopeasti jännästi. Sytytysnesteestä tulee miltei mautonta, mikä on huomattava parannus. Kaikkien kokeiltujen nesteiden viskositeetti luonnollisesti muuttuu melkoisesti ja ainoa mahdollinen neste noin kovalla pakkasella on sytytysneste. Pitkäketjuisten hiilivetyjä sisältävä parafiiniöljy jähmettyi niin, että pisaroitumista ei enää pystynyt hallitsemaan, vaan rakenne jäi liian isoksi. Toisaalta, jos nesteen leimahduspiste on alunperinkin kovin korkea, homma ei kyllä toimi.
Kylmä ei muuten vaivannut, mutta kävi näpeille. Mun käyttämän metalliputki ja sinä vielä ollut vanha muovihakva olivat kylmiä ja kylmyys kävi myös näpeille. Videolla oli materiaalia 22 minuuttia ja sitä ennen otettin muutamia kuvia, joten treenattua tuli hyvinkin 35-45 minuuttia ja nestettä meni yhteensä jotain 2,5 - 3 litraa, joten pitääpä käydä kaupassa. Tuollainen määrä nestettä myös kuivattaa huulia joten listalla on myös huulirasvaa.
Pitkä putki, josta vielä tehdään meidän tavaramerkki, toimi loistavasti ja oli muuten suhteellisen halpa valmistaa. Putkella oli myös loistava "soundi" sytytettäessä ja pyöritettäessä. Kahvaa pitää hieman säätää ja täyty tarkkaan miettiä myös kevlarkerrosten määrää. 2 kierrosta on selvästi liian vähän, joten seuraavaksi täytyy kokeilla 5:llä, jotta liekki palaa riittävän pitkään.
Kahvasta en halua luopua, koska siitä saa helposti kiinni (yllättävää) mutta se on myös hyvä merkki ja ehdotomasti haluan pitää putken, koska sitä ei muilla ole samassa käytössä kuin meillä.
Muutama hyvä uusi tekniikka tuli saatua haltuun. Mm. pitkä sarja lyhyitä puhalluksia ja 180 asteen käännös alkaa olla hanskassa. 360 astetta vaatii kyllä paljon kuivaharjottelua, sopivan alustan ja hemmetin hyvän perustekniikan. Pitkään puhaltaminen ja liikkeen liittäminen siihen vaatii paljon keskittymistä ja ensi kerralla muistan myös ajaa viikset etukäteen. Tonilla on selvästi erilainen tekniikka muodostaa sumu, koska viikset säästyivät paremmin. No oikeasti käräytin viikset 180 asteen puhalluksessa, jossa tuli ahnehdittua liekki liian vaakatasoon, jolloin lämpö ei nouse suoraan ylös, vaan kulkee lähemmäksi suuta.
Hitto, että kutittaa tehdä musiikkia tuliesityksen taustalle. Se vaan, että siihen täytyisi tehdä kovin tarkka koreografia ja ottaa riittävästi taukoja tankkaamiseen. Toinen juju mikä ehdottomasti pitää ottaa ohjelmaan on rullikset ja siihen setti on aivan valmis. Nyt on onneksi paljon aikaa virittää tavarat valmiiksi kevättä ja kesää varten.
Pientä käheyttä havaittavissa, mutta silti vuoden 1. työpäivä takana (4 tuntia sijaisena). Sille on syytä puhaltaa hieman.
Enemmän on kuitenkin syytä puhaltaa onnistuneille tulitreeneille Tonin kanssa, josta saatiin videomateriaaliakin.
-17 Celsiusasteessa nesteet käyttäytyvät melko nopeasti jännästi. Sytytysnesteestä tulee miltei mautonta, mikä on huomattava parannus. Kaikkien kokeiltujen nesteiden viskositeetti luonnollisesti muuttuu melkoisesti ja ainoa mahdollinen neste noin kovalla pakkasella on sytytysneste. Pitkäketjuisten hiilivetyjä sisältävä parafiiniöljy jähmettyi niin, että pisaroitumista ei enää pystynyt hallitsemaan, vaan rakenne jäi liian isoksi. Toisaalta, jos nesteen leimahduspiste on alunperinkin kovin korkea, homma ei kyllä toimi.
Kylmä ei muuten vaivannut, mutta kävi näpeille. Mun käyttämän metalliputki ja sinä vielä ollut vanha muovihakva olivat kylmiä ja kylmyys kävi myös näpeille. Videolla oli materiaalia 22 minuuttia ja sitä ennen otettin muutamia kuvia, joten treenattua tuli hyvinkin 35-45 minuuttia ja nestettä meni yhteensä jotain 2,5 - 3 litraa, joten pitääpä käydä kaupassa. Tuollainen määrä nestettä myös kuivattaa huulia joten listalla on myös huulirasvaa.
Pitkä putki, josta vielä tehdään meidän tavaramerkki, toimi loistavasti ja oli muuten suhteellisen halpa valmistaa. Putkella oli myös loistava "soundi" sytytettäessä ja pyöritettäessä. Kahvaa pitää hieman säätää ja täyty tarkkaan miettiä myös kevlarkerrosten määrää. 2 kierrosta on selvästi liian vähän, joten seuraavaksi täytyy kokeilla 5:llä, jotta liekki palaa riittävän pitkään.
Kahvasta en halua luopua, koska siitä saa helposti kiinni (yllättävää) mutta se on myös hyvä merkki ja ehdotomasti haluan pitää putken, koska sitä ei muilla ole samassa käytössä kuin meillä.
Muutama hyvä uusi tekniikka tuli saatua haltuun. Mm. pitkä sarja lyhyitä puhalluksia ja 180 asteen käännös alkaa olla hanskassa. 360 astetta vaatii kyllä paljon kuivaharjottelua, sopivan alustan ja hemmetin hyvän perustekniikan. Pitkään puhaltaminen ja liikkeen liittäminen siihen vaatii paljon keskittymistä ja ensi kerralla muistan myös ajaa viikset etukäteen. Tonilla on selvästi erilainen tekniikka muodostaa sumu, koska viikset säästyivät paremmin. No oikeasti käräytin viikset 180 asteen puhalluksessa, jossa tuli ahnehdittua liekki liian vaakatasoon, jolloin lämpö ei nouse suoraan ylös, vaan kulkee lähemmäksi suuta.
Hitto, että kutittaa tehdä musiikkia tuliesityksen taustalle. Se vaan, että siihen täytyisi tehdä kovin tarkka koreografia ja ottaa riittävästi taukoja tankkaamiseen. Toinen juju mikä ehdottomasti pitää ottaa ohjelmaan on rullikset ja siihen setti on aivan valmis. Nyt on onneksi paljon aikaa virittää tavarat valmiiksi kevättä ja kesää varten.
Taidetta ja tienestiä
Olin eilen katsomassa ravintolakabareeta: Homo ei kuole koskaan. Esitys laittoi miettimään, jotain aivan muuta kuin mistä itse esityksessä oli kyse.
Esitys oli mukava, viihdyttävä ja hauska, paikoin jopa erittäin hauska, vaikka perustui stereotyypeille ja kliseille. 9 näyttelijää ja 3 musikanttia toivat näyttämölle varmaan kolmisenkymmentä erilaista hahmoa ja esityksen idea oli jatkuva tykitys uusilla hahmoilla ja vanhoilla stereotyypeillä ja tietysti ennakkoluuloilla. Homoille voidaan nauraa ja niillä voidaan naurattaa toisin kuin heteroilla. Ei liene yllätys, että standupeissa ei juurikaan esiinny: keski-ikäinen, valkoinen, lihaasyövä, työssäkäyvä kolmen lapsen isä. Se ei olisi hauskaa vaan realismia ja näytelmiähän mennään katsomaan siksi, että irtauduttaisiin todellisuudesta.
Toisaalta olen huomannut olevani ilmeisesti riittävän vanha, jotta muistaisin 1980 ja 1990 lukujen vaihteen homohypetyksen, samalla en oikein jaksa tai pysty ymmärtämään nykyisten nuorten taiteentekijöiden "uskaliaisuutta" tuomalla seksuaalisuuden joka näytökseen tavalla, jolla se on jo aiemmin esitetty. Esittävän taiteen marginaaliin on aina kuulunut homogenre ja useasti se on ollut enemmänkin kuin pelkästään marginaali. Nyt ollaan ilmeisesti taas siirtymässä leveämpään marginaaliin.
Kuitenkin yhden asian ympärillä pyöriminen on lopulta näköalatonta ja tylsää ja yllättäen uskaliaasta anarkismista on tullut se ainoa asia josta esittäjä ja tuottaja tunteekin turvallisuutta: "Tämä toimi viimeksikin tehdään samalla kaavalla uudestaan", "Meillä on jo valmiit markkinat ja tälle on tilausta." Totta osin, mutta mistä saadaan kasvu ja missä liikkuu raha ja tässä olikin se aasinsiltani ajatuksiin joita esitys minussa herätti.
Pikaisen nettihaun perusteella paikan yleisömääräksi on merkitty 60 liput maksavat 10 € kappale joten esityksen bruttotuotto on 600 €. Kellään ajatuksia, miksi minä olen kovin skeptinen asian suhteen?
Jatketaanpa vielä hieman.
Esityksiä oli kaikkiaan 16. Näyttämöllä oli 9 siis esiintyjää ja 3 muusikkoa. Mukana tietysti ohjaaja ja tuottaja. Jätän tarkoituksella lavastajan ja puvustajan pois, koska oletan heidän kuuluvan työryhmään. Kaikiaan henkilöitä on siis 14. Kellään vieläkään mitään ajatuksia mihin pyrin....
Lippumyynnistä ALV on 8%, joten 9600 €: lipputuloista jää ryhmälle ALV:n jälkeen 8889 €.
Jos summa maksetaan tasajakona kaikille jokaiselle jää noin 634 €.
Ahaa. Joo ole hyvä, sinä siellä takana vasemmalla. Sinulla siis oli kysymys. Ole hyvä vaan. Ai maksoiko kukaan työnantajamaksuja tai veroja?
Ah, valitettavasti en osaa vastata tuohon. Summahan on aika pieni kun ottaa huomioon, että harjoituksiinkin on mennyt melkoisesti aikaa ja sehän on vain n. 40 €/ esitys, joten se lienee maksettu matkakorvauksina.
Ai niistäkin pitäisi maksaa ALV. Valitettavasti en ole veroasiantuntija, mutta kysymyksenne oli hyvä ja oivaltava. Enkä edes tiedä maksettiinko kenellekään mitään. On täysin mahdollista, että kaikki olivat mukana saadakseen opintopisteitä tai silkasta halusta olla mukana hypettämässä jotain ilmiötä tai pelkästä harrastamisen riemusta, mutta silti...
Entäs ne pienet alan yritykset, jotka maksavat ALV:n ja kaikki muutkin työnantajamaksut? Leikitäänpä mitä pienen yrityksen olisi pitänyt maksaa. Sovitaan, että jokaiselle esiintyjälle maksetaan esityksestä 100 € - henkilökohtaiset verot. Jokaista henkilöä varten pitäisi siis saada rahaa sisälle vähintään 143 € eli jokaisesta näytöksestä pitäisi saada 2002 € eli lipun hinta olisikin 33 €.
Minusta tässä mättää joku.
Työn tekeminen on kallista, mutta se ei ollut minun ajatukseni vaan se, että meillä on Turussa taideakatemia, joka tuottaa todella tiukoille markkinoille taidealan ammattilaisia, joiden pitäisi pystyä elättämään itsensä taidoillaan ja osaamisellaan. Jos taideakatemia tuottaa joka vuosi vaikkakin vaan 5 tälläistä tuotantoa, se syö omaa oksaansa. Valmistuneet eivät pysty kilpailemaan 10 €:n lipun hintaa vastaan, sillä edellä kuvatusta kulukorvauksesta ei kerry eläkettä eikä juuri veroja maksella.
Ja ennen kuin kukaan väittää minua kulttuurinvastustajaksi kiellän sen. Minä pidän kulttuurista ja erityisesti teatteritaiteesta. Minusta vaan kaikilla pitäisi olla samat säännöt. Kun Turussa kuitenkin toimii useita teattereita, jotka pystyvät työllistämään muutamakin henkilön ja maksamaan näiden sivukulut, on äärettömän epäreilua, että kaikilla ei tätä vaatimusta ole.
Esitys oli mukava, viihdyttävä ja hauska, paikoin jopa erittäin hauska, vaikka perustui stereotyypeille ja kliseille. 9 näyttelijää ja 3 musikanttia toivat näyttämölle varmaan kolmisenkymmentä erilaista hahmoa ja esityksen idea oli jatkuva tykitys uusilla hahmoilla ja vanhoilla stereotyypeillä ja tietysti ennakkoluuloilla. Homoille voidaan nauraa ja niillä voidaan naurattaa toisin kuin heteroilla. Ei liene yllätys, että standupeissa ei juurikaan esiinny: keski-ikäinen, valkoinen, lihaasyövä, työssäkäyvä kolmen lapsen isä. Se ei olisi hauskaa vaan realismia ja näytelmiähän mennään katsomaan siksi, että irtauduttaisiin todellisuudesta.
Toisaalta olen huomannut olevani ilmeisesti riittävän vanha, jotta muistaisin 1980 ja 1990 lukujen vaihteen homohypetyksen, samalla en oikein jaksa tai pysty ymmärtämään nykyisten nuorten taiteentekijöiden "uskaliaisuutta" tuomalla seksuaalisuuden joka näytökseen tavalla, jolla se on jo aiemmin esitetty. Esittävän taiteen marginaaliin on aina kuulunut homogenre ja useasti se on ollut enemmänkin kuin pelkästään marginaali. Nyt ollaan ilmeisesti taas siirtymässä leveämpään marginaaliin.
Kuitenkin yhden asian ympärillä pyöriminen on lopulta näköalatonta ja tylsää ja yllättäen uskaliaasta anarkismista on tullut se ainoa asia josta esittäjä ja tuottaja tunteekin turvallisuutta: "Tämä toimi viimeksikin tehdään samalla kaavalla uudestaan", "Meillä on jo valmiit markkinat ja tälle on tilausta." Totta osin, mutta mistä saadaan kasvu ja missä liikkuu raha ja tässä olikin se aasinsiltani ajatuksiin joita esitys minussa herätti.
Pikaisen nettihaun perusteella paikan yleisömääräksi on merkitty 60 liput maksavat 10 € kappale joten esityksen bruttotuotto on 600 €. Kellään ajatuksia, miksi minä olen kovin skeptinen asian suhteen?
Jatketaanpa vielä hieman.
Esityksiä oli kaikkiaan 16. Näyttämöllä oli 9 siis esiintyjää ja 3 muusikkoa. Mukana tietysti ohjaaja ja tuottaja. Jätän tarkoituksella lavastajan ja puvustajan pois, koska oletan heidän kuuluvan työryhmään. Kaikiaan henkilöitä on siis 14. Kellään vieläkään mitään ajatuksia mihin pyrin....
Lippumyynnistä ALV on 8%, joten 9600 €: lipputuloista jää ryhmälle ALV:n jälkeen 8889 €.
Jos summa maksetaan tasajakona kaikille jokaiselle jää noin 634 €.
Ahaa. Joo ole hyvä, sinä siellä takana vasemmalla. Sinulla siis oli kysymys. Ole hyvä vaan. Ai maksoiko kukaan työnantajamaksuja tai veroja?
Ah, valitettavasti en osaa vastata tuohon. Summahan on aika pieni kun ottaa huomioon, että harjoituksiinkin on mennyt melkoisesti aikaa ja sehän on vain n. 40 €/ esitys, joten se lienee maksettu matkakorvauksina.
Ai niistäkin pitäisi maksaa ALV. Valitettavasti en ole veroasiantuntija, mutta kysymyksenne oli hyvä ja oivaltava. Enkä edes tiedä maksettiinko kenellekään mitään. On täysin mahdollista, että kaikki olivat mukana saadakseen opintopisteitä tai silkasta halusta olla mukana hypettämässä jotain ilmiötä tai pelkästä harrastamisen riemusta, mutta silti...
Entäs ne pienet alan yritykset, jotka maksavat ALV:n ja kaikki muutkin työnantajamaksut? Leikitäänpä mitä pienen yrityksen olisi pitänyt maksaa. Sovitaan, että jokaiselle esiintyjälle maksetaan esityksestä 100 € - henkilökohtaiset verot. Jokaista henkilöä varten pitäisi siis saada rahaa sisälle vähintään 143 € eli jokaisesta näytöksestä pitäisi saada 2002 € eli lipun hinta olisikin 33 €.
Minusta tässä mättää joku.
Työn tekeminen on kallista, mutta se ei ollut minun ajatukseni vaan se, että meillä on Turussa taideakatemia, joka tuottaa todella tiukoille markkinoille taidealan ammattilaisia, joiden pitäisi pystyä elättämään itsensä taidoillaan ja osaamisellaan. Jos taideakatemia tuottaa joka vuosi vaikkakin vaan 5 tälläistä tuotantoa, se syö omaa oksaansa. Valmistuneet eivät pysty kilpailemaan 10 €:n lipun hintaa vastaan, sillä edellä kuvatusta kulukorvauksesta ei kerry eläkettä eikä juuri veroja maksella.
Ja ennen kuin kukaan väittää minua kulttuurinvastustajaksi kiellän sen. Minä pidän kulttuurista ja erityisesti teatteritaiteesta. Minusta vaan kaikilla pitäisi olla samat säännöt. Kun Turussa kuitenkin toimii useita teattereita, jotka pystyvät työllistämään muutamakin henkilön ja maksamaan näiden sivukulut, on äärettömän epäreilua, että kaikilla ei tätä vaatimusta ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)