Pistää miettimään - eikö?
Varsinkin kun asiaa alkaa pohtia harrastuksen näkökulmasta ja siitä mikä on ammattinimikkeen ja sanan työ merkitys.
Yleensähän työ merkitsee ihmisille toimeentuloa, työtovereita ja kinastelua työpaikoilla joskus jopa mukavia pikkujouluja, mutta pääasiassa se tuottaa useimmille ihmisille hyväksynnän ja hyödyllisyyden tunteen ja nimenomaan toimeentulon.
Entä harrastus?- Niin harrastus.
Ennen se oli tapa rentoutua ja päästä irti työelämästä ja harrastusten avulla hankittiin sitä virkistystä, jota tarvittiin työssäjaksamiseksi ja työstä pitämiseksi ja työstä saatavan toimeentulon varmistamiseksi.
Nykyään voit tehdä harrastuksestasi työn. Hankkia ammatin harrastukseesi perustuen ja sitten ilmeisesti hankkia uudet harrastukset.
Miksi ihmeessä minä ihmettelen tätä? Miksi minä en näe edes tervettä anarkiaa ja oivaltavaa kyseenalaistamista siinä, että mistä tahansa harrastuksesta voi nykyään tehdä työn itselleen.
Minä, joka vaadin kyseenalaistamista ja tervettä anarkiaa kaiken valtaavan ymmärrysmössön keskelle en osaa ajatella harrastusta työnä.
Kaikkeen tähän ajatteluun minut johti OPH, joka EU-rahoilla aloitti projektin kouluviihtyvyyden lisäämiseksi - lähetetään joitakin oppilaita sirkuskouluun, jotta nämä voivat opettaa toisilleen välitunneilla jonkkaamista keiloilla, palloilla, liinoilla, renkailla, jne, jne ja joku voi saada tästä kipinän vaikka ammatin hankkimiseen.
Anteeksi mitä? Siis ammatin hankkimiseen. Siis todellakin ammatin hankkimiseen!!!!
Kuten Rauttis toteaan Luokan Vihollisessa "Sä olet niin vitun tyhmä, ettet sä edes tajuu. Kun nyt joku opettais sut vittu edes lukeen ja kirjottaan ensin. Mutta kun sä olet niin vitun tyhmä, ettet sä tajuu!"
OK Myönnän. Nyt minä olen tyhmä, mutta en vaan mitenkään voi ymmärtää miten ihmeessä yhteiskuntaa voi hyödyttää se, että meillä on oikeasti varaa ensin pistää pystyyn sirkuskoulu, jossa annetaan 4-6 vuoden perusopintoja sirkustaiteista ja siihen päälle syventävät sirkusopinnot toiset 4-6 vuotta, jotta oppilas voi sitten mennä opiskelemaan jongleerausta tai trapetsitaidetta AMK:n, josta valmistuu jonglööriksi tai trapetsitaiteilijaksi, jotta pääsee opettajaksi sirkuskouluun.
Syy suureen kriittisyyteeni on se, että arvostan hyvin paljon valmiuksia, joita esittävästä taiteesta voi saada ja mitä se voi parhaimmassa tapauksessa antaa vaikka työyhteisöille, mutta ongelma tulee siitä, että alalle valmistuu aivan liikaa ihmisiä, joista ei voi tulla kuin alan opettajia, sillä muita markkinoita ei todellisuudessa ole olemassa ja nämä opettajat opettavat uusia innostuneita alalle, jolla ei ole markkinoita. Valmistuneet joutuvat työllistämään itse itsensä, sillä en nyt äkkiseltään muista nähneeni työpaikkailmoitusta, jossa haettaisiin esim. trapetsitaiteilijaa.
Hoitoalalla tulee olemaan pulaa tekijöistä, mutta hoitoalalla on se ikävä työn maku. Se ei ole harrastus, mutta siellä olisi paikkoja ja sitten voisi harrastaa raskaan hoitotyön rinalla vaikka jonkkausta ja trapetsilla olemista ja vaikka siitä ammentaa jotain uutta varsinaiseen työhönsä, mutta kun se ei ole harrastus.
Olisiko sittenkin kannattavampaa pitää harrastus harrastuksena ja ohjata nuoria aloille, joissa työllistyminen olisi edes jonkin verran vähemmän keikkaluonteista kuin sirkustaiteissa.
Voi vaan olla vaikeaa, kun kymmeniä vuosia ihmiset ovat pitäneet oikeutenaan tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta ja hyvältä.
Tärkeintä on ollut viihtyvyys ei tuottavuus.
Vaikuttaa ikävästi ajatukselta: Minulla on oikeuksia muilla vaan velvollisuuksia.
Minä siis olen konservatiivi, kun haluan edelleen pitää työn työnä ja harrastuksen harrastuksena.
Pitäisiköhän ryhtyä anarkistiksi ja ryhtyä harrastamaan työtä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti