Koulut ovat pyörähtäneet käyntiin ja seuraavaksi voidaan odotella syysloman alkamista. Sitten odotellaankin joululomaa, hiihtolomaa, pääsiäislomaa, vappua ja kesälomaa.
Koulutunneilla luonnollisesti odotellaan välituntia ja päivän päättymistä sekä viikonloppua.
Enää ei kuitenkaan odotella vaikkapa kirjettä kaverilta, koska niitä ei juurikaan tule. Ihmisille on muodostunut omituinen käsitys siitä, että kirjeessä sanotut asiat ovat jotenkin voimakkaampia ja niitä on vaikea ottaa takaisin ja selittää toisin kuin sähköpostilla lähtetetyt viestit, joita on helpompi selitellä.
Odottelu tuli esille onglmana 1990-luvun laman yhteydessä, kun pankkitoimihenkilöitä vähennettiin runsaasti ja pankkisaleissa jouduttiin odottelemaan entistä enemmän ja pidempään. Odottelua organisoimaan kehitettiin jonotuslippusysteemi ja samalla päästiin ymmärtämään Neuvostoliitossa ollutta jonotusta omakohtaisten kokemusten kautta. Tosin meillä ei jonotettu hyödykkeitä vaan palvelua.
Jonottaminen on useinpien suomalaisten arkea johon ei oikeastaan voi vaikuttaa millään vai voisiko sittenkin?
Ajatellaanpa vaikka aamuruuhkaa. Helsingissä autoilijoita alkaa jo olla niin paljon, että omalla autolla liikkuminen keskustassa alkaa olla yhtä tuskaa. Toisaalta myös julkisen liikenteen käyttäminen alkaa olla yhtä tuskaa, koska sen luotettavuus on kovin heikko ja asiakkaan syyllistäminen ei siinä auta ollenkaan. Oli käsittämätöntä, että VR:n ongelmissa VR:n edustaja julkisuudessa ehdotti asiakkaiden varaavan enemmän matka-aikaa palveluntuottajan mahdollisten ongelmien takia. Linja-autojen käyttäminen Helsingissä ei juurikaan paranna asiaa, kuin parkkiongelmien kohdalla.
Mikä sitten auttaisi? Jonottajan asenne? Siitäkin varmasti olisi hyötyä, mutta yksi Turussa jonottamista lisäävä tekijä on läpiajokieltojen määrän lisääminen. Kun liikennesuunnittelija suunnitelee kokoojakaduksi reitin A ja pääkulkureitiksi kadun B kieltämällä liikenteen kaduilla C ja D tehdään aivan tolkuton virhe.
Kuvitelkaa mielissänne hämähäkinverkko. Siinä on solmukohtia, jotka mahdollistavat liikkumisen paikasta A paikaan B useampaa eri pituista reittiä pitkin, koska mitään reittiä ei ole kielletty. Mistä löytyisi se kaupunki, joka erilaisten kauttakulku kieltojen ja rajoitusten sijaan lähtisikin kehittämään verkkomallia kuljettamiseen ja siirtymiseen. Toki se vaatii resursseja nopeusvalvontaan uusilla reiteillä ja sen hyväksymisen, että liikennemäärät tasoittuvat eri alueiden välillä, mutta ratkaisu hyödyttäisi kaikkia. Liikenne sujuvoituisi ja nopeutuisi, kun jonossa pysähteleminen vähemmälle.
Kun tämä vielä yhdistettäisiin joustoihin työpaikassa ja -ajassa, voitaisiin oikeasti saada paljon aikaan, mutta... Nythän on taas alkamassa palkka- ja sopimusneuvottelut, joita tavallaan malliksi käydään jo nyt, mutta ratkaisuja on odotettavaissa vasta viime sekunneilla, sillä aikkien järjestöpomojen sisällä ilmeisesti asuu pieni elokuvaohjaaja, joka yrittää venyttää ratkaisun viimeiseen mahdolliseen hetkeen.
Työaikajoustojen kriittinen kohta ei ole joustossa itsessään vaan vallassa. Jos työntekijä ei ole työpaikallaan tekemässä jotain työtään, koetaan helposti, että hän ei tee mitään ja tuottavuus laskee. On siis järkevämpää ja varmasti myös tuottavampaa pakottaa tämä työntekijä jonottamaan ja odottelemaan työpaikalle pääsemistä, jotta hän voisi tehdä jotain kirjoitustyötä työpaikalla olevalla mahdollisesti jopa kannettavalla tietokoneellaan. Jotkut työmatkalaiset muuten aloittavat näppäilemisen jo junassa matkalla työpaikalleen, mutta tätä ei luonnollisesti lasketa työajaksi, vaan sitä kutsutaan työhön sitoutumiseksi. Työnantajat siis ovat tyytyväisiä, jos työtä tehdään työmatkalla ja työtö odotetaan tehtäväksi myös kotona, mutta vain vapaa-aikaa lyhentämiseksi ei varsinaisella työajalla. Miksi hemmetissä ei?
Eikö muka olisi paljon tuottavampaa, jos työntekijälle edelleen määrättäisiin kaikki samat tehtävät, mutta aloilla, joilla etätyö ylipäänsä on mahdollista, siihen kannustettaisiin? Jos etätyöllä ei saada tehtäviä tehdyksi, mietitään sitten taas jonoissa aamulla istumista ja työn tekemistä ainoastaan työpaikoilla. Samalla pitää myös ymmärtää se, että kaikille aloille etätyö ei sovi. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien pitää olla lähellä potilasta, päiväkotien henkilökunnan päiväkodissa ja koulujen kouluissa.
Yhdistämällä esitettyjen ajatusten hyvät puolet voidaankin sitten lisääntyneen jouston mahdollistamalla ajalla ihmetellä paikallisen Citymarketin kassajonossa odotellessa. miksi helvetissä täällä on 29 kassaa, mutta niistä on käytössä vain 6.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti