Koulutusta tälle vuosisadalle

Parina viime viikkona julkisuudessa on arvosteltu ja arvioitu suomalaista koulujärjestelmää

Suomi on itse nostanut kovasti kissan häntää julistamalla PISA-tuloksia maailmalla ja esittäytymällä koulutuksen mallimaana. Koulutuksesta on koitettu jopa tehdä vientituotetta, mutta ainakaan Saksaan ei taida olla menemistä. Sen verran kovasanaiseksi äityi sikäläinen arviointi suomalaisesta koulujärjestelmästä. Toisaalta mitäpä me Saksasta piittaisimme, ehkä Seppo Räty omalla kommentillaan "Saksa on paska maa" oli sittenkin oikeassa.

Seuraava koukku tai jab koulujärjestelmään tulikin aivan kotipihalla, kun emeritusprofessori Anto Leikola julisti, että kouluissa luetaan täysin turhia asioita. Professorin mukaan hyvät kouluarvosanat eivät kerro älykkyydestä vaan motivaatiosta opiskelua kohtaan. Tämä jokaisen opettajan tuntema totuus sai välittömästi palstatilaa, kun sanojaksi löytyi emeritusprofessori. Tässä kohdassa olisin odottanut emeritukselta hieman tiukempaa selkärankaa ja olettanut, että hän olisi voinut ottaa kantaa myös siihen, mitkä näitä turhia asioita ovat, mutta tähän ei rohkeus tai kokemus koulusta riittänyt.

Yhden totuuden virtahepolandian maassa eli Suomessa koulutusjärjestelmä on virallisen totuuden mukaan erinomainen, hyviä tuloksia tuottava ja syrjäytymistä ehkäisevä ja PISA tulosten mukaan maailman kärkipaikalla.

Edellisten kahden iskun mukaan näin ei olisi.

Oleessani 3-4-vuotta sitten Helsingissä pidetyssä Future Learning konferensissa, muistan puhutun siitä, että kouluissa edelleenkin opetetaan 1960-luvun mentelmin lapsia kohtaamaan 1970-luvun teollisuusihanteisiin perustuva maailma. Ihan hirvittävästi ei homma ole muuttunut.

Opettaja on pahassa välikädessä. Oppilaiden vanhemmat ovat käyneet koulua aikana, jolloin kaikki tieto oli kirjoissa ja tietokirjakauppiaat kulkivat maaseudulla myymässä uusinta painosta painetusta tietokirjasta osamaksulla. Nyt jos joku rohkea opettaja yrittää vähentää oppikirjariippuvuutta ja keskittyä antamaan työkaluja 2010-luvun tarpeisiin, vastustusta tulee sekä kustantamoista, jotka korisevat kuolonkierteessään, ja vanhemmilta, joille on pystytty luomaan täysin turhia pelkoja nettirikollisista, jotka vain vaanivat viattomia oppilaita verkossa houkutellaakseen nämä julmiin ja pimeisiin perversioihin.

Onneksi edes joku tutkija jossain on sitä mieltä, että koulutuksen suuntaa on muutettava. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että aika tähän olisi nyt. Mutta mistä saada tukea ja voimaa muutokseen ja kuinka kauan muutos kestää?

Tukea pitäisi lähteä hakemaan koulujen rehtoreilta, joiden tärkein tehtävä on vastata koulun pedagogisesta kehittämisestä ja kokonaisvaltaisesta johtamisesta, eikä olla turhanpäiväisten kiistojen selvittäjiä tai sihteereitä ja tulostaa todistuksia -siihen rehtoreiden aika on aivan liian kallista. Harvassa nimittäin ovat ne koulutuksenjärjestäjät, jotka oikeasti haluavat panostaa oppilaiden viemiseen tuleville vuosikymmenille tulevaisuuden taitoja vaaliten. Onneksi sellaisiakin opetuksen järjestäjiä löytyy, joille ymmärrys siitä, että koulun täytyy muuttua maailman muuttuessa on olemassa ja toivottavasti nämä myös rohkeasti tukevat niitä opettajia, jotka haluavat antaa oppilailleen tulevaisuuden menestymisen mahdollisuuksia eikä vain kikkoja, joilla selvitä seuraavasta kokeesta.