perjantai 15. heinäkuuta 2011

Anarkiaa vai vastuuta

Turussa järjestettävä Botellón-tapahtuma alkaa muuttua mielenkiintoisemmaksi päivä päivältä.

Alkuviikosta Turun Sanomissa uutisoitiin siitä, että Facebookissa ryhmän perustaneet voivat joutua vastuuseen, jos maksajia joudutan jostain hakemaan. Nuoret järjestäjät väittivät kirkasotsaisesti lehdessä etteivät he ole mistään vastuussa, vaan ihmiset ovat itse toiminnastaan vastuussa. He eivät siis olisi järjestäneet yhtään mitään ja pitäähän pikkukultturellien toki saada siemailla vähän Chardonnayta puistossa omassa rauhassa.

TS:n jutun jälkeen ryhmä mystisesti hävisi FB:sta, ja järjestäjät jälleen kirkasotsaisesti sanoivat, etteivät he ainakaan nyt enää voi olla vastuusta mistää, kun kutsuakaan ei ole, niin tapahtumaakaan ei ole. Ei tsiisus, että voi olla tyhmää sakkia. Eihän sitä tapahtumaa kukaan peruuttanut, vaan ainoastaan poisti FB:stä.

Iltaan mennessä olikin jo muodostunut uusi ryhmä, jota ylläpiti tuntematon nimimerkki Vasen käsi, joka yllättäen kutsui ihmisiä aivan samanlaiseen tapahtumaan aivan samaan aikaan ja samaan paikkaan, mutta nimimerkkiähän ei voitaisi hakea oikeuden eteen vastaamaan mistään. Jotenkin huonosti valittu tuo nimimerkki "Vasen käsi", joka antaa ymmärtää kyseessä olevan vasemmistotapaamisen.

Mutta missä on vastuu? Oikeasti! Missä on vastuu?

Nuoret, jotka kaikissa puheissaan vaativat kovasti huomioimaan luonnonsuojelua ja ovat huolossaan ilmastonmuutoksesta haluavat nyt kovasti relata ja katsovat, että heillä on oikeus kokoontua puistoon ja kaikki huolehtivat omista jätteistään.

Hemmetin kaunis ajatus, mutta jo tässä vaiheessa kaikki tietävät sen, että homman voi pelastaa totaaliselta kusemislta ainoastaan kaatosade.

Kun nuorille on opetettu alaluokilta asti - sinä saat mitä sinä haluat ja kukaan ei voi sinua estää ja sinu kuuluu saada haluamasi- ollaan juuri tässä tilanteessa. Nuoret katsovat oikeuksikseen paljon enemmän kuin vastuikseen. Kukaan kutsuneista nuorista ei halua vastuuseen mistään, mitää puistossa tapahtuu: "Jokainen on vastuussa itsestään" Hemmetin hyvä ajatus, jos se toimisi kaikkialla, mutta kun ei toimi!

Samat järjestäjät ovat haluamassa: valtiolta rahaa perustukena:"1000 alkuun ois kiva ja siitä sitten indeksiin sidottuna hieman enemmän myöhemmin", asuntoja puoli-ilmaiseksi tai oikeastaan ilmaiseksi läheltä keskustaa kaikkien palvelujen vierestä ja ainakin lastenhoidon pitäisi olla ilmaista sillä Suomihan tarvitsee lapsia ja julkinen terveydenhuolto pitää saada paremmaksi, bussissa pitäisi opiskelijalippuje olla ilmaisia.

Mitä helevettiä? Vastaako yksilö itsestään vain piknikillä ja kaikesta sen jälkeisestä yksilön elämisestä vastaa joku muu? Ei se noin mene. Jos yksilö vastaa itsestään piknikillä, niin saa sitten vastata muutenkin. Kiitos siitä nyt tuli sitten oikeasti säästöjä.

Minä nimittäin en halua maksaa muiden jälkien siivoamisesta! Koska sitä ei tee kukaan muukaan. Jos tämä Botellón tapahtuman porukka tuntisi oikeasti vastuuta yhteiskunnasta ja koittaisi saada aikaan positiivista yhteisöllisyyttä, niin siellä huolehdittaisiin toistenkin aiheuttamista haitoista, mutta kun sitä ei tehdä:"Jos kaikki hoitasivat omat roskansa niin asia sujuisi, mutta en minä voi olla vastuussa toisen roskista."Kovin heppoisin perustein tämä itsekkäiden porukka asettaa samalla kaikki muut vastuuseen

Minä vaadin, että vastuuta aletaan vaatia jossitä ei kerran muuten ymmärretä ja siksi olisi aivan oikein, jos järjestäjän vastuu haettaisiin oikeusteitse ja lähetettäisiin lasku sinne minne kuuluu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti