tiistai 18. joulukuuta 2012

Tuotetaanko vai järjestetäänkö palveluita

Semantiikka on hienoa.

Yhtä hienoa kuin tilastot ja koordinaatistot, joilla voidaan helposti hämätä huolimatonta lukijaa.

Lienee selkeä yksimielisyys siitä, että kuntia on liikaa. Yhtäläinen yksimielisyys vallitsee siitä, ettei ole olemassa mitään selkää lukumäärää hyväksyttävästä kuntien määrästä. Valtakunnan pääpoliitikkojen hehkuttamalle Suur-Salolle kävin vähän kuten aikoinaan valtakunnan pääpoliitikkojen hehkuttamalla Suur-Suomelle - ei sitten onnistunut.

Kun Suur-Saloa luotiin, Nokia porskutti maailmalla kuten, anteeksi vaan, Aatu aikoinaan - ylemmyyttää ja paremmuuttaan julistaen. Ja kuinkas sitten kävikään? Takaisin tultiin häntä koipien välissä, muut tulevat pistämään aikaisemman paikan kuntoon ja homma on sillä laarissa noin 20 vuoden kuluttua.

Suur-Saloon yhtyi ennätykselliset 9 tai 10 kuntaa ja kaiken piti olla kunnossa. Mahtava maakunnan tai ainakin alueen 1000 vuotinen vetuuri oli muodostunut. Kaikkien pienten sudeettisalolaisten kuntien elämästä piti tulla parempaa ja kaikkien vaivojen piti hävitä. Kukaan ei kuunneellut paikallista Rokan Anteroa: "Hyvinhän se etelässä suunnitelloo, mut kuntatalouvest se ei tietä hittojakaa, mut minnuu se ei haittaa kuhan vaa palvelut järjestyyp"

Ja kas kas, tuskin olivat kaikkien vanhojen kuntien muutosjohtajat ehtineet ympärilleen katsella, kun jo ulkovallat alkoivat haluta muutosta. Nokian eteneminen myyntimarkkinoilla törmäsi idästä tulleeseen haastajaan, joka täräytti Galaktisella mallistolla vanhan johtajan ottamaan lukua kanveesista.

Sen jälkeen Suur-Salo oli yksin ongelmiensa kanssa: Palveluita piti tuottaa - kyllä tuottaa, vaikka kuntaministeri onkin sitä mieltä, että palveluita ei tuoteta vaan niitä järjestetään.

Kuntaministerin keskittyminen semantiikkaan siitä järjestetäänko vai tuotetaanko palveluita sen sijaan, että keskityttäisin kuntien todelliseen ongelmaan eli vallanpitäjien kunnille määräämään käsittämättömään järjestämisvastuuseen, osoittaa mielestäni vain sen, ettei kuntaministerillä ole itselläänkään riittävää tietoa kuntien tilanteesta ja niiden tuottamien palveluiden määrästä ja rasitteesta.

Samalla kun valtio on vähentänyt väkeään, kehittänyt omaa tuottavuuttaan, on lainlaatija lisännyt käsittämättömällä ja täysin kestämättömällä tavalla kuntien velvoitteita. Samaan aikaan pitäisi kehittää tuottavauutta aloilla, joilla suurimmat kustannukset tulevat palkasta, koska suurimmat kuntien tuottamista palveluista ovat henkilövaltaisia.

Opetusta, päivähoitoa, terveydenhuoltoa ei voi hoitaa ilman henkilökuntaa. Vai onko kuntaministerin ajatuksena muuttaa esim päivähoitoryhmien kokoja suuremmaksi lainsäädäntöteitse?
Kyllähän 35 alle 3 vuotiasta lasta/hoitaja vielä menee vai meneeko? Samalla voidaan määrätä oppilasryhmien minimikooksi samainen 35 oppilasta/ryhmä. Saataisiin kerralla kyläkoulut pois tästä masta. Viis siitä, että syrjäytyminen kasvaa, kasvaahan se jo nytkin.

Kuntaministerin kommentti järjestämisestä osoittaa käsittämätöntä tietämättömyyttä ja halveksuntaa kaikkia henkilövaltaisilla  kunta-aloilla työskenteleviä työntekijöitä kohtaan ja soisin kovasti kyseisen ministerin tulevan edes joskus vierailemaan jonkin päiväkodin "satelliitissa" eli siinä kerrostalon huoneistoon väkisin kyhätyssä päivähoitoyksikössä, jossa toimii yksi ryhmä pieniä lapsia tai vierailevan siinä koulussa, jonka sisä-ilmasta on valitettu jo viimeiset 10 vuotta ja jota"opetuksenjärjestäjä" kuitenkin pitää täysin kelpona rakennuksena, vaikka opettaja onkin ryhmällä vaihtunut astmaoireiden takia joka vuosi. Siellä kuntaministeri voi sitten katsoa ja todeta, kuinka tätä "tuottavauutta" kunta-alalla tehostetaan.

Koska semantiikan saivartelulla aloitin, niin lienee vain kohtuullista sillä myös lopettaa. Jos kerran kunta-alan pitäisi nostaa tuottavauutta, niin miten hemmetissä sitä voi nostaa, jos mitään ei tuoteta. Eikö seuraavan ohjelman silloin pitäisi olla "järjestettävyyden nosto-ohjelma"

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kunnan rahat kankkulan kaivoonko

Kuntien rahatilanne alkaa näytää entistäkin huolestuttavammalta, mikä ei mitenkään ole estänyt kuntia esittelemästä mitä mielikuvituksellisimpia hankkeita taloutensa parantamiseksi. Yhtenä kaikkein utopistisempana hankkeena pidän Turussa vallitsevaa pakkomiellettä raitiovaunujen hankkimiseksi. 

Vihreiltä olen useammin kuin kerran kuullut hankkeen argumenttina olevan kehityksen ja vetovoimaisuuden lisäämisen. Haluaisin todellakin nähdä ne sankat turistijoukot, jota tulevat katsomaan Turun omaa ihmettä raitiovaunua. Mitä siitä, jos sen rakentaminen maksaa miljardin, jo muutenkin kulujensa alle nääntyvän kaupungin kassasta raitiotie on tulevaisuutta. Sankan turistijoukon lisäksi haluan muistuttaa, että Aninkaistenmäki ja Pohjolan siltakin ovat talvella haastava busseille, mutteivat ilmeisesti lasinkaan liukkailla raiteilla kulkeville raitiovaunuille. Edelleenkään en pysty ymmärtämään miksi ihmeessä Turusta ei voitaisi murto-osalla hintaa tehtä kehittyneiden johdinbussien pääkaupunkia ja tuoda sitä kautta töitä vaikka Carruksen tehtaille Lietoon. Ilkeällä luenteellani päädyn päätelmissäni siihen, että jollain raitiovaunulobbarilla on varaa lobata poliitikkoja ja virkamiehiä.

Mistä erittäin huonon aasinsillan kautta päästään ulkoistamiseen. Älkää ymmärtäkö heti käsittelyssä väärin. En ole kategorisesti ulkoistamista vastaan, mutta haluan vaan huomauttaa tiettyjen toimintojen ulkoistamisen olevan äärimmäisen tyhmää ja typerää.

Ajatellaanpa vaikka kuntayhtymiä ja kuntien omistamia osakeyhtiöitä. Niiden johtokunnissa, sallittakoon tälläinen yleisilmaisu, istuu aivan niitä samoja poliitikkoja, joita on kuntien valtuustoissa. Kuntien valtuustoissa ollessaan nämä rahakirstun armottomat vartijat sallivat korkeintaan 2,5%:n vuotuisen kasvun budjettiin esim. terveydenhuollon menoissa. Siirtyessään osakeyhtiön hallitukseen voidaan tuottotavoitteeksi laittaa 7%. HALOO! Miten hemmetissä sama tyyppi voi toisaalla haluta 7%:n tuoton, kun maksajan ominaisuudessa sallii vain 2,5% kustannusten kasvun?

Entäpä sellainen peruspalvelu kuin päivähoito, joka kunnan on lakisääteisesti järjestettävä. Jos hoitopaikkoja ei ole kunnan omana toimintajan on niitä pakko hankkia ostopalveluina, koska lainsäätäjä on käsittämättömän ihmeellisessä ja ylitsevuotavan suuressa viisaudessaan päättänyt antaa subjektiivisen   päivähoito-oikeuden myös niille perheille, joissa toinen huoltaja on kokoajan kotona. Veronmaksaja kiittää tästä kustannustekijästä. 

Kuvitellaanpa seuraava tilanne: Kunnan oma päivähoitopaikka maksaa vuodessa vaikka 8500€/hoitopaikka (708€/kk)  jotta yksityistäminen olisi kunnalle kannattavaa, hinnan tulisi olla merkittävästi tuota hintaa pienempi. Epäilen kuitenkin, että kukaan yksityinen pystyisi maltillisen tuottamaan päivähoitoa itse rakentamassaan kiinteistössä maltillisella 4%:n tuotolla sijoitettuun pääomaan nähden tuottamaan päivähoitoa 6500€/hoitopaikka (542€/kk). Joten veikkaan niiden olevan reallaisesti samanhintaisia.

Turussa ylin päivähoitomaksu on 264€/kk. Kun lastentarhanopettajien palkkauksessa ei PTY:llä tai KVTES:llä ole käytännössä mitään eroa, voidaan palkkasummaa pitää samana. Joten siitä ei kumpikaan saa etua. Kun palkkakustannukset ovat juuri tällä alalla merkittävin menoerä haluaisin todellakin tietää miten ihmeessä yksityiset saavat muut kiinteät kulunsa, kiinteistä ja ruoka,  niin paljon pienemmiksi, että pystyvät tekemään tuolla tuon mainitun 4%:n voiton. Kukaan ei laske sijoitetun pääöman tuotolle alle 4%:a ja kun huomioidaan myös kiinteistön ylläpito ja kuoletus yhtälö menee vielä omituisemmaksi.

Seuraavaksihan tämän alkaa mennä mielenkiintoiseksi. Jos molemmille tulee palkkakustannuksiin 1,5% yleiskorotus molempien pitäisi olla tämän suhteen aivan tasoissa ja olemassa olevien sopimusten muuttamiseen ei ole tarvetta. Molemmat tehostavat hieman toimintaansa ja kustannuksissa ei tapahdu  kuin 1,5%:n korotus... ei kun hetkinen. 

Yksityisen toimijan ei tarvitsekaan tehostaa toimintaansa, vaan vuotuinen kustannus voidaan siirtää suoraan toiminnasta maksavalle taholle eli kunnalle, jonka on pakko tämä palvelu tuottaa sillä kunta ei voi tehdä mitään, jos lakisääteisestä tehtävää on ulkoistettu niin runsaasti, että kunta ei pysty tolkuttoman hitaan päätösbyrokratian takia suunnittelemaan toimintojaan järjevästi tai peruuttamaan piiruakaan tilanteen niin vaatiessa. Yksityinen palveluntarjoaja voi nimittäin ylittää kunnan korkeimmaksi merkityn hoitopaikkamaksun siirtämällä kunnan tälle palveluntuottajalle maksamatta jääneen summan suoraan palvelun ostajien eli perheiden maksettavaksi. Tämän seurauksena yksityisessä hoitopaikassa olevien lasten hoitosopimus irtisanotaan ja lapset palautuvat kunnan jonoon ja heille on löydettävä hoitopaikka. 

Koska kunnanisät ja -äidit tässä kohdassa ovat erittäin taloustietoisia he luonnollisesti eivät anna perustaa yhtään hoitopaikkaa lisää kuntaan, kiinteiden menojen pelossa, joten suostutaan maksamaan yksityiselle hoitopaikalle korotettua korvausta. HEI HALOO Se yksityinen päivähoitopaikka on myös kiinteä kuluerä, joka vielä lisäksi nousee vähintään tuon mainitun 5%/vuosi. 

Ainoa realistinen tapa saada päivähoitokustannukset hallintaan on perustaa uusi maksuluokka niille, perheille joilla on toinen huoltaja kotona. Automaattinen siirtyminen korkeimpaan maksuluokkaan 100%:n korotuksena niille perheille, jotka haluavat päivähoitoa, vaikka toinen huoltajista on kotona.

En näe mitään mieltä siinä, että päivähoitoa ulkoistetaan, koska kunnan on lakisääteisesti tuotettava ko. palvelu. Huomattavasti enemmän järkeä sen sijaan on osassa tekniikan ja kunnossapidon ulkoistamista. Kun kunnat ulkostavat toimintojaan, on myös huomioitava eläkkeitä maksavien henkilöiden väheneminen. Siksi kuntien valtuustojen olisikin syytä miettiä mitkä ovat niitä kuntien perustehtäviä joista oikeasti pitää pitää huolta ja jättää muut muille. 

Oletteko muuten laisinkaan miettineet miksei yksikään yksityinen yritys tai yhtiö ole ollut suunnittelemassa tuota aiemmin mainittua miljardin maksavaa huippuhanketta nimeltään Turun pikaraitiotie? Mahtaisiko kyse olla sitä, että sen sijoituksen tuotto alkaa vasta parin sadan vuoden kuluttua...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mietitään ennen kuin hutkitaan

Vaalit meni ja puheisiin tuli ihan uusia ulottuvuuksia.

Etuuskeskustelun avasi tällä kertaa kokoomusnuorten Saul Schubak, joka kiirehti kyseenalaistamaan facebook-kirjoituksessaan lapsilisien maksamisen jokseenkin kärjistetyn moukkamaisesti. Lienee pahinta brutta figuraa jolla taistellaan tasaväkisesti Perussuomalaistenkin sanomisten kanssa.

Sitten asiaa jatkoi Jyrki Katainen, joka tuli kommentoineeksi ilmeisen huolimattomasti tai ainakin kehnosti sanansa asettaen, kotiäitien työskentelyä. Olipa sitten vaalien suhteen tilanne mikä hyvänsä, kotiäitien työhän palaamisen ja etenkin osa-aikatyön suhteen Suomessa tosiaan kannattaa olla varovainen sanojensa suhteen. Jyrkin kuitenkin pelastaa pääministeriys, Sauli saikin jo mennä ja Perussuomalaisetkaan tuskin haluavat Saulia omiiin riveihinsä ennen pölyjen lopullista laskeutumista, jota saa odottaa todella pitkään.

Pääministerimme tuli kuitenkin viitanneeksi lausunnossaan kulttuurieroihin ja sosiaaliturvan eroihin osana sitä syytä, miksi kotiäidit eivät halua palata nopeasti töihin. Mihinkähän jäi lainsäätäjän osuus tässä asiassa vai olisiko tullut samalla sanottua liian pahasti hallituskumppaneista...

Minusta ongelma ei ole isien työssä käyminen, vaikka TV-uutisten haastattelemien lasten kanssa kotona olevien lasten äitien mukaan juuri isien kannustaminen lastenhoitoon ratkaisisi koko asian. Oikeastihan se ei ratkaisisi yhtään mitään, koska ei ole edes teoriassa mahdollinen. Totuus nyt vaan sattuu olemaan se, että isien siirtyminen isyyslomalle ja äitien siirtyminen töihin ei tuo yhtään ainutta työssäkäyvää ihmistä lisää ja lisäksi isien ammatit poikkeavat merkittävästi äitien ammateista. Toisaalta tässä taloustilanteessa perinteisiä miesten ammatteja on kuritettu merkittävillä irtisanomisilla huomattavasti perinteisiä nasiten ammattaja enemmän, joten ehkä olisi järkevämpää, että miehet jäisivät kotiin lasten kanssa.

Yksi merkittävimmistä ongelmista on kuitenkin järkevien todellisten osa-aikatöiden puute. Juu ja tästä eteenpäin tiedän saavani huutia joka suunnasta, mutta jos kuitenkin mietittäisiin ennen kuin hutkitaan.

Mitä osa-aikaistamisen mahdollisuuksia löyty niiltä aloilta, jotka naisia eniten työllistävät eli hoito- ja hoiva-aloilta ja kunnista? Aika vähäiseksi jää.

Opettajan on aivan turha mennä pyytämään työnantajalta pikku kevennystä työsuunnitelmaan, kun kevennys voi muodostua työjärjestykseen 4:n tunnin hypyksi keskelle päivää tai erilaisissa jaksojärjestelmissä vielä hullummin. Yhdessä jaksossa voi olla 26 tuntia viikossa, seuraavassa 10 ja kolmannessa 3 ja nekin kaikki eri päivinä. Osa-aikatyötä tehdään, mutta millä ehdoilla?

Jos yksi sihteeri kunnassa haluaisi jäärä osa-aikaiseksi. tuskin palkataan toista osa-aikaista rinnalle, jotta työpanos tulisi tehtyä normaalisti. Näin ei tehdä, vaan ylimääräiset työt joko jaetaan toisille, jolloin muiden työmäärä nousee kohtuuttomasti tai vihjaistaan osa-aikaiselle toistuvasti muiden työmäärän kohtuuttomasta kasvusta, jolloin osa-aikainen peruu osa-aikaisuutensa ja jää mieluummin kokonaan kotiin, kuin tulisi töihin.

Esiopetuskelpoisen lastentarhanopettajan on käytännössä aivan mahdotonta tulla tekemään vain 4-tuntia aamusta, jolloin esiopetus järjestetään. En usko yhdenkään päiväkodinjohtajan onnistuvan työvuorolistojen tekemisessä ilman hirvittävää ongelmaa "tasapuolisuudessa".


Ja siinä on se toinen suuri syy: toiset työtoverit ja esimiehet, jotka vihaavat pienten lasten isejä ja äitejä. Ei sinällään mikään ihme, kun lapsistakaan ei niin kovasti pidetä. Ei ole ihan 1 eikä 2 kertaa eikä edes 100 tai 200 kertaa, kun olen kuullut muilta työtovereilta ja esimiehiltä arvostelua siitä, kun pienen lapsiperheen huoltaja on kotona hoitamassa sairasta lasta. Vaikka työpaikalla olisi täysin julkinen salaisuus jonkun työntekijän alkoholiongelmasta johtuvat "rokulipäivät", niin vasta molempien tai kaikkien kolmen lapsen peräkkäinen sairastuminen vatsatautiin saa kielen kannat kirvoitettua kaiken laisiin merkillisiin kommentteihin ja näitä poissaoloja myös esimiehet kovasti olisivat haluamassa tarkastaa. Suomessa on todellakin merkillisen lapsivihamielinen henki ja tähän syylistyvät myös ne alat (opettajat, lastentarhanopettajat, päiväkodinjohtajat), joiden tarpeellisuus on suoraan kiinni lapsista. 

Toistaiseksi tässä keskustelussa ei lainkaan ole huomioitu lisääntynyttä päivähoidon tarvetta. Jonkunhan sitä lasta täytyy sen osa-aikatyönkin työssäoloajan hoitaa ja kuten jo aiemmin mainitsin ei taida onnistua, että - anteeksi klassinen stereotypionti - hitsaajaisä menee tekemään saumaa telakalle 4 tunniksi ja isän tultua kotiin äiti kiirehtii sairaalaan hoitamaan potilaita toiseksi 4 tunniksi. Todellisuus vaatii sen, että päivähoitoa järjestetään näille puolipäivähoidossa oleville lapsille. Toisaalta voisihan tätä kautta saada osapäivätyön mahdollisuusen lastentarhanopettajille...

Jos äitejä tai isejä, kummat tahansa lapsia sitten kotiin jäävätkin hoitamaan, halutaan nopeamin työelämään edes osa-aikatyöhön, on meille järjestettävä sellaisia mahdollisuuksia tehdä osa-aikatyötä, että se sallii sekä tuottavan työn tekemisen, että lasktenhoidon ja tässä kohdassa pallo on aivan puhtaasti työnantajilla ja kunnissa lähiesimiehillä sinne se kulttuurin muutos tarvitaan, jotta ymmärrettäisiin lapsiperheiden vanhempien työpanos mahdollisuutena eikä pelkkänä kulueränä.



torstai 1. marraskuuta 2012

Vaalit meni mitäs sitten tapahtuu

Viime viikolla käytyjen kunnallisvaalien mielenkiintoisimmaksi anniksi omasta mielestäni ei suinkaan muodostunut alkainen äänestysprosentti, vaan aivan puhtaasti se, että kaikkien mielestä kaikki voittivat.

Kun paikkojen määrä kuntaliitosten jälkeisten jättivaltuustojen lisäksi väheni, on kaikkien voittaminen entistä hämmästyttävämpää.

Toimittajien perinteiset suosikit: Kok, SDP ja keskusta virittelivät voittaja säveliä jo aikaisessa vaiheessa ja varsinkin Keskusta paistatteli kuin aiemmin "veret seisauttavan vaalivoiton" jälkeen. Toimittajien nyrkkeilysäkin, Perussuomalaisten, äänimäärän kasvu tunnustettiin ensi pieneksi voitoksi, ja jo seuraavana päivänä julistettiin "Antijytkyksi".

Ottamatta sen enempää kantaa vaalitulokseen on mielenkiintoista millaisia hyeenoja toimittajista on muotoutunut Perussuomalaisen suhteen. Vain huonot uutiset heistä ovat hyviä uutisia. Kok ja SDP paistattelivat molemmat voitosta ja hallitusyhteistyötä kehuttiin - hei hetkinen hallitusyhteistyötä, mutta nythän käytiin kunnallisvaalit.

Ja tästä päästäänkin kätevästi toiseen suureen ihmetykseen- kunnallisvaalien vertaamiseen eduskuntavaaleihin. Miksi ihmeessä niin pitää tehdä?

Nyt oli paikka hakea muutosta paikallisten asioiden hoitoon ja listoilla komeilivat kansanedustajat vetämässä paikallisia vaikuttajia mukaan valtuustoihin. Harmi vaan, että kansanedustajia ei riittänyt ihan joka kuntaan ja joissakin tapauksissa kansanedustajat jäivät pois listoilta ja tämä varmasti vaikutti myös listan äänisaaliiseen.

Yhtäkaikki vaalien jälkeen jotain muutosta toivotaan ja kuinka ollakaan Turussa muutos tuli todella nopeasti. Kaupunginjohtaja teki linjauksen, joka sitoi tulevan valtuuston linjaksi 1%-yksikön kunnallisveron noston vuodesta 2014. Muusta tehostamisesta ja byrokratian vähentämisestä ei sanaakaan. Jää nähtäväksi saadaanko tällä veronkiristyksellä aikaiseksi palvelujen ylläpitämistä vai onko valituissa edelleen niitä, jotka haluavat saada oman esityksensä konkretisoiduksi rakennuksena, pikaraitiotienä yms vai onko sittenkin mahdollista, että valtuutetut pystyisivät priorisoimaan kunnan palvelut ja suuntaamaan rahaa ensin palveluihin ja vasta sitten kaikkeen muuhun kivaan.

Jos Turku haluaa olla maakunnan veturi, sen on pystyttävä näyttämään omilla toimillaan tämä halu. Ei mitenkään riitä, että valtuutetut valittavat verovarojen valumisesta ympäristökuntiin, kun on itse asioista päättämässä: miten ja mitä kaavoitetaan, saadaanko rakennettua ne kulkuyhteydet, joita kaavoitus vaatii, kuten tapauksessa Satava/Hirvensalo. Halutaanko ylläpitää sellaista opetusta, joka vähentää syrjäytmistä eikä aiheuta sitä. Miten järjestetään perusterveydenhuolto ja missä sitä annetaan. Kun meillä on kirjastobusseja, niin miksi ihmeessä meillä ei voisi olla terveydenhoitajabusseja, jolla olisi oma kiertoaikataulunsa.

Uusille valtuutetuille on annettu valtakirja asioiden hoitamiseksi seuraavaksi 4 vuodeksi. Tämä valtakirja oikeasti velvoittaa päätösten tekemiseen. Jos edes näin pienestä asiasta valtutetut pitäisivät kiinni, asiat voisivat toimia. Tee päätös ja seiso päätöksesi takana - onko vaikeaa?

Ehkä tähän päättämättömyyttä voitaisiin suitsia lainsäädännöllä, joka estäisi "elämäntyön valtuutettuna" Presidentin, jolla ei todellisuudessa enää ole mitään valtaa, toimikaudet on rajattu kahteen. Miksi? Mitä väliä sillä nyt enää on, montako vuotta sama presidentti on toimessaan, kun ei sillä mitään valtaakaan ole? Jos valtuutettujen ja kansanedustajien toimikaudet rajattaisiin edes 4:n, saataisiin välttämättä edes jotain muutoksia.

Ei ole olemassa mitään perusteluja sille, että saman henkilön pitäisi jatkaa eduskunnassa tai valtuustoissa yli 16 vuotta. Tuntuu noin ilmaistuna muuten hemmetisti pidemmältä ajalta kuin 4 kautta. Jos joku väittää, että asian oppimisen menee ensin 2 kautta, on valtuutettu ilmeisesti ainakin tukiopetuksen, ellei peräti erityisentuen tarpeessa valtuustossa toimimisen suhteen. Jos joku väittää, että suhteiden tai luottamuksen luominen kestää 2 kautta on syytä katsoa peiliin ja tehdä tarpeelliset johtopäätökset. Jos joku väittää, että kausien rajoittaminen vähentäisi demokratiaa, on kyseinen henkilö vielä enemmän ja syvemmällä metsässä. Tässähän se demokratia lisääntyy, kun edustajat vaihtuvat ja ihmiset tietävät, että heilläkin oikeasti olisi mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Nykyinen "elämäni valtuutettuna" mallihan tukee ainoastaan nepotismia.

Taitaa vaan olla täysin mahdotonta saada menemään tätä lakiesitystä läpi millään asteella enkä kyllä usko että niitäkään valtuutettuja tai kansaedustajia, jotka vapaaehtoisesti allekirjoittaisivat sitovatn lupauksen luopumisesta 4 vuoden jälkeen, kovasti löydy.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Mikä on, kun työ ei maita?

Kunnallisvaalit tulossa ja lupauksia lentelee kaikilla muilla alueilla, vaan ei työhyvinvoinnissa.

Jokainen ehdokas on juuri nyt käsittämättömän kiinnostunut: lapsista ja päivähoidosta, koulusta ja koululaisista, työssäkäyvistä ja vihreästä joukkoliikenteestä, sairastuneista ja sairaanhoidosta, vanhuksista ja vanhustenhuollosta, mutta yksi jää uupumaan nimittäin työhyvinvointi.

Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi kaikilta loukaamiltani henkilöiltä ja annan luvan haukkuaihan vapaasti sovinistiksi, mutta uutisoidessa etenkin kuntien heikosta työilmapiiristä, jostain kumman syystä luonnontieellisen tutkijakoulutuksen saaneelle ihmiselle se, että kuntien ylimmästä henkilöstöhallinnnosta reippaasti yli 80% ja kuntien koko henkilöstöstä yli 70% on naisia, saa väistämättä sukupuolisidonnaisen merkityksen. 

Menemättä tähän problematiikkaan yhtään syvemmälle, olenhan nimittäin jo aika syvän kuopan itselleni kaivanut, haluaisin kuitenkin kohdentaa ajatukset kokonaan toiseen suuntaan, nimittäin määräaikaisiin työntekijöihin. Miksi ihmeessä määräaikaiset työntekijät eivät halua olla töissä koko vuotta ja miksi meidän muiden tulee maksaa heidän lomailunsa kesällä?

On aivan normaalia, että kunnassa kuin kunnassa, kenties yli miljardin euron velkataakan alla painiskelevaa Turkua  lukuunottamatta, menot lasketaan tosi tarkkaan ja mietitään mitä rahalla oikeasti saa ja mitä sillä kannattaa ostaa, ei olla huomioitu ketkä ovat ne, jotka kunnissa oikeasti hommaa pyörittävät.

Määräaikaiset työntekijät nimittäin tuntuvat, näin ainakin kuulopuheiden mukaan, pitävän kovasti siitä, että me kaikki muut maksamme heidän kesälomansa kohonneiden työttömyysturvamaksujen muodossa. Ei ole todellakaan yhden, eikä kahdenkaan käden, sormilla laskettavissa niiden henkilöiden määrä, joiden määräaikaisuus päättyy kesäloman alkuun ja jotka eivät edes halua ottaa työtä vastaan kesällä, vaikka sitä heille olisi tarjolla, joten vakituisissa työsuhteissa olevat järjestävät lomiaan ja tekevät työtä niidenkin puolesta, jotka päättävät "lomailla" kesän ja muistuttaa samalla määräaikaisuuden kiroista, mutta koitapa mennä tarjoamaan heille työtä, niin aivan liian monelta kuulee vastaukseksi: "Meillä on tarkoitus lähteä perheen kanssa matkalle" tai "jos minun pitä tulla töihin eikä minua lomautetakaan, niin haen siten sairaslomaa." 

Anteeksi vaan, mutta minusta tuo on kovin itsekästä ja ikävää vakituisen henkilökunnan kannalta, joka kuitenkin joutuu jaksottamaan lomansa ympäri vuoden ja vastaamaan kaikesta toiminnasta myös kesällä, jolloin muutamat "määräaikaisuuksien uhrit" pitävät oikeutenaan lomailla meidän muiden maksamilla työttömyyskorvauksilla.

Oikeus ja kohtuus olisi se, että vakituisen henkilökunnan oikeuksista ja varsinkin työssäjaksamisesta pidettäisin kunta-alalla huolta ja samalla tunnustettaisiin se, että kunnilla on velvollisuuksia ympäri vuoden. 

Tämän syksyn uutinen on ollut Salon lomautukset. Lomautukset koskevat vain vakituista henkilökuntaa sillä määräaikaisia ei voi lomauttaa, joten tässä kohtaa määräaikaiset syövät vakituisten pöydässä kaksi kertaa ensin lomauttamattomuudellaan ja sitten kesän työttömyysturvallaan. 

Aika epäreilua väittäisin.

Toki määräaikaisuuksiinkin liittyy epäkohtia. En todellakaan kiellä asiaa missään määrin. Mutta nyt vaan näytää siltä, että määräaikaisuuksien epäkohdista ja määräaikaisuuksista ylipäänsä uutisoidaan huomattavasti enemmän, kuin vakinaisen henkilökunnan työssäjaksamisesta. 

Miksi ihmeessä kuntien vakituinen henkilökunta on uutisoinnissa miltei kokonaan unohdettu ja juuri siksi haluaisin oikeasti nähdä sen kunnan, joka lähtee tosissaan parantamaan työssäjaksamista kaikkein halvimmilla keinoilla eli työajan joustavuudella, ilmoittamalla hyvästä ja kattavasta työterveyshuollosta, avustamisesta asunon hankkimisessa,... Asunnon hankkimisen avustamisessa kunnat muuten saisivat vieläpä vuokratulojakin, elleivät sitten ole jo ehtineet myydä kaikkia vuokra-asuntojaan, mutta, mutta, mutta,...

... se ei ole mediaseksikästä, eikä tuottavuus näy vielä ensi vuoden taseen loppusummassa, mutta varmasti näkyy tulevaisuudessa, kun työssäviihtyvyys nousee ja sairaspoissaolot vähenevät ihan ilman ruoskaa, uhkailua ja karenssipäiviä.



maanantai 13. elokuuta 2012

Kunnan yrittäjiä

Viikonloppuna Turun Sanomissa oli jälleen kerran uutinen yksityisestä jalkapallohallista joka perustettaisiin johonkin Turun lähikuntaan. Kyseinen hanke toteutettaisiin yksityisellä rahoituksella, joten kunnan ei tarvise osallistua kustannuksiin kunhan antaa ensin halliyhtiölle 50000€:n takausen alkupääoman hankkimiseksi.

Siis hetkinen? Kunnan ei tarvitse osallistua, kunhan vippaa 50 000€ veromaksajien rahaa yksityiselle yhtiölle.

Jotenkin tulee taas mieleen Paimion Paippi ja kuinkas sille kävikään. On kovin mielenkiintoista, että juuri urhelua tuetaan verorahoista suunnattomilla summilla ja kunnat, taloudellisesta tilanteesta huolimatta, aina ovat valmiit tukemaan urheiluseuroja ja myöskin yksityisiä yrittäjiä.

Paimion Paippi toi kunnalle selkeät menetykset ja väkisinkin mieleen puskee ajatukset siitä, että kyseisen seikkailun aikana joidenkin henkilöiden taskunpohjalle kertyi hiukan kipurahoja tavalla jos toisella. Pelastuakseen Paippi olisi tarvinnut kunnan rahoitusta 40 000€/vuodessa ainakin 10 vuoden ajan. Tätä voidaan kivasti verrata vaikkapa yhteen uraansa aloittavaan luokanopettajaan, jonka palkka sivukuluineen vuodessa on kyseistä summaa vähemmän. Paimiohan lomautti koko henkilöstönsä, joten siitä varmasti säästöä syntyi. Paimon kunnan Paippiin sijoittamaa koko rahasumaa en lähtenyt selvittämään, mutta se on epäilemättä melkoisen huomattava.

Kunnissa on menossa tällä hetkellä melkoisen mielenkiinoinen mantra, vaikka vaalivuosi onkin. "Kuntien oma toiminta ei kannata tai on tehotonta ja sama toiminta saadaan kannattavaksi tai tehokkaaksi ulkoistamalla toiminta. Joissain tapauksissa näin aivan varmasti on, mutta miten ihmeessä urheilu on päässyt tuohon asemaan, jossa sinne syydetään rahaa todellisista tuotoksista välittämättä.

Kyseessä on luonnollisesti ennaltaehkäisevä toiminta ja kyseessähän on tietenkin terveys.

Anteeksi nyt vaan, mutta olen tästä hiukan eri mieltä. Minusta tässä taloustilanteessa järkevämpää olisi ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja katsoa ettei 90-luvun laman virheitä toisteta ja toinen urheiluhalleja tärkeämpi ennaltaehkäisevä kohde on kuntien rakennuskannasta huolehtiminen.

Arvovalinta näiden kahden kohdalla näkyy tämän vuoden SDP-vetoisessa budjetissa, jossa leikkamalla perusopetuksesta varoja sekä opetuksesta, että kiinteistöjen korjausavustuksista lyötiin ainoaa toimivaa ennaltaehkäisyä korville oikein kunnolla.

Ennen kuin kaikki himourheilijat lynkkaavat minut, niin annan pari muuta esimerkkiä vääristyneestä tukemisesta.

Menestys 2012 Olympialaisissa ei ollut kaksinen. Lehtitiedoissa Hanna-Mari Seppälän viime vuoden tueksi ilmoitettiin 154 000€ ja Tuuli Petäjän 15 000€. Toinen sai mitalin lajissa joka lopetetaan ja toinen ei menestynyt juuri mitenkään lajissa, joka varmasti tuottaa kaikkein suurimman hiilijalanjäljen eli uinnissa. Ei siis mikään ihme, että uinnin entinen päävalmentaja suomi kovin sanoin nykyurheilijoita huonosta harjoittelusta ja hyvästä palkkapussista.

Kuten me kaikki tiedämme, että noiden rahoijen lisäksi sponsorit tukevat urheilijoita suuresti ja enin aika vietetään mukavasti treenaillen ei mikään ihme, jos ei aina kisoissa nappaa, mutta "Parhaani yritin ja tänään se riitti tähän". Jos olisin sellaisen yrityksen johtaja, joka on sijoittaa 154 000€ vuodessa henkilöön tulosten saamiseksi eikä niitä tule, niin henkilökohtaisesti en todellakaan jatkaisi sopimusta seuraavaksi vuodeksi, en ainakaan lähimainkaan kyseisellä summalla.

Entäpä, jos jompikumpi urheilijoita olisi loukkaantunut harjoituksissa? Ai niin, mutta niinhän kävikin painijame kohdalla, joka yllättäen jo samana päivänä pääsi magneettikuvaukeen ja saamaan asianmukaista hoitoa sillä "Ura olisi muuten saattanut vaarantua" Tämä varmasti lohduttaa aivan hemmetisti etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat pitkillä sairaslomilla työkyvyttöminä, mutta tutkimusaikaa ei satu löytymään, kun ei ilmeisesti ole "ura vaarassa" - viis siitä mllaiset tappiot tulee työnantajalle tai yheiskunnalle, mutta pitäähän olympiatoivolle hoitaa vakuutuksen kautta äkkiä hoitoa, tuottavan työn tekijöillä niin väliä ole.

Urheilu on siis ehdottoman etuoikeutetussa asemassa sekä hoidon, että kunnan satsauksen suhteen. Tuntuu kovin merkilliseltä, että urheiluseuroilla on satojen tuhansien tai miljoonien eurojen pelaajabudjetit, mutta annas olla, kun pitäisi itse otaa riski hallin/kentän rakentamisesta tai ylläpidosta, niin välittömästi vaaditaan kuntaa tekemään kaikki asiat kuntoon ja perustelut ovat aina samat: juniorityö ehkäisee syrjäytymistä - ilmeisesti sitten paremmin kuin koulutus, luku ja lasku ja mitä niitä taitoja nyt onkaan - ja liikunta ehkäisee sairauksia - juu varmaan ehkäiseekin, kun katsoo erilaisten joukkueiden loukkaantumislistoja.

Enää jäljelle jää vaan se pieni kysymys ennaltaehkäisemisestä: Mitenkäs ne "ei seuroissa olevat ihmiset" pääsevät niihin halleihin, kun vuoroja suurelle yleisolle on ehkä noin 5h viikossa... Mitä ennaltaehkäisyä sairauksiin siilä saavutetaan ja miksiköhän yksityiset kuntosalit kyllä tulevat toimeen, mutta eräät lajit ovat saavuttaneet varsinaisen "kunnan yrittäjän" aseman, joilta yrittäjän riski kokonaan ulkoistetaan veronmaksajille, mutta hei niinhän se menee Etelä-Euroopankin suhteen.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Yksi totuus vs innovaatio

Euroopan taloudella menee nyt vähemmän lujaa. Ainoa positiivinen uutinen oli Saksan viennin ennakoitua suurempi kasvu, mutta sitäkin voisi miettiä mistä se johtui. Veikö Saksa paljon tuotteitaan Kreikkaan ja Espanjaan, joille muutenkin tuntuu olevan vippipiikki auki? Jos näin on, niin tarvittaisiin ehkä hieman innovaatioita asioiden ratkaisemiseksi.

Mutta mistäs niitä innovaatioita sitten pukataan, kun ollaan "Yhden totuuden maassa". Sikäli ei yhtään ihmetytä tämä "Yhden totuuden maa", kun muistelee 50-, 60-, 70-, 80-, 90- lukuja jolloin oli vallassa milloin mikäkin "Yksi totuus". Paasikiven-Kekkosen linja, Kekkonen, vakaat naapurisuhteet Neuvostoliittoon, Kekkonen, YYA, Kekkonen, vahvan markan politiikka, ja näiden jälkeen ollaankin tultu uuteen totuuteen, joita on tasan yksi/toimiala: Globalisaatio, syntyvyyden pieneneminen Suomessa, työvoimapula, nuorten syrjäytyminen, Päivi Räsänen,....

Nokia valitsi omaksi "Yhdeksi totuudekseen" Windows käyttöjärjestelmän, mikä on muuten todellinen osoitus Napoleonmaisesta itseluottamuksesta, kun aiemmin maailman suurin puhelinvalmistaja päättää aloittaa maailman vähiten käytetyllä käyttöjärjestelmällä suoraan pohjalta. Osakekurssillehan tuo ei voi tietää muuta kuin kurssin sovittumista käyttöjärjestelmään eli pohjalla käyntiä ja tänään näyttää NOKIAN muuttuminen senttiosakkeeksi olevan taas muutamisen prosenttia perjantaista lähempänä.

Innovaatioita siis tarvittaisiin, mutta millä hemmetillä niitä voi tuottaa, kun voimassa on vain "Yksi totuus", jota ei saa arvostella ilman, että heti saa äärettömän vihaisia kommentteja ja leiman vihapuheiden levittämisestä?

Nokialta pois potkitut insinöörit lähtivät kehittämän paljon kehuttua mobiilipuhelimien käyttöjärjestelmää Meegoa, joka Nokian omassa "Yhden totuuden" strategiassa haudattiin. Tämä on juuri sellaista innovatiivisuutta mitä tarvitaan.

Jos kouluissa opettaja koittaa opastaa nuoria käyttämään mobiililaitteita opetuksen osana, ensimmäisenä vastaan hyppäävät huoltajat, jotka vaativat paluuta takaisin liidun ja lässytyksen aikakaudelle: "Ei silloin minunkaan aikana kouluissa kännykällä näpytelty." No ei näpytelty ei, kun sitä ei ollut olemassakaan. Mutta innovaatioiden, viihtymisen, ja oppimisen kannalta tietotekniikan tulo kouluihin on jo myöhässä. Kouluissa "Yksi totuus" ilmeneekin sokeana oppina oppikirjoihin.

Pitkään on puhuttu siitä, kuinka joukkoliikenne on ympäristöystävällistä ja yksityisautoilu on se, joka vain ja ainoastaan saastuttaa ja tuhoaa maapallon ja ainakin Vihreiden mielestä vain säätämällä Eurooppaan käsittämättömän tiukat ympäristölait voidaan samaan aikaan pelastaa maailma, säilyttää työpaikat ja parantaa kaikkien hyvinvointia. Viimeaikaiset talousuutiset kertovat kuitenkin jotain muuta, mutta tiukat ympäristölaitkin ovat vain todiste "Yhdestä totuudesta".

Tänään Turun Sanomat kuitenkin otti askeleen toiseen suuntaan ja varovaisesti kyseenalaisti sen, mikä kaikilla realistisesti ympäristöään havainnoivilla ja itsenäiseen ajatteluun pystyvillä yksilöillä jo olikin tiedossa - tyhjä bussi saastuttaa aika paljon/asiakas. Sen sijaan, että jutussa kuitenkin oltaisiin pohdittu innovatiivista ratkaisua saastuttamiseen tai matkustajien vähäisyyteen, repäistiin hatusta idiottimaisin ratkaisu Turkuun ikinä eli pikaraitiotie.

Turulla on velkaa yli 1,3 miljardia euroa, summa jatkaa kasuvaan ja Helsingin Sanomien mukaan tilastollisesti Turussa nuorten syjäytymiseen on suurempi riski kuin "Suur-Turun" alueella muuten Raisiota ja Kaarinaa lukuunottamatta. Siitä huolimatta ratkaisuksi tarjotaan "Yhden totuuden" pikaraitiotietä vain siksi, kun jossain muuallakin sellainen on. Asiaa ei voi kritisoida leimautumatta ympäristön viholliseksi, vihapuheiden kirjottajaksi tai ylipäänsä vain täysin tietämättömäksi.

Perusteltujen argumenttien puutteessa muuten virkamiehet ja asian puolesta puhujat yllättävän usein tarjoavat, asiassa kuin asiassa, vasta-argumentiksi: "Kun sinä nyt et vaan tiedä mitä kaikkea tähän liittyy, etkä muutenkaan tiedä tästä tarpeeksi." Luulisi siinä avoimmuuteen vetoavan poliitikon tai virkamiehen kertovat mitä asiaan liittyy - ai niin mutta taitaakin olla niin, ettei kumpikaan ryhmä tuosta avoimmuudesta tykkää, koska samalla saattaisivat paljastua kytkökset tai oma perehtymättömyys asiaan.

Jos Turkuun rakennettaisiin pikaraitiotie: olisi jälleen lisättävä sähköntuotantoa, kas kun se mokoma kulkee sähköllä, järjestettävä syöttöliikenne, kas kun ihmisten pitäisi päästä jotekin sille Naanatali-Kaarina pikaraitiotielle ja ylläpidettävä edelleen linja-autoliikennettä koska niitä matkustajia vaan on liian vähän ja ne kaikki eivät kulje Naantalista-Kaarinaan Satakunnantietä pitkin.

Nyt olisikin oikea paikka innovaatioille, jotka liittyvä joukkoliikenteeseen ja opetukseen ja ylipäänsä mihin tahansa, koska niitä tässä tarvitaan.

Tarvitaan ajattelua, jota ei heti tyrmätä "Yhden totuuden" säännöllä.

Tarvitaan uudella tavalla ajattelevia virkamiehiä, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä ja ottaa vastuun tekemistään päätöksistä ilman, että piiloudutaan milloin minkäkin poliittisen lautakunnan päätöksen taakse ja sitten selitetään vaikeroiden "että kyllä minä, mutta kun minun käteni ovat nyt sidotut."

Muutetaan siis ajattelua ja lähdetään oikeasti tekemään innovaatioita!

Liedossa on linja-autotehdas Carrus. Ammattikorkeakoululla on opetetaan logistiikkaa ja autotekniikkaa, Åbo Academilla on energiatutkimusta. Miksi ihmeessä näitä kaikkia ei voitaisi yhdistää yhdeksi innovatiiviseksi ajatukseksi ja lähdettäisiin kehittämään maailman ensimmäistä täyssähköistä kaupunkibussia. Uudessakaupungissa tehdään jo Fisker-Karmaa, jossa polttomoottori pyörittää generaattoria ja auto on täyssähköinen. Miksi tässä ei nähdä mahdollisuutta sähkökäyttöiseen bussiin, vaan vedotaan 60-luvun Neuvostoliittolaisiin, Puolalaisiin ja Unkarilaisiin trollikoihin?

Siksi, että innovaatiot ovat oikeasti kiellettyjä, koska vain "Yhden totuuden" virallisesti hyväksytyt innovaatiot ovat sallittuja. Muuten innovaatiot ovat vaarallisia, kuten Rovion Angry Birds, Duudsonit,...,

Minkä pitää muuttua, jotta innovaatioista saisi puhua ilman, että niitä heti ensimmäisenä tyrmäävät sekä virkamiehet, että poliitikot? Tarvitaan muutos, johon "Yhden totuuden" maa ei vielä taida olla valmis, mutta sitä odotellessa ainakin yksityisesti vielä saanee etsiä sitä "toista totuutta" innovatiivisesti.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ilmaista työtäkö pitäisi tehdä

Pitikin mennä tarjoamaan kaikelle kansalle kultuurielämyksiä ja vielä pyytämään siitä rahaa. Ei sitä millään voi ymmärtää, että joillekin tulee siitä niin kauhean paha mieli, kun omasta työstään pyytää ihmisiltä rahaa eli suorittaa kaupankäyntiä.

Edellisen kappaleen kommentti liittyy Turkulaisen mielipidepalstalla olleeseen kommentiin siitä, että kulttuuripääkaupukivuonna 2011 järjestettiin erilaisin projektirahoin erilaisia tapahtumia ympäri kaupunkia ja tänä vuonna niitä ei ole ollut.

Nimimerkki kultturelli oli kovasti pahoillaan siitä, että pitääkö taiteilijoille aina maksaa siitä, että jotain syntyy, mikseivät taiteilijat vaan mene esittämään ja tee teoksiaan ilmaiseksi kaiken kansan näkyville.

Niinpä todellakin miksi ihmeessä eivät tee ilmaista työtä nämät taiteilijat?

Siksi, että siihen ei ole varaa.

Ajatellaanpa asiaa hieman toisesta näkökulmasta, tiedän jo tässä vaiheessa asian kaikuvan kuuroille korville, mutta opettaja kun olen, niin pitäähän sitä rautalankaa vääntää.

EduArt on pieni yritys, joka tuottaa kulttuuripalveluita ja elämyksiä ja kas olemme siitä merkillinen kulttuurialanyrittäjä, että maksamme kaikki työnantajamaksut eli väki työtä tehdessään kartuttaa myös omaa eläkettään. Puhtaasti apurahalla työskentelevien tulee hoitaa nämä maksut itse, myös eläkemaksunsa, muuten voipi yllätys vaania tulevaisuudessa. Olemme myös ALV-rekisterissä, joten maksamme myös muita veroja toiminnassamme. Emme siis ole ry tai säätiö, jotka voivat kerätä ja myydä satojen tuhansien eurjoen edestä toimintaansa tai tuotteitaan ilman, että joutuisivat maksamaan latin latia veroa. Aatteelliseksi yhdistykseksi pääsee aivan liian helposti ja verojen kiertäminen tälläisessä myynnissä on uudistetun yhdityslain mukaan käsittämättömän helppoa, kun ulkopuolista toiminnantarkastajaa tarvitan vasta 150 000 € jälkeen. Yksityisyrittäjä toiminimellä on ALV velvollinen jo huomattavasti aikaisemmin kuin rekisteröity aatteellinen yhdistys ja tämä on varmastikin kaikkien mielestä ihan oikein.

Minua nyt kovasti ihmeyttää miksi kirjoittaja halusi juuri kulttuuripalveluita ilmaiseksi, miksi ihmeessä hän ei vaatinut joukkoliikennettä, putkiansentajaa tai sähkömiestä tekemään työtään ilmaiseksi. Miksi remonttireiskalle pitää maksaa? Mikseivät osaavat remotoijat vain kulje ovelta ovelle tarjoamassa palveluitaan ilmaiseksi? Minulle tulisi niin hyvä mieli siitä ja katsoisin sen olevan omalta kannaltani selkeän kulttuuriteon.

Mutta kun ne muut ovatkin ammattilaisia ja kulttuurintekijät ovat "vain taitelijoita".

Tarinoita Varjoisilta Kujilta on EduArtin elävöitetty kaupunkikierros, jossa päästään sukeltamaan Turun kummitus- ja rikoshistoriaan aina vuodesta 1599 lähtien ja päättyen 1970-luvulle. Jokaisella kierroksella on mukana 2 tarinoitsijaa ja yksi näyttelijä eli 3 henkilöä. Kierros itsessään kestää hieman yli 2 tuntia ja on noin 4 km pitkä. Tekstit on haettu vanhoista lähteistä, kohtauksia on harjoiteltu ja hinta asiakkaille on kuitenkin kesällä 2012 vain 12€. Tähän hintaan sisältyy mainonta, ALV, jota muuten esimerkiksi muut teatterit eivät rekisteröitynä yhdistyksinä lipputuloistaan maksa, palkan kaikki sivukulut ja itse palkka. Myönnän, että on sulaa hulluutta tarjota tuollaista kulttuurielämäystä tuolla hinnalla, kun ajattelee esim putkiasentajan kustannusta alkaen n. 60 €/h. Kyllä kulttuurin pitää ollakin ilmaista ja oma vika, kun lähti porukan mukaan yrittämään tuottaa enemmän ja monipuolisempaa kulttuuria.

Juuri nyt on menossa Keskiaikaiset Markkinat ja olen kuullut kommentteja siitäkin, että siellä on peräti 2 maksullista ohjelmaa: Näytelmä Sikseens pyhä ja Rohanien turnajaiset. Edellisen hinta 12€ ja jälkimmäisen 9/13€. Taaskaan ei hinta päätä huimaa, mutta kommentit ovat olleen melkoisen uskomattomia:
"Loppukuu rahat vähissä ja lisää saa vasta ensi kuussa" ja kaverilla Nikon 7000 35-108mm zoomilla kaulassa riippumassa. Pelkkä runko maksaa rapsakkaasti yli 1000€.
"Mitähän mä sitten söisin? Mulla menee koko viikon ruokarahat tuohon" kommentoi henkilö, jolla nenänsä alla, silmien punerruksesta päätellen, ainakin kolmas 6€:n oluttuoppi.

Eli kulttuuria arvostetaan vain oluttuoppia vähemmän, jos kulttuuri maksaa, ja ehkä inan enemmän, jos kaikki kulttuuri on ilmaista. Elokuvalippu maksanee 10€ ja siinä rahat valuvat ulkomaille ja monikansallisille yrityksille, jotka ovat tehneet elokuvataiteelle pelkästään huonoa. Hyvää kotimaista elokuvaa on vaikea tehdä, koska rahoitusta on vaikea saada, joten siihen haetaan rahoitusta verovaroista, josta taas kansa ei pidä, vaan pitää kulttuuria ylipäänsä riippana, mutta haluaisi sitä kuitenkin ilmaiseksi.

Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen uudistan ehdotukseni siitä, että kaikelle myynnille, KYLLÄ KAIKELLE myynnille, määrätään liikevaihtoon sidottu ALV, jonka saa nykyisestä poiketen vähentää, TYÖNANTAJAMAKSUISTA.  Silloin kaikki yrittäjät, myös pienyrittäjät olisivat samalla viivalla erilaisten yhdistysten ja säätiöiden kanssa ja työntekijästä tulisikin yllättäen se yrityksen voimavara. Jos alimmaksi alv-prosentiksi määrättäisiin 9%, niin siihen ei mikään yritys kaadu, mutta ry:t ja säätiöt saataisiin samalla viivalle muiden kanssa ja homma yksinkertaistuisi. Se miksi tätä ei ikinä tulla tekemään, on kuitenkin poliittisten puolueiden ja suurten säätiöiden vastustus harrastamansa laillisen veronkierron lopettamiseen.

No ei auta pakko lähteä promottamaan omaa esitystä tänäänkin, jotta olisi mahdollista maksaa kavereille palkkaa.

Toivotan kuitenkin oikein lämpimästi sen kaupunkilehti Turkulaiseen kirjoittaneen ja ilmaista kulttuuria vaatineen kultturellin tekemään itse jokin mukavan kulttuuritapahtuman, jota sitten voin tulla seuraamaan. Toivottavasti myös muistaa tempauksestaan hiukan mainosta lehteen laittaa, jotta osaa tulla tähän ilmaistapahtumaan. Harmi vaan, että taitaa kyseiseltä henkilöltä jäädä Turun parhaat tarinat kuulematta, kun 12€ on hänelle varmaan ihan liikaa...




torstai 24. toukokuuta 2012

Se aika vuodesta

Kun arvioidaan niin opettajia kuin oppilaitakin.
Koulut laitetaan paremmuusjärjestykseen milloin milläkin merkillisellä ja epätieteellisellä menetelmällä arvioiden. Peruskoulujen paremmuuslistat eivät vielä ole kovin yleisiä, mutta veikkaisin niitäkin kohta tulevan.

Opettajalehti luonnollisesti katsoo asiaa omalta kannaltaan ja muistaa kehua opettajia hyvin tehdystä vuoden työstä ja samalla heittää pari piikkiä työnantajalle, jos määräaikaisia ei ole työllistetty koko lukuvuodeksi vaan ainoastaan lukuvuoden opetustyöpäiviksi.

Huoltajilla on mahdollisuus valittaa oppilaan saamasta arvioinnista AVI:n, joka sitten valitusten jälkeen katsoo onko arviointi suoritettu lain mukaisesti. Todennäköistä kuitenkin on se, että AVI:n päätöksen tullessa oppilas jo on jatko-opintopaikassa.

Miksi siis arvosanasta valitettiin ja miksi syy on opettajassa, joka antaa "väärän" eli liian alhaisen arvosanan?

Opetusta ohjaa OPS eli opetussuunnitelma. Asiakirja, johon on kirjattu valtakunnan tasoisesti myös arvosanan 8 vaatimukset, joten kaikkien arvosanan 8 saavien pitäisi olla vähintään sovitulla tasolla. Ovatko - jää arvailujen varaan. Suuria heittoja arvioinnissa tuskin on - variaatiota luonnollisesti.

Enemmän jääkin ihmetyttämään halu valittaa asiasta, johon kodilla on kaikkein suurin vaikutus eli asenteesta oppimista ja koulua kohtaan. Useissa tutkimuksissa on huomattu jo aikaisemmin, että koulumyönteisten perheiden oppilailla on paremmat arvosanat, kuin kouluun negatiivisesti suhtautuvien perheiden lapsilla.

Jani Kaaron taannoinen kolumni Helsingin Sanomissa liitettynä aikaisempaan väitöskirjatutkimukseen selventävät vallan loistavasti yhtä syvimmistä nykykoulun ongelmista - tason laskua.

Uskallan väittää, että useat opettajat allekirjoittavat väitteen siitä, että vaatimustaso luokilla 7-9 on laskenut selvästi ja tästä kärsii perusasioiden osaaminen, joka näkyy suurina keskeytysmäärinä niin ammatillisella puolella kuin lukiossakin.

Kari Uusikylä ei pitänyt luokalle jäämistä ollenkaan pahana asiana, vaan päinvastoin edullisena mahdollisuutena oppia oppimatta jäänyt asia. Nykyisin luokalle jääminen on harvinaisuus, myös niiden oppilaiden kohdalla, jotka eivät mistään tukitoimista huolimatta halua saavuttaa matalimpiakaan vaatimuksia. Näiden oppilaiden kohdalla tehdään vaikka mitä erilaisia kommervenkkejä ja ladotaan tukea tuen päälle, mutta vaatia ei saa ja luokalla jättämisestä on tehty sellainen prosessi, että siihen ei kukaan enää ryhdy.

Luokalle jättäminen olisi kuitenkin reiluinta mitä oppilaalle voidaan tehdä. Annetaan oikeasti mahdollisuus asian oppimiseen sosiaalisessa ympäristössä, mutta ei. Lähtökohtaisesti kaikkien pitää päästä luokaltaan. Jos luokalta toiselle siirtymiseen todellakin vaadittaisin tiettyjen perusasioiden osaamista, vaikeudet toisella asteella vähenisivät hurjasti.

Nykyisin luokalle jättäminen tosin korvataan vallan toisella ajatuksella - lisätään koulunkäyntiavustajien määrää?

Kenen intresseissä voi olla avustajamäärän lisääminen? JHL perusteli asiaa juuri äskettäinn tarjoamalla opettajalle arvokkaan työparin! Kaikella kunnoituksella aineenopettajilla on omasta aineestaan runsaasti tietoa ja ottaisin isoon exponenttiin korotetulla isolla kokonaisluvulla kerrotulla luvulla kuvatun määrän verran mieluummin luokkaani työpariksi toisen opettajan, mutta en avustajaa kun oppimisprosessi on kuitenkin pedagoginen tapahtuma.

Niille oppilaille, jotka vamman johdosta tarvitsevat avustajan sellainen taas tulee ehdottomasti määrätä ilman mitään sos.toimen tarveharkintaa ja eduskunnan tuliskin määritellä lakiin tarkasti avustajaan oikeutetut tilat.

Palatakseni arviointiin ja arvosanoihin on jokseenkin mielenkiintoista, että vain päästöarvosanan antaneen opettajan arviointiin puututaan huomattavasti muita arvosanoja useammin. Oppilasta on kuitenkin arvioitu koulussa jo vuosia, mutta viimeinen numero on se, josta valitetaan.

Eikö laskevaa trendiä ole aiemmin huomattu? Silloin ratkaisu olisi ollut helppo hoitaa kotoa käsin - vähemmän harrastuksia, enemmän kouluasioita.

Syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle ja kun edellisten artikkelien sanoma vielä kuvastaa Suomen koulujärjestelmän paikalleen jämähtyneisyyttä olisko aika kokeilla jotain muuta.

Annetaan oppilaille mahdollisuus mokata - improssakin moka on lahja.

Annetaan oppilaille mahdollisuus oppia - luokalle jääminen ei ole moka, vaan mahdolisuus.

Annetaan tukea tavallisillekin oppilaille - nyt käsittämättömät määrät resursseja annetaan kaikkein heikoimmille ja vain pienistä ongelmista kärsivät jätetään kokonaan ulkopuolelle, kun "Resurssit ei riitä", jolloin näistäkin tulee heikompia, kun uuden asian oppiminen estyy, jolloin entistä heikompien määrä kasvaa, jolloin tarvitaan entistä enemmän resursseja, jolloin...

EVA:n mukaan syrjäytyneitä on noin 53000 ja Turun Sanomien mukaan yli 9% keskeyttää ammattiopinnot jatkamatta opintoja muualla ja oman kuulemani mukaan suurin syy on perustaitojen osaamattomuudessa, joka tilastoissa naamioituu viihtymättömyydeksi. Ei kai kukaan aikuinenkaan viihdy tehden sellaista, mistä ei mitään tiedä:

53000 nuorta on lähes yksi ikäluokka. Onko meillä todellakin varaa jatkaa nykyisellä tavalla vai pitäisikö suuntaa jo muuttaa.

Annetaan se mahdollisuus ja vaaditaan oikeasti tiettyjen asioiden hallintaa ennen seuraavaa vaatimustasoa. Paha mieli menee kyllä ohi! Keijo Tahkokallio ja Jari Sinkkonen muistaakseni mainitsivat joskus kauan sitten, että vanhempien tehtävä on aiheuttaa lapsille pettymyksiä. Tämän erittäin viisaan ajatuksen takana oli tietenkin se, että vanhempien kanssa voi turvallisesti harjoitella niistä pettymyksistä selviytymistä. Paha mieli ei ole ongelma ennen kuin silloin, jos siitä ei päästä irti ja silloin ollaankin perusteettoman itsekkäitä.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

10 peukaloa

Kas, kun sitä on päässyt tai joutunut jo sellaiseen ikään, että oikeasti voi miettiä miten asiat oli ennen ja paremminhan ne - tietysti.

Kovasti kuitenkin ihmetyttää tämä merkillinen jokapäiväinen tyhmistyminen ja osaamattomuuden lisääntyminen nuorten, nuorten aikuisten ja vähn vanhempienkin kohdalla. Ja nyt muuten oikeasti pelkään sivustoa, jossa jo 50 000 kansalaista voi saada aikaan lakialoitteen.

Annanpa tästä pari esimerkkiä: Kun radiossa mainostetaan nikotiini korvaushoitoa tupakasta vierottamiseen päättyy mainos jotakuinkin näin "...Nicotinell nikotiinipurukumi. Sisältää nikotiinia" Siis pitääkö nykyään oikeasti sanoa, että nikotiinipurukumi sisältää nikotiinia? Eikö se nyt ole itsestään selvää.

Toisaalta samaan törmää myös oppitunneilla. Oppilaat pelkäävät nykyään kaasupoltinta sytyttäessään, että kaasupoltin räjähtää (!?) tai tulitikun sytyttäminen saa aikaan biblikaalista tuhoa. Sähköopin opettaminen on täysin mahdotonta, koska oppilaat pelkäävät letaalia sähköiskua paristosta ja se, että vaaditaan kytkentäkaavion merkkien opettelemista on täysin ylivoimaista puhumattakaan, että niinkin vaativa kytkentä kuin virtalähteen kytkeminen virtamittariin ja siitä edelleen lamppuun ja lampusta takaisin virtamittariin onnistuisi itsenäisesti pienen kokeilun jälkeen. Ei - tätä ei ilmeiseti voi vaatia, vaan voidaan ottaa käyttöön kaikki 10 peukaloa keskeltä kämmentä ja vaatia opettajaa opettamaan eli tekemään kytkentä oppilaan puolesta. Ei puhettakaan omatoimisuudesta, yrittämisestä ja erehdyksestä tai kokeilemisesta miten kaikki mainitut osat saadaat kiinni toisiinsa kolmella johtimella. Ei tietenkään, koska oppilaalla on oikeus opetukseen ja opettajalla on siis vain velvollisuus opettamiseen, eikä minkään tunnilla mainitun asian osaamisen tai ylipäänsä kuuntelun vaatimiseen.

Toki myönnän, että tehdessäni itse lukioikäisenä muuntajaa jostain tekniikkalehdestä löytämälläni ohjeella, toiminta ei ehkä ollut kaikkein fiksuinta, mutta toimiva muuntaja siitä tuli. - vielä kun sen jostain löytäisi. Ei siksi, että sitä voisi näyttää oppilaille vaan siksi, että sen voisi näyttää kaikille niille vanhemmille, jotka nyt pelkäävät vain kaikkea kamalaa tapahtuvan lapselleen koulussa ja elämässä yleensä.

Kokeilemisen ja itseensä luottamisen taidot ovat nykyään täysin kateissa myös OPS:n laatijoilta. Jos OPS:ssa jo mainitaan vaaralliset aineet ja niillä viitataan teknisen työn, fysiikan ja kemian pienempiin ryhmiin ja samaan aikaan joku kouluttaja kulkee paikasta toiseen kertomassa kuinka kemiassa tärkeintä on oikeat kemikaalilainsäädännön mukaiset merkinnät ja suojalasit, suoavaatteet ja käsineet käsiteltäessä mitä tahansa kemikaaleja, ei oikeastaan voi kuin syyttää tätä porukkaa pelon lietsomisesta.

Kun tuohon pelotteluun lisätään pelokas oppilas, sopivasti suojeleva äiti (sori näin se vaan yleensä on), yliempaattinen kuraattori ja psykologi joista joku jossain vaiheessa tulee maininneeksi, että vahinko voi olla mahdollinen, niin siinä sitä ollaan. Oppialas pelkää entistä enemmän eikä suostu tekemään töitä koska pelkää ja moniammatillinen tuki alkaa hakemaan muita mahdollisuuksia oppimiseen kuin tekeminen ja FyKe-opettaja on aivan ihmeissään, kun juuri tässä kohdassa OPS:n vaatimuksia kokeellisesta työskentelystä ei tarvitsekaan noudattaa.
Seuraavassa oppilaitoksessa ihmetellään sitä, miksi käytännön työskentely ei suju?

Kun perusopetuksessa jälleen muutettiin OPS:n perusteita, unohdetteiin kokonaan kokeellisuuden ja tekemisen välttämättömyys oppimisessa. On melkolailla omituista, että 4:nnen luokan oppilaalle voidaan kyllä antaa akkuporakone, mutta pylväsporakone on kokonaan kielletty. Kun oppilaat eivät enää nikkaroi kotonaankaan, tai siihen ole ylipäänsä mahdollisuutta missään, saadaan aikaan se mistä Suomen koululaitoksen pitäisi olla tunnettu eli poikien syrjäyttämisessä. Mitään ei enää uskalla teettää oppilailla, kun opettaja on aina yksin vastuussa aivan täysin odottamattomista ja epätodennäköisistä vahingoistakin.

Riskien ymmärätämisen pitäisi kuulua jokaisen ihmisen yleissivistykseen, mutta näin ei todellakaan ole, vaan vallalla on parhaimman pelottelijan markkinat.
Virallisten lähteiden, kuten YK:n ja STUK:n mukaan Tshernobylin onnettomuus aiheutti enimmillään noin 4000 kuolemantapausta. Kun tätä verrataan noin 3000 vuosittaiseen hiilikaivosturmien aiheuttamaan kuolemantapaukseen (vuodesta 85 siis 81000 kuollutta), huomataan millaisesta riskistä oikeasti on kyse, mutta nyt kuvaan astuukin pelottelu, joka on paljon järkeä tehokkaampaa.

Harmi vaan, että tuo epärealistinen pelottelu ja siihen mukaan menevät aikuiset koko ajan heikentävät omien lastensta menestymisen mahdollisuuksia. Tärkeäksi onkin siis muodostunut syylisten etsiminen tilanteessa kuin tilanteessa. Enää ei haeta ratkaisua eikä muita mahdollisia toimintatapoja ongelmista selviämiseksi - jonkun muun syy on nyt tärkeää. Onhan sen oltava, jonkun syy, että ongelma ylipäänsä on muodostunut ja joku muu ei sitä jo ole ratkaissut.

Ketähän mä voisin syyttää siitä, että liian monella on ne 10 peukaloa keskellä kämmentä - kyllä nyt joku muu täytyy jostain syylliseksi löytää ettei tartte itse mitään tehdä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Tykkään - en tykkää - miksi muka et tykkää

Kunhan olen viimeviikkoina huomannut sekä työni puolesta, että harrastusten puolelta, niin erimieltä olemisesta on tullut kovin vaikeasti hyväksyttävää kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Mikä ihme kaikkiin on mennyt, kun ainoa asia on täydelliseen yhteisymmärrykseen pyrkiminen ja kaikkien täytyy kollektiivisesti tykätä samoista asioista ja olla juuri samaa mieltä toistensa kanssa. Ellei näin ole, niin alkaa hirvittävä käännytystyö ja toisen mielipiteiden, käsitysten ja lopulta henkilökohtainen mollaaminen ja dissaaminen: "Sinä vaan olet kateellinen, kun et itse osaa", "Tee itse paremmin", "Hyvä sun on puhua, kun et ole itse ollut tekemässä", "Eikö me kaikki nyt voitaisi olla tästä samaa mieltä."

Tämä oli toki nähtävissä jo ennen presidentinvaaleja, mutta varsinkin presidentinvaalien kohdalla nähtiin se, että kumpikaan ehdokkaista ei uskaltanut oikeasti olla mitään mieltä selvästi, kun heti piti päästä peesaamaan toista ja näyttämään suvaitsevaisuuttaan olemalla samaan mieltä.

Ikävää sinäänsä, mutta vaade kollektiiviseen samamielisyyteen on hirvittävintä ajatusten väkivaltaa mitä kuvitella saattaa. Kaikkien täytyy tykätä samoista asioista ja samalla tavalla.

Jos et pidä jostain teatteriesityksestä, tiedättehän tunteen - ei vaan iske tämä juttu nyt, ja tulet vielä sanoneeksi sen jollekin saman esityksen nähneelle ja siitä pitäneelle, ihmiset pitävät eri asioista, joten tuo olisi normaalissa maailmassa ihan normaalia, tämä esityksestä pitänyt katsoo oikeudekseen ryhtyä kännyttämään esityksestä pitämätöntä; "Etkö tykännyt? Kai sinä nyt siitä edes vähän pidit? Minä tykkäsin niin paljon? Olisitko ollut huonossa paikassa? Minusta tämä oli niin hieno esitys ja olivat niin hyviä. Mikä siinä sitten oli kun et tykännyt?

Tuon minä vielä jotenkin, kaiken ymmärtäväisyyteni käyttämällä ymmärrän, mutta silti se hermittaa, kun muut katsovat omaksi oikeudekseen tietää minua paremmin mistä itse pidän.

Omituisempaa kuitenkin on, kun työssäni joudun tulkitsemaan työehtosopimuksia ja niihin liittyviä määräyksiä. Kaikkein omituisin olo tulee silloin, kun työntekijöiden edustajan ominaisuudessa haluan työnantajan noudattavan työnantajapuolen ehdotonta määräystä neuvotteluosapuolista ja työnantajan edustaja on sitä mieltä, että olisi mukavampaa, helpompaa, kivempaa, jos voitaisiin sopia toisin, kun pääsopimus määrää.

Tässäkin tilanteessa halutaan, että kaikki ovat asiasta samaa mieltä, että rikotaan vaan yhteisellä sopimuksella määräyksiä. Voitte varmaan kuvitella minkä vastauksen saa heitto:"Hienoa sovitaanko nyt tässä kivasti samalla kaikki yhteisesti, että me saadaan aina ajaa ylinopeutta ja töihin ei tarvitse tule kuin tunniksi."

Ja taas palataan painostukseen ja henkilökohtaisuuksiin, koska kaikkien tulee olla samaa mieltä.

Kuntauudistusta tehdään samalla periaatteella: käskyttämällä ja vaatimalla samaa mieltä olemista ja kaikki vastustajat ovat epäasiallisia, joten kaikkien tulee vannoa vain yhden sallitun totuuden nimeen. On jotkseenkin targikoomista, että samaan aikaan puhutaan demokratiasta.

Kuntapuheiden suurin omituisuus onkin juuri demokratian takaamisessa. Ensin halutaan maantieteellisesti aivan tolkuttoman suuren kunnata omalla byrokratiallaan ja sitten samassa lauseessa tuodaan ilmi ajatus lähidemokratian tukemisesta kaupunginosavaltuustoin, jotka jopa olisivat jollain tavalla palveluiden järjestämisvastuussa omalla aluellaan!! Tehdään siis kuntia kaupunkien sisään?!?!

Kaikella kunnoituksella, jos tarkoituksena oli tehokkuden parantaminen ja kustannusten hillitseminen kuitenkin lähidemokrata säilyttämällä, niin en mitenkään ymmärrä miten tämä muuttaisi olemassa olevaa tilannetta. Kuten liian usein aiemmin, poliitikoilta on jälleen karannut sekä ajatus, että tarkoitus, kun muutos pitää saada aikaiseksi vain muutoksen vuoksi ei siksi, että saataisiin jotain uutta ja parempaa...

torstai 9. helmikuuta 2012

Kuntaliitoksia tai sitten ei

Virkkusen asettaman virkamiestyöryhmän ajatukset tuotiin julki ja välittömästi kuultiin hyväksyvää hyminää yrittäjiltä ja melkoista mutinaa kuntalaisilta.

Kuntaliitoksia halutaan, koska niitä väitetään välttämättömiksi, mutta onko tilanne kaikilta osin näin?

Välttämättömyyden puolestapuhujat perustelevat kantaansa väestön ikääntymisellä ja lasten määrän vähenemisellä ja huoltosuhteen heikkenemisellä. Selitys ontuu ainakin osittain, sillä syntyvyys on nousut 2000-luvulla joka vuosi. Samaan aikaan väestö vanhenee kyllä ja huoltosuhden heikkenee, mutta ikääntyneet pysyvät huomattavasti parempikuntoisena kuin aikaisemmin. Palveluja halutaan nykyisin tuoda ikääntyville kotiin ja tähän tarvitaan henkilökuntaa.

Hei hetkinen....

Entäs, jos kyse onkin henkilökunnasta ja sen määrästä. Vähentämällä kuntia pärjätään siis vähemmäll henkilökunnalla, kun liitoskuntien henkilökuntaa voidaan irtisanoa - paitsi ettei voida, sillä kuntaliitoksissa henkilöstöllä on 5 vuoden irtisanomissuoja. Totuus kuntaliitoksissa onkin ollut ikävämpi - kustannusket ovat selvästi nousseet ensimmäisinä vuosina ja säästöjä on odotettavissa vasta paljon myöhemmin jos silloinkaan, sillä kunnan toiminnot ovat hyvin henkilöstövaltaisia.

Kyseessä täytyy siis olla jotain muuta.

Muutama vuosi sitten meitä kaikkia peloteltiin työvoimapulalla, joka kohdistuu niin kuntiin, kuin tuotantolaitoksiinkin ja ainoana korvaavana mahdollisuutena nähtiin maahanmuuton lisääminen, koska syntyvyys on liian vähäistä - Suomi tarvitsee tekijöitä. Nyt pelottelu on muuttunut huoltosuhteen heikkenemiseen eli eläköitymiseen ja siitä johtuvaan rahapulaan, josta kunnat eivät selviä.

Mutta mihin kuntien rahat sitten menevät?

Kuntien menoista noin 75% koostuu SOTE- ja opetuspuolen menoista siten, että SOTE-vastaa 45% ja opetus+varhaiskasvatus noin 30% ja nämä molemmat ovat erityisen henkilöstövaltaisia.
Suomessa on hoettu vaikka kuinka kauan lasten määrän vähenemistä, mutta esim. Turulle tuntui tulevan täytenä yllätyksenä se, että syntyneiden määrä on kasvanut. Pistää hiukan ihmetyttämään ettei kukaan virkamiehistä muka oikeasti tajunnut asiaa edes päivähoitojonojen kasvaessa.

Jaa niin, mutta päivähoitohan onkin subjektiivinen oikeus.

Ja tämä antaa ensimmäisen kerran kuvan siitä mihin kunnan rahat menevät. Ne menevät valtion lainsäätäjien eli eduskunnan tolkuttomien lakien säätämisestä johtuviin kuluihin. 1980-luvulla oli aivan normaalia, että lasta ei viety hoitoon päiväkotiin, jos toinen huoltajista oli kotona. 1990-luvulla kuitenkin eduskunta hyväksyi lain, jossa vanhemmuus ulkoistettiin hyväksymällä subjektiivinen päivähoito-oikeus ja vasta nyt on herätty ajatukseen, että lapsellakin pitäisi olla lomaa hoidosta.

Entäs SOTE-puoli? Sosiaalipuolelle on kasattu iso määrä lakeja, jotka oikeasti ovat tarpeen heikoimpien suojelemiseksi, mutta kuntayhtymät eivät todellakaan ole ratkaisu, vaan sellainen kunnallinen läpinäkyvä halintomalli, jossa oikeasti nähdään minne rahat menevät. Kuntayhtymä on tavallaan valtio kunnassa. Kunnat antavat aina kaiken sen rahan terveystoimelle, jonka se kehtaa pyytää ja useampana vuonna kulut ovat nousseet selvästi kaikkia muita nopeammin etenkin kuntayhtymissä ja syynä ei suinkaan aina ole ollut vahnusten määrän lisääntyminen.
85 % lääkäreistä tekee kunnallisella puolella 85% työaikaa ja samaan aikaan ihmetellään lääkäripulaa? Olisiko kovinkaan vaikeaa säätää lakia, jossa ennen yksityispraktiikalla toimimista jokaisen laillistetun lääkärin tulee toimia vähintään 3 vuotta kunnallisella puolella 100% työajalla tai jos sitten haluaa tehdä 85 % työaikaa niin aika kasvaa vastaavasti. Yhteiskunnan satsaus lääkärikoulutukseen on sitä luokkaa, että jotain pitäisi saada takaisinkin.

Suomen eduskunnan himokkuus kuntaliitoksiin tulee naurettavaksi, kun huomioidaan, että Ranskassa on 37000 kuntaa, jolloin kunnan keskimääräiseksi kooksi tulee alle 2000 asukasta eli Tarvasjoen verran. Kuntaliitoksilla ei pystytä luomaan tyhjästä lisää rahaa, mutta pystytään kylläkin luomaan mukavat mahdollisuudet toimintojen ulkoistamiselle, kun kuntarajojen poistuttua palvelujentarjoajat pääsevät yksinkertaisesti suuremille apajille helpommin. On huomattavasti helpompaa lähteä tekemään tarjousta 50 000 ikääntyneen hoitopalveluista yhden kunnan alueella, kuin 5 tai 6 kunnan alueella ja varmaa on myös se, että päätökset näistä katoavat kaiken demokratian ulkopuolelle.

Samaan aikaan talousvaikeuksissa kamppailevat kunnat kuitenkin piutpaut antavat järkevälle taloudenpidolle ja suunittelevat miljoonahankkeita. Suurimmista keskuskunnista on tullut Kreikan kaltaisia hulttioita. Turun kaupunkikonsernilla oli velkaa 2007 jo noin 850 miljoonaa euroa ja nyt pitäisi saada aikaiseksi uusi silta, Logomosta maksetaan satoja tuhansia vuodessa,
uusi teatteri/musiikkitalo pitäisi saada, 5 miljoonaa euroa ollaan valmiit laittamaan SOTE-johtajien työtilohin, kun 300 000 korjaukset veisivät liiaksi aikaa. Uuden ostaminen muutenkin on mielenkiintoinen muutos Turun tempoilevaan politiikkaan, kun vasta vajaa vuosi sitten vuokratalojen myynnin argumenttina oli se, ettei kaupungin tehtävänä ole omistaa vaan tarjota palveluita. Joka ikinen Turun rakennushankkeiden kustannusarvioista on vähintään 2,5-kertaistunut, joten en uskalla edes ajatella millaiseen hintaan nousee 500 miljoonan pikaraitiotiehanke.

Ei siis mikään ihme, että Turku haluaa hulluille hankkeilleen maksajia ja näköjään hinnalla millä hyvänsä eli pakkoliitokset kehiin vaan.

Henkilökohtaisesti lupaan kannattaa kuntaliitoksia kunhan seuraavat ehdot täyttyvät:
Kaikki kuntaliitoksissa mukana olleet poliitikot luopuvat ikuisiksi ajoiksi paikoistaan ja alkaa kokonaan uusi "poliittinen" kultuuri.
Eduskunnan ja kansanedustajien avustajien määrää vähennetään suoraan verrannollisesti kuntien vähenemiseen.
Liittokset aloitetaan Helsingistä, sillä suomalaisia johdetaan edestä, kuten Ehrnrooth sanoisi.
Kuntien optimikoko määritetään vain ja ainoastaan palvelujen järjestämisen perusteella ei millään muulla perusteella.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Homeinen talous

Tänään Turun Sanomissa oli artikkeli Cygnaeuksen koulun sisäilmaongelmista.
Tekstissä painotettiin, että tilannetta seurataan ja siihen suhtaudutaan vakvasti, mutta samalla jutusta paistoi läpi se ajatus, joka on niin kovin yleinen: Se on koulu ja sen korjaaminen maksaa liikaa ja eiväthän ne lapset niin paljoa siellä koulussa ole ja opettajillakin on pitkät kesälomat.

Kun kunnat ovat vuosikausia laiminlyöneet kunnossapitoa ja korjaustoimenpiteillä ei ole määrättyä valvojaa, joka oikeasti katsoisi, että paikat korjataan kerralla oikein ja rakennuttajiksi otetaan ehdottomasti halvimman tarjouksen tehnyt, niin seurauksena ei voi olla mitään muuta kuin infrasruktuurinen katastrofi.

Kallista sanovat päättäjät ja pyytävät heti perään ehdotuksia muuksi ratkaisuksi. Niitä annettaessa ne kuitenkin nollataan tai jätetään muuten huomioimatta. Ehkäpä päättäjien olisi oikeasti syytälukea suurella ajatuksella kirjoittajavieraan kolumni lauantailta, jossa moinen kuvataan brutta figuraksi, jota se on totalitarismin lisäksi.

Jos kerran Cygnaeuksen koulun sisäilmassa ei päättäjien mielestä ole mitään selvää vikaa, niin minulla on käyttövalmis ehdotus, joka ei tule edes kalliiksi :Sosiaalikeskuksen johto siirretään työskentelemään Cygnaeuksen kouluun ja koululaisille saneerataan sopivat tilat 5 000 000 €:lla muualta.

Sosiaalikeskuksen 5000 000 €:n ostotila on hankkeena järjetön ja se todistuu parhaiten sillä, että pyritään käyttämään sama rahasumma kouluun. Jos kunnanvaltuusto yllätäen esittäisikin 5000 000 €:n käyttöä koulun saneeraukseen tai rakentamiseen kaikki poliitikot väittäisivät rahasumman olevan tolkuton tässä taloustilanteessa ja asiaa tarkasteltaessa pyrittäisiin todistelemaan kuinka oppilasmäärät ovat laskussa. Ilmeisesti kellekään poliitikolle ei ole tullut mieleen ihmetellä miten päivähoitojono voi kasvaa jos lasten määrä vähenee...

Mutta muitakin yhtä tolkuttomia hankkeita rahan suhteen kyllä löytyy: Pennisilta, hiekkaranta jokisuuhun, musiikkitalo, keskustan palloiluhalli, pikaraitiotie, joiden yhteissumma nousee reippaasti 1500 000 000 €:n siis 1,5 miljardiin euroon. Näiden lukujen vastustajat tietysti argumentoivat: Mutta eihän silta maksa kuin 2 000 000€ ja palloiluhallilla olisi paljon käyttäjiä ja se estäisi syrjäytymistä ja teatterikin pitäisi kunnostaa jne, jne.

Tarvetta on kaikille, mutta nyt onkin kyse siitä, mihin meillä on varaa. Ja nohin meillä ei yksinkertaisesti ole varaa ja perusteluksi ei kelpaa se, että teatteri ja konserttitalo ovat kiinteistönä huonossa kunnossa. Niin ovat ja mistä se johtuu? Huonosta ylläpidosta ja kehnosti valvoituista ja toteutetuista korjauksista, koska perusylläpitoonkaan ei ole ollut riittävää resurssia. Mistä näiden ylläpitämiseen saatavat rahat löytyvät, kun olemassa oleviakaan ei pystytä ylläpitämään?

Ja senkin vielä haluaisin oikein hyvin perusteluna, miksi vain liikuntapaikat estävät syrjäytymistä, mutta eivät esimerkiksi pienet luokkakoot? Rahaa annetaan liikuntahankkeisiin paljon helpommin kuin koulujen korjaamisiin ja luokkakokojen pienentämiseen.

Turun talous ei ole enää kuralla sillä se on myös homeessa ja näitä homeesta pääsee eroon vain saneeraamalla. Onneksi on vaalit tulossa, mutta riittääkö se Turun taudin taltuttamiseen?

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pelle vai presidentti - presidentti vai pelle

Hip, hip, hurraa

Vaikka viimeisien tietojen mukaan Suomen demokraattisuus on laskenut muutamalla pykälällä, saamme silti valita itsellemme uuden presidentin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Presidentin tehtävänä on, edelleen kaikkien rajoituksien jälkeen, johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja siinä sivussa sitten toimia vähän niin kuin sisäpoliittisena mielipidevaikuttajana puhumattakaan itsenäisyyspäivän juhlien järjestämisestä.

Tehtävä huomioiden olisi kovin mielenkiintoista ja äänestäjille merkittävää saada tietoa ehdokkaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisista kannoista. Media on kuitenkin päättänyt toisin.

Mediassa suuresti uutisoitujen asioiden kohdalla merkittäviä asioita ovat olleet:
Haaviston Medvedjevin tunnistamattomuus.
Soinin aborttikanta
Lipposen uintikunto
Haaviston kommentti eläinaktivisteista
Soinin aborttikanta
Arhinmäen kissamainen taitelijavalinta
Niinistön puheenvuoro vuodelta 1991 ja itkettikö Niinistö naisia vai ei
Haaviston CV - eli voiko akateemista tutkintoa omaamatonta kutsua professoriksi.
ja yhtenä viimeisimpänä lukiolaisen tiukka kysymys Väyryselle huijaatteko äänestäjiä?
Viimeisen kysymyksen asettelu määrittää kysymyksen esittäjän todella nuoreksi ja kotimaan historiaa vähemmän tuntevaksi, sillä kaikki poliitikot huijaavat enemmän tai vähemmän ja kaikkien iltalypsyjen kruunattu kuningas Väyrynen enemmän ja ainakin kahdesti.

Media siis on päättänyt, että suomalaisia ei presidenttiä valitessaan kiinnosta kanta: hyvinvointiin, työpaikkojen säilymiseen, verotukseen, tasa-arvoiseen kohteluun työpaikoilla, EU:n rahoituskriisiin, puolustuspoliittisiin ratkaisuihin,... Näiden tilalle asiallisiin ja perusteltuihin kysymyksiin media koittaa keksiä toinen toistaan hämmentävämpiä juoksutuksia, joista kukaan ehdokas ei uskalla olla pois, sillä median loka on tarttuvaa ja hankalaa. Siksi tänäänkin presidenttiehdokkaat kiltisti istuivat vastaamassa lukiolaisten kysymyksiin. Koska lukiolaisten määrä on ollut vähenemään päin ammatillisen opetuksen nostaessa suosiotaan haluaisin kovasti nähdä presidenttiehdokkaat myös ammattikoululaisten tentissä selittelemässä vaikka hitsareille ja elektroniikka-alalle valmistuville nuorille miksi kannattaa äänestää juuri minua sille kaudelle, jolloin loputkin suomen teollisuudesta ulkoistetaan halvempien tuotantokustannusten maihin.

Median hehkuttavat väitteet ehdokkaiden keskinäisestä loanheitosta ja mustamaalauksesta voisivat parhaimmillaan olla jopa itseironisia elleivät olisi niin läpinäkyvästi median itsensä lanseeraamia, kuka muuten oikeasti muistaisi mitä Niinistö on puheenvuorossan eduskunnassa sanonut vuonna 1991 ellei paikalla ollut toimittaja tai miksi vain Soinilta kysytään omantunnonkysymys abortista joka ikinen kerta.

Sekin kovasti ihmetyttää minne media on unohtanut naisehdokkaat? Onko niin, että Tarjan valtakaudet ovat jo kyllästyttäneet median ja pitää saada jotain muuta tilalle. Nainen presidenttinä on siis nähty - nyt halutaan seuraava mallinukke, jonka elämää saadaan seurata seuraavat 6 vuotta.
Mutta millä lisätä presidentinvaalien suosiota tai suosiota äänestäjien keskuudessa? No seksillä tietysti. Haavisto on oivallisesti valjastanut omaan kampanjaansa Pertti Jarlan Fingerpori-hahmon ja siihen liittyvän kaksimielisyyden. Nyt ilmeisesti sitten jännitetään tuleeko toisesta kierroksesta lusikkavaalit (Haavisto ja Niinistö) vai 69-vaalit (Arhinmäki ja Niinistö).

Ennen omaa ratkaisuani haluaisin kuitenkin ehdokkaiden vastauksen itseäni jo pitkään askarruttaneeseen kysymykseen: kenelle ehdokkaista salmiakin tilalle kelpaa lakritsi.