Koulujen lukukausi alkaa taas olla lopuillaan ja valmistuneet juhlivat valmistumistaan ja opettajat edellisen lisäksi myös omaa lomalle pääsemistään.
Mielenkiintoiseksi tulevan lukuvuoden tekee se, että hallitusta tai hallitusohjelmaa ei vielä ole. On vasta neuvotteluja ja jostain vuotaneita leikkauslistoja. Laikkauslistat ovat jo niin jokapäiväinen uutinen, että siihen tuskin kukaan enää kiinnittää sen kummempaa huomiota ja niitä varmaan vastustetaankin lähinnä vain periaatteesta.
Tänään radio yle 1:ltä tuli keskusteluohjelma, jossa pohdittiin koulutuksen asemaa ja arvostetaanko koulutusta ja tutkintoa Suomessa jo liikaa. Kysymys oli erinomainen, mutta ihmetyttämään kovasti jäi keskustelun vaisuus. Kukaan ei oikeasti ottanut asiaan mitään varsinaista kantaa. Raadin opiskelijajäsenestä oli hienoa, että voi opiskella useaman tutkinnon ja siinä samalla tehdä töitä yllättäen yliopiston tutkijana. 99% ohjelmaan soittaneista oli eläkeikäisiä ja naisia, joille elinikäinen ja eläkkeellä kieleten oppiminen on erittäin tärkeää koska se tekee matkustamisesta mukavampaa. Näin varmasti on, mutta mikähän on tuollaisen opiskelun ja tuollaisten tutkintojen varsinainen kansantaloudellinen hyöty? Anteeksi nyt vaan, mutta se taitaa olla aika pieni.
Meihin kaikkiin Suomalaisiin on iskostettu 50-luvun fraasi : Ei oppi ojaan kaada ja opiskelemalla saat paremman työpaikan ja arvostetumman aseman yhteiskunnassa. Ihan jees paitsi, että olemme vuodessa 2011.
Lipposen hallitus iski Suomea kovemmin kuin kukaan olisi koskaan osannut odottaa. Silloin linjattiin, että 85% Suomalaisista pitää olla korkeakoulutettuja. No päästäisiin siihen silläkin, että nimetään kaikki peruskoulun jälkeiset oppilaitokset alimmaksi korkea-asteeksi tai esikorkeakouluiksi.
Linjauksen suurin isku luonnollisesti on se, että ylikoulutuksesta tehdään sääntö eikä poikkeus. Kun jokaista paikkaa on hakemassa kymmenittäin ellei sadoittain korkeakoulutettuja ihmisiä, niin miten ihmeessä tehdään valinta, kun kaikki ovat yhtä päteviä? Arpomallako? Valitaanko haastatteluun ne, joilla on Suomen MM-mitalin kunniaksi poskeen maalattu Suomen lippu?
Millä ihmeellä taataan myös osaaminen?
Lääkärikoulutusta supistettiin rajusti lääkäriliiton omasta toivomuksesta. Yhdistyspoliittisesti täydellinen ratkaisu, koska sillä saatiin järjestettyä kätevästi pula lääkäreistä ja lääkäreiden palkat nostettua merkittävän hyvälle tasolle ja samalla vielä nostettiin lääkäreiden omaa profiilia lähes täydelliseksi suunnitellulla lakolla. Onnitelen vilpittömästi.
Otetaanpa verrokiksi toinen saman pääsopijajärjestön toinen liitto - opettajat. Kun opettajankoulutusta yritetään vähentää karsimalla jokin koulutuspaikoista, liitto iskee tätä lopettamista vastaan markkinoimalla lopettamisen huonoksi ajatukseksi. Yhdistyspoliittisesti PR-puolella opettajat eivät osaa asiaa lähimainkaan lääkäreiden osaamistasolla. Kesälomat ovat juuri alkamassa ja kaikki tuntevat suurta kateutta opettajien kesälomia kohtaan. Opettajia valmistuu jo nyt järjestöpoliittisesti katsottuna liikaa ja vuosittaisesta opetustuntien vaihtelusta johtuva ansiotason muutos erilaista opetusvelvollisuuksista puhumattakaan pitäisi olla ykkösenä keskusteluissa samoin lomautukset tai ryhmä koon kasvattaminen, joilla työnantaja ottaa juuri opettajilta kaikkein helpoimmin takaisin ensin antamansa palkankorotuksen.
Vikaa on myös lainsäädäntötasolla. On täysin käsittämätöntä, että ensin esiopetukseen määritellään pätevyysvaatimukseksi kasvatustieteen kandidaatintutkinto ja annetaan työtä kauan tehneille sosionomeille tai sosiaalikasvattajille vain äärimmäisen lyhyt aika tai hankala reitti pätevöityä uuden hienon vaatimuksen mukaiseksi esiopettajaksi . Seurauksena on pula lastentarhanopettajista. Ai miksikö? No tietenkin siksi, että kandidaatin tutkinnon voi täydentää maisterin tutkinnoksi ja saada pätevyyden luokanopettajaksi, joilla on juuri tuo muiden kadehtima pitkä kesäloma ja tuo täydentäimen käy helpommin kuin sosionomi AMK tutkinnon täydentäminen esiopettajksi.
Lastentarhanopettajalle tulee muutenkin ikävä isku realismista eteen, kun siirrytään yliopiston pedagogisten opintojen penkiltä lastentarhaan pienten lasten ryhmään siistimään kakkavaippoja ja avustamaan ruokailussa. Oikeasti tarvitaanko meillä maisteri ihan joka ikiseen työhön vai olisiko Suomella oikeasti tarkan harkinnan paikka siitä mitkä ovat todellisia vaatimuksia tiettyihin tehtäviin.
Eihän tässä muuten mikään ihmetyttäisi, mutta kun samaan aikaan toisaalla ihmetellään miksi opiskelijat eivät siirry työelämään nopeammin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti