Virkkusen asettaman virkamiestyöryhmän ajatukset tuotiin julki ja välittömästi kuultiin hyväksyvää hyminää yrittäjiltä ja melkoista mutinaa kuntalaisilta.
Kuntaliitoksia halutaan, koska niitä väitetään välttämättömiksi, mutta onko tilanne kaikilta osin näin?
Välttämättömyyden puolestapuhujat perustelevat kantaansa väestön ikääntymisellä ja lasten määrän vähenemisellä ja huoltosuhteen heikkenemisellä. Selitys ontuu ainakin osittain, sillä syntyvyys on nousut 2000-luvulla joka vuosi. Samaan aikaan väestö vanhenee kyllä ja huoltosuhden heikkenee, mutta ikääntyneet pysyvät huomattavasti parempikuntoisena kuin aikaisemmin. Palveluja halutaan nykyisin tuoda ikääntyville kotiin ja tähän tarvitaan henkilökuntaa.
Hei hetkinen....
Entäs, jos kyse onkin henkilökunnasta ja sen määrästä. Vähentämällä kuntia pärjätään siis vähemmäll henkilökunnalla, kun liitoskuntien henkilökuntaa voidaan irtisanoa - paitsi ettei voida, sillä kuntaliitoksissa henkilöstöllä on 5 vuoden irtisanomissuoja. Totuus kuntaliitoksissa onkin ollut ikävämpi - kustannusket ovat selvästi nousseet ensimmäisinä vuosina ja säästöjä on odotettavissa vasta paljon myöhemmin jos silloinkaan, sillä kunnan toiminnot ovat hyvin henkilöstövaltaisia.
Kyseessä täytyy siis olla jotain muuta.
Muutama vuosi sitten meitä kaikkia peloteltiin työvoimapulalla, joka kohdistuu niin kuntiin, kuin tuotantolaitoksiinkin ja ainoana korvaavana mahdollisuutena nähtiin maahanmuuton lisääminen, koska syntyvyys on liian vähäistä - Suomi tarvitsee tekijöitä. Nyt pelottelu on muuttunut huoltosuhteen heikkenemiseen eli eläköitymiseen ja siitä johtuvaan rahapulaan, josta kunnat eivät selviä.
Mutta mihin kuntien rahat sitten menevät?
Kuntien menoista noin 75% koostuu SOTE- ja opetuspuolen menoista siten, että SOTE-vastaa 45% ja opetus+varhaiskasvatus noin 30% ja nämä molemmat ovat erityisen henkilöstövaltaisia.
Suomessa on hoettu vaikka kuinka kauan lasten määrän vähenemistä, mutta esim. Turulle tuntui tulevan täytenä yllätyksenä se, että syntyneiden määrä on kasvanut. Pistää hiukan ihmetyttämään ettei kukaan virkamiehistä muka oikeasti tajunnut asiaa edes päivähoitojonojen kasvaessa.
Jaa niin, mutta päivähoitohan onkin subjektiivinen oikeus.
Ja tämä antaa ensimmäisen kerran kuvan siitä mihin kunnan rahat menevät. Ne menevät valtion lainsäätäjien eli eduskunnan tolkuttomien lakien säätämisestä johtuviin kuluihin. 1980-luvulla oli aivan normaalia, että lasta ei viety hoitoon päiväkotiin, jos toinen huoltajista oli kotona. 1990-luvulla kuitenkin eduskunta hyväksyi lain, jossa vanhemmuus ulkoistettiin hyväksymällä subjektiivinen päivähoito-oikeus ja vasta nyt on herätty ajatukseen, että lapsellakin pitäisi olla lomaa hoidosta.
