lauantai 13. lokakuuta 2012

Mikä on, kun työ ei maita?

Kunnallisvaalit tulossa ja lupauksia lentelee kaikilla muilla alueilla, vaan ei työhyvinvoinnissa.

Jokainen ehdokas on juuri nyt käsittämättömän kiinnostunut: lapsista ja päivähoidosta, koulusta ja koululaisista, työssäkäyvistä ja vihreästä joukkoliikenteestä, sairastuneista ja sairaanhoidosta, vanhuksista ja vanhustenhuollosta, mutta yksi jää uupumaan nimittäin työhyvinvointi.

Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi kaikilta loukaamiltani henkilöiltä ja annan luvan haukkuaihan vapaasti sovinistiksi, mutta uutisoidessa etenkin kuntien heikosta työilmapiiristä, jostain kumman syystä luonnontieellisen tutkijakoulutuksen saaneelle ihmiselle se, että kuntien ylimmästä henkilöstöhallinnnosta reippaasti yli 80% ja kuntien koko henkilöstöstä yli 70% on naisia, saa väistämättä sukupuolisidonnaisen merkityksen. 

Menemättä tähän problematiikkaan yhtään syvemmälle, olenhan nimittäin jo aika syvän kuopan itselleni kaivanut, haluaisin kuitenkin kohdentaa ajatukset kokonaan toiseen suuntaan, nimittäin määräaikaisiin työntekijöihin. Miksi ihmeessä määräaikaiset työntekijät eivät halua olla töissä koko vuotta ja miksi meidän muiden tulee maksaa heidän lomailunsa kesällä?

On aivan normaalia, että kunnassa kuin kunnassa, kenties yli miljardin euron velkataakan alla painiskelevaa Turkua  lukuunottamatta, menot lasketaan tosi tarkkaan ja mietitään mitä rahalla oikeasti saa ja mitä sillä kannattaa ostaa, ei olla huomioitu ketkä ovat ne, jotka kunnissa oikeasti hommaa pyörittävät.

Määräaikaiset työntekijät nimittäin tuntuvat, näin ainakin kuulopuheiden mukaan, pitävän kovasti siitä, että me kaikki muut maksamme heidän kesälomansa kohonneiden työttömyysturvamaksujen muodossa. Ei ole todellakaan yhden, eikä kahdenkaan käden, sormilla laskettavissa niiden henkilöiden määrä, joiden määräaikaisuus päättyy kesäloman alkuun ja jotka eivät edes halua ottaa työtä vastaan kesällä, vaikka sitä heille olisi tarjolla, joten vakituisissa työsuhteissa olevat järjestävät lomiaan ja tekevät työtä niidenkin puolesta, jotka päättävät "lomailla" kesän ja muistuttaa samalla määräaikaisuuden kiroista, mutta koitapa mennä tarjoamaan heille työtä, niin aivan liian monelta kuulee vastaukseksi: "Meillä on tarkoitus lähteä perheen kanssa matkalle" tai "jos minun pitä tulla töihin eikä minua lomautetakaan, niin haen siten sairaslomaa." 

Anteeksi vaan, mutta minusta tuo on kovin itsekästä ja ikävää vakituisen henkilökunnan kannalta, joka kuitenkin joutuu jaksottamaan lomansa ympäri vuoden ja vastaamaan kaikesta toiminnasta myös kesällä, jolloin muutamat "määräaikaisuuksien uhrit" pitävät oikeutenaan lomailla meidän muiden maksamilla työttömyyskorvauksilla.

Oikeus ja kohtuus olisi se, että vakituisen henkilökunnan oikeuksista ja varsinkin työssäjaksamisesta pidettäisin kunta-alalla huolta ja samalla tunnustettaisiin se, että kunnilla on velvollisuuksia ympäri vuoden. 

Tämän syksyn uutinen on ollut Salon lomautukset. Lomautukset koskevat vain vakituista henkilökuntaa sillä määräaikaisia ei voi lomauttaa, joten tässä kohtaa määräaikaiset syövät vakituisten pöydässä kaksi kertaa ensin lomauttamattomuudellaan ja sitten kesän työttömyysturvallaan. 

Aika epäreilua väittäisin.

Toki määräaikaisuuksiinkin liittyy epäkohtia. En todellakaan kiellä asiaa missään määrin. Mutta nyt vaan näytää siltä, että määräaikaisuuksien epäkohdista ja määräaikaisuuksista ylipäänsä uutisoidaan huomattavasti enemmän, kuin vakinaisen henkilökunnan työssäjaksamisesta. 

Miksi ihmeessä kuntien vakituinen henkilökunta on uutisoinnissa miltei kokonaan unohdettu ja juuri siksi haluaisin oikeasti nähdä sen kunnan, joka lähtee tosissaan parantamaan työssäjaksamista kaikkein halvimmilla keinoilla eli työajan joustavuudella, ilmoittamalla hyvästä ja kattavasta työterveyshuollosta, avustamisesta asunon hankkimisessa,... Asunnon hankkimisen avustamisessa kunnat muuten saisivat vieläpä vuokratulojakin, elleivät sitten ole jo ehtineet myydä kaikkia vuokra-asuntojaan, mutta, mutta, mutta,...

... se ei ole mediaseksikästä, eikä tuottavuus näy vielä ensi vuoden taseen loppusummassa, mutta varmasti näkyy tulevaisuudessa, kun työssäviihtyvyys nousee ja sairaspoissaolot vähenevät ihan ilman ruoskaa, uhkailua ja karenssipäiviä.