Koulutusta ja politiikkaa

Koulujen lukukausi alkaa taas olla lopuillaan ja valmistuneet juhlivat valmistumistaan ja opettajat edellisen lisäksi myös omaa lomalle pääsemistään.

Mielenkiintoiseksi tulevan lukuvuoden tekee se, että hallitusta tai hallitusohjelmaa ei vielä ole. On vasta neuvotteluja ja jostain vuotaneita leikkauslistoja. Laikkauslistat ovat jo niin jokapäiväinen uutinen, että siihen tuskin kukaan enää kiinnittää sen kummempaa huomiota ja niitä varmaan vastustetaankin lähinnä vain periaatteesta.

Tänään radio yle 1:ltä tuli keskusteluohjelma, jossa pohdittiin koulutuksen asemaa ja arvostetaanko koulutusta ja tutkintoa Suomessa jo liikaa. Kysymys oli erinomainen, mutta ihmetyttämään kovasti jäi keskustelun vaisuus. Kukaan ei oikeasti ottanut asiaan mitään varsinaista kantaa. Raadin opiskelijajäsenestä oli hienoa, että voi opiskella useaman tutkinnon ja siinä samalla tehdä töitä yllättäen yliopiston tutkijana. 99% ohjelmaan soittaneista oli eläkeikäisiä ja naisia, joille elinikäinen ja eläkkeellä kieleten oppiminen on erittäin tärkeää koska se tekee matkustamisesta mukavampaa. Näin varmasti on, mutta mikähän on tuollaisen opiskelun ja tuollaisten tutkintojen varsinainen kansantaloudellinen hyöty? Anteeksi nyt vaan, mutta se taitaa olla aika pieni.

Meihin kaikkiin Suomalaisiin on iskostettu 50-luvun fraasi : Ei oppi ojaan kaada ja opiskelemalla saat paremman työpaikan ja arvostetumman aseman yhteiskunnassa. Ihan jees paitsi, että olemme vuodessa 2011.

Lipposen hallitus iski Suomea kovemmin kuin kukaan olisi koskaan osannut odottaa. Silloin linjattiin, että 85% Suomalaisista pitää olla korkeakoulutettuja. No päästäisiin siihen silläkin, että nimetään kaikki peruskoulun jälkeiset oppilaitokset alimmaksi korkea-asteeksi tai esikorkeakouluiksi.

Linjauksen suurin isku luonnollisesti on se, että ylikoulutuksesta tehdään sääntö eikä poikkeus. Kun jokaista paikkaa on hakemassa kymmenittäin ellei sadoittain korkeakoulutettuja ihmisiä, niin miten ihmeessä tehdään valinta, kun kaikki ovat yhtä päteviä? Arpomallako? Valitaanko haastatteluun ne, joilla on Suomen MM-mitalin kunniaksi poskeen maalattu Suomen lippu?
Millä ihmeellä taataan myös osaaminen?

Lääkärikoulutusta supistettiin rajusti lääkäriliiton omasta toivomuksesta. Yhdistyspoliittisesti täydellinen ratkaisu, koska sillä saatiin järjestettyä kätevästi pula lääkäreistä ja lääkäreiden palkat nostettua merkittävän hyvälle tasolle ja samalla vielä nostettiin lääkäreiden omaa profiilia lähes täydelliseksi suunnitellulla lakolla. Onnitelen vilpittömästi.

Otetaanpa verrokiksi toinen saman pääsopijajärjestön toinen liitto - opettajat. Kun opettajankoulutusta yritetään vähentää karsimalla jokin koulutuspaikoista, liitto iskee tätä lopettamista vastaan markkinoimalla lopettamisen huonoksi ajatukseksi. Yhdistyspoliittisesti PR-puolella opettajat eivät osaa asiaa lähimainkaan lääkäreiden osaamistasolla. Kesälomat ovat juuri alkamassa ja kaikki tuntevat suurta kateutta opettajien kesälomia kohtaan. Opettajia valmistuu jo nyt järjestöpoliittisesti katsottuna liikaa ja vuosittaisesta opetustuntien vaihtelusta johtuva ansiotason muutos erilaista opetusvelvollisuuksista puhumattakaan pitäisi olla ykkösenä keskusteluissa samoin lomautukset tai ryhmä koon kasvattaminen, joilla työnantaja ottaa juuri opettajilta kaikkein helpoimmin takaisin ensin antamansa palkankorotuksen.

Vikaa on myös lainsäädäntötasolla. On täysin käsittämätöntä, että ensin esiopetukseen määritellään pätevyysvaatimukseksi kasvatustieteen kandidaatintutkinto ja annetaan työtä kauan tehneille sosionomeille tai sosiaalikasvattajille vain äärimmäisen lyhyt aika tai hankala reitti pätevöityä uuden hienon vaatimuksen mukaiseksi esiopettajaksi . Seurauksena on pula lastentarhanopettajista. Ai miksikö? No tietenkin siksi, että kandidaatin tutkinnon voi täydentää maisterin tutkinnoksi ja saada pätevyyden luokanopettajaksi, joilla on juuri tuo muiden kadehtima pitkä kesäloma ja tuo täydentäimen käy helpommin kuin sosionomi AMK tutkinnon täydentäminen esiopettajksi.

Lastentarhanopettajalle tulee muutenkin ikävä isku realismista eteen, kun siirrytään yliopiston pedagogisten opintojen penkiltä lastentarhaan pienten lasten ryhmään siistimään kakkavaippoja ja avustamaan ruokailussa. Oikeasti tarvitaanko meillä maisteri ihan joka ikiseen työhön vai olisiko Suomella oikeasti tarkan harkinnan paikka siitä mitkä ovat todellisia vaatimuksia tiettyihin tehtäviin.

Eihän tässä muuten mikään ihmetyttäisi, mutta kun samaan aikaan toisaalla ihmetellään miksi opiskelijat eivät siirry työelämään nopeammin...

Lisää liksaa kaikille

Just. Näinhän se menee eikös vaan.

Muutaman vuoden erilaisia palkkaratkaisuja työnantajan edustajien kanssa vääntäneenä, voin itselleni tyypillisesti anarkistiajattelijana kritisoida olemassa olevia käytänteitä.

Palkankorotuksen positiivinen vaikutus ihmisessä näkyy tutkimusten mukaan muutaman viikon ja sen jälkeen ollaan taas sitä mieltä, että liksaa pitäisi saada lisää. Okei. Pääluottamusmiehenä ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Aivan samoin ymmärrän sen, että jokainen työssä kävijä pitää omaa tehtäväänsä äärimmäisen tärkeänä ja kovin - kovin vaativana, mutta kaikella kunnoituksella jotkut työt nyt vaan ovat vähemmän vaativia kuin toiset.

Henkilökohtaisesti haluaisin tavata sen henkilön tai ne yksilöt, jotka lanseerasivat kunta-alalle työnvaativuuden mukaisen palkkauksen, yöllä kaukana sivistyksestä pimeässä metsässä lapion kanssa kuopan reunalla...

Koko systeemistä on nimittäin kulkenut ruohonjuuritason työntekijään vain se ajatus, että kaikki työt ovat vaativia ja kaikista töitä pitä maksaa enemmän palkkaa ja joillakin aloilla maksetaan kovin pientä palkkaa kun taas toisilla kovin suurta palkkaa! Juu näin se menee. Toisilla aloilla maksetaan enemmän palkkaa. Kaikkein korneimmaksi tämän järjestelmän tai ylipäänsä mikä tahansa järjestelmän käytön tekee työnantaja itse.

Ensin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt neuvottelevat palkankorotuksille raamit ja päättävät käytettävästä rahasummasta. Tähän asti kaikki ok. Neuvottelut tietenkin sisältävät dramaattisia monologeja kummaltakin neuvottelijaosapuolelta ja vakuuttelun siitä, että tämän tuloksen kanssa voi juuri ja juuri elää, koska se oli vain niin vähän huono.

Sen jälkeen molemmat osapuolet lähettävät tiedot paikalliselle tasolle, jossa raunaehtojen mukainen palkankorotus tulee kohdennettavaksi. Tämäkin on vielä ok.

Mutta sitten......

On se koko perkelettä, että ensin kaikki valtakunnan ylimpiä päättäijä myöten ovat sitä mieltä, että paikallista neuvottelukulttuuria påitää vahvistaa, mutta annas jumaliste (anteeksi kiroaminen, mutta se kuvastaa asiaan liittyviä syvimpiä tuntojani)kun neuvottelut alkavat, niin jo on KT laittanut ohjeistuksen siitä mihin sitä rahaa pitäisi käyttää ja työnantaja sitten itkee neuvottelupöydässä, että tuohon ja tuohon sitä rahaa pitäisi laittaa. HELEVETTI! Kun juuri kaikki halusivat, että PAIKALLISESTI päätetään minne raha laitetaan, niin sitten tulee toinen osapuoli(KT) ja sanoo, että tuohon ja tuohon pitäisi laittaa.

KT on kuin kärsimätön isä joka neuvoo poikaansa pajupillin rakentamisessa. Ensin isä katkaisee sopivan oksan ja antaa sen ja puukon pojalleen, jotta tämän saisi tehdä haluamansa kaltaisin pillin. Koska poika ei ole pilliä ennen tehnyt, siihen voi tulla virheitä ja vikoja, mutta mikä tärkeintä poika saisi tehdä sen itse ja oppia virheistään tehdäkseen seuraavaksi paremman pillin, mutta... Koska isä ei ole varma siitä, miten poika pillin tekisi ja tulisiko pillistä isän mielestä oikeanlainen hetken katsottuaan epävarmaa tekemistä ja hieman neuvottuaan, isä päättää ottaa pojalta oksan ja puukon ja tehdä pillin niin pitkälle itse, että poika parhaimmillaankin saa korkeintaa kokeilla kuinka pilli soi.

Josko KT ottaisikin seuraavaksi isoisän roolin. Isoisähän tietää omasta pojastaa, kuinka siinä pillinrakentamisessa kävi. Näin ollen isoisä katsoo kärsivällisesti pojanpojan pillinrakentamista ja huomatessaan pillin olevan huonosti soiva, tuntee isoisä edelleen ylpeyttä pojanpojastaa, joka halusi itse yrittää ja saada pillin aikaan. Niinpä isoisä antaa uuden pillin ainekset pojanpojalleen, jotta seuraavasta pillistä tulisi parempi. Ties vaikka juuri tällä tavalla pojanpojasta tulis varsinainen pillimestari.