Entäs SOTE-puoli? Sosiaalipuolelle on kasattu iso määrä lakeja, jotka oikeasti ovat tarpeen heikoimpien suojelemiseksi, mutta kuntayhtymät eivät todellakaan ole ratkaisu, vaan sellainen kunnallinen läpinäkyvä halintomalli, jossa oikeasti nähdään minne rahat menevät. Kuntayhtymä on tavallaan valtio kunnassa. Kunnat antavat aina kaiken sen rahan terveystoimelle, jonka se kehtaa pyytää ja useampana vuonna kulut ovat nousseet selvästi kaikkia muita nopeammin etenkin kuntayhtymissä ja syynä ei suinkaan aina ole ollut vahnusten määrän lisääntyminen.
85 % lääkäreistä tekee kunnallisella puolella 85% työaikaa ja samaan aikaan ihmetellään lääkäripulaa? Olisiko kovinkaan vaikeaa säätää lakia, jossa ennen yksityispraktiikalla toimimista jokaisen laillistetun lääkärin tulee toimia vähintään 3 vuotta kunnallisella puolella 100% työajalla tai jos sitten haluaa tehdä 85 % työaikaa niin aika kasvaa vastaavasti. Yhteiskunnan satsaus lääkärikoulutukseen on sitä luokkaa, että jotain pitäisi saada takaisinkin.
Suomen eduskunnan himokkuus kuntaliitoksiin tulee naurettavaksi, kun huomioidaan, että Ranskassa on 37000 kuntaa, jolloin kunnan keskimääräiseksi kooksi tulee alle 2000 asukasta eli Tarvasjoen verran. Kuntaliitoksilla ei pystytä luomaan tyhjästä lisää rahaa, mutta pystytään kylläkin luomaan mukavat mahdollisuudet toimintojen ulkoistamiselle, kun kuntarajojen poistuttua palvelujentarjoajat pääsevät yksinkertaisesti suuremille apajille helpommin. On huomattavasti helpompaa lähteä tekemään tarjousta 50 000 ikääntyneen hoitopalveluista yhden kunnan alueella, kuin 5 tai 6 kunnan alueella ja varmaa on myös se, että päätökset näistä katoavat kaiken demokratian ulkopuolelle.
Samaan aikaan talousvaikeuksissa kamppailevat kunnat kuitenkin piutpaut antavat järkevälle taloudenpidolle ja suunittelevat miljoonahankkeita. Suurimmista keskuskunnista on tullut Kreikan kaltaisia hulttioita. Turun kaupunkikonsernilla oli velkaa 2007 jo noin 850 miljoonaa euroa ja nyt pitäisi saada aikaiseksi uusi silta, Logomosta maksetaan satoja tuhansia vuodessa,
uusi teatteri/musiikkitalo pitäisi saada, 5 miljoonaa euroa ollaan valmiit laittamaan SOTE-johtajien työtilohin, kun 300 000 korjaukset veisivät liiaksi aikaa. Uuden ostaminen muutenkin on mielenkiintoinen muutos Turun tempoilevaan politiikkaan, kun vasta vajaa vuosi sitten vuokratalojen myynnin argumenttina oli se, ettei kaupungin tehtävänä ole omistaa vaan tarjota palveluita. Joka ikinen Turun rakennushankkeiden kustannusarvioista on vähintään 2,5-kertaistunut, joten en uskalla edes ajatella millaiseen hintaan nousee 500 miljoonan pikaraitiotiehanke.
Ei siis mikään ihme, että Turku haluaa hulluille hankkeilleen maksajia ja näköjään hinnalla millä hyvänsä eli pakkoliitokset kehiin vaan.
Henkilökohtaisesti lupaan kannattaa kuntaliitoksia kunhan seuraavat ehdot täyttyvät:
Kaikki kuntaliitoksissa mukana olleet poliitikot luopuvat ikuisiksi ajoiksi paikoistaan ja alkaa kokonaan uusi "poliittinen" kultuuri.
Eduskunnan ja kansanedustajien avustajien määrää vähennetään suoraan verrannollisesti kuntien vähenemiseen.
Liittokset aloitetaan Helsingistä, sillä suomalaisia johdetaan edestä, kuten Ehrnrooth sanoisi.
Kuntien optimikoko määritetään vain ja ainoastaan palvelujen järjestämisen perusteella ei millään muulla perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti