Lisää liksaa kaikille

Just. Näinhän se menee eikös vaan.

Muutaman vuoden erilaisia palkkaratkaisuja työnantajan edustajien kanssa vääntäneenä, voin itselleni tyypillisesti anarkistiajattelijana kritisoida olemassa olevia käytänteitä.

Palkankorotuksen positiivinen vaikutus ihmisessä näkyy tutkimusten mukaan muutaman viikon ja sen jälkeen ollaan taas sitä mieltä, että liksaa pitäisi saada lisää. Okei. Pääluottamusmiehenä ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Aivan samoin ymmärrän sen, että jokainen työssä kävijä pitää omaa tehtäväänsä äärimmäisen tärkeänä ja kovin - kovin vaativana, mutta kaikella kunnoituksella jotkut työt nyt vaan ovat vähemmän vaativia kuin toiset.

Henkilökohtaisesti haluaisin tavata sen henkilön tai ne yksilöt, jotka lanseerasivat kunta-alalle työnvaativuuden mukaisen palkkauksen, yöllä kaukana sivistyksestä pimeässä metsässä lapion kanssa kuopan reunalla...

Koko systeemistä on nimittäin kulkenut ruohonjuuritason työntekijään vain se ajatus, että kaikki työt ovat vaativia ja kaikista töitä pitä maksaa enemmän palkkaa ja joillakin aloilla maksetaan kovin pientä palkkaa kun taas toisilla kovin suurta palkkaa! Juu näin se menee. Toisilla aloilla maksetaan enemmän palkkaa. Kaikkein korneimmaksi tämän järjestelmän tai ylipäänsä mikä tahansa järjestelmän käytön tekee työnantaja itse.

Ensin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt neuvottelevat palkankorotuksille raamit ja päättävät käytettävästä rahasummasta. Tähän asti kaikki ok. Neuvottelut tietenkin sisältävät dramaattisia monologeja kummaltakin neuvottelijaosapuolelta ja vakuuttelun siitä, että tämän tuloksen kanssa voi juuri ja juuri elää, koska se oli vain niin vähän huono.

Sen jälkeen molemmat osapuolet lähettävät tiedot paikalliselle tasolle, jossa raunaehtojen mukainen palkankorotus tulee kohdennettavaksi. Tämäkin on vielä ok.

Mutta sitten......

On se koko perkelettä, että ensin kaikki valtakunnan ylimpiä päättäijä myöten ovat sitä mieltä, että paikallista neuvottelukulttuuria påitää vahvistaa, mutta annas jumaliste (anteeksi kiroaminen, mutta se kuvastaa asiaan liittyviä syvimpiä tuntojani)kun neuvottelut alkavat, niin jo on KT laittanut ohjeistuksen siitä mihin sitä rahaa pitäisi käyttää ja työnantaja sitten itkee neuvottelupöydässä, että tuohon ja tuohon sitä rahaa pitäisi laittaa. HELEVETTI! Kun juuri kaikki halusivat, että PAIKALLISESTI päätetään minne raha laitetaan, niin sitten tulee toinen osapuoli(KT) ja sanoo, että tuohon ja tuohon pitäisi laittaa.

KT on kuin kärsimätön isä joka neuvoo poikaansa pajupillin rakentamisessa. Ensin isä katkaisee sopivan oksan ja antaa sen ja puukon pojalleen, jotta tämän saisi tehdä haluamansa kaltaisin pillin. Koska poika ei ole pilliä ennen tehnyt, siihen voi tulla virheitä ja vikoja, mutta mikä tärkeintä poika saisi tehdä sen itse ja oppia virheistään tehdäkseen seuraavaksi paremman pillin, mutta... Koska isä ei ole varma siitä, miten poika pillin tekisi ja tulisiko pillistä isän mielestä oikeanlainen hetken katsottuaan epävarmaa tekemistä ja hieman neuvottuaan, isä päättää ottaa pojalta oksan ja puukon ja tehdä pillin niin pitkälle itse, että poika parhaimmillaankin saa korkeintaa kokeilla kuinka pilli soi.

Josko KT ottaisikin seuraavaksi isoisän roolin. Isoisähän tietää omasta pojastaa, kuinka siinä pillinrakentamisessa kävi. Näin ollen isoisä katsoo kärsivällisesti pojanpojan pillinrakentamista ja huomatessaan pillin olevan huonosti soiva, tuntee isoisä edelleen ylpeyttä pojanpojastaa, joka halusi itse yrittää ja saada pillin aikaan. Niinpä isoisä antaa uuden pillin ainekset pojanpojalleen, jotta seuraavasta pillistä tulisi parempi. Ties vaikka juuri tällä tavalla pojanpojasta tulis varsinainen pillimestari.