Kunhan olen viimeviikkoina huomannut sekä työni puolesta, että harrastusten puolelta, niin erimieltä olemisesta on tullut kovin vaikeasti hyväksyttävää kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Mikä ihme kaikkiin on mennyt, kun ainoa asia on täydelliseen yhteisymmärrykseen pyrkiminen ja kaikkien täytyy kollektiivisesti tykätä samoista asioista ja olla juuri samaa mieltä toistensa kanssa. Ellei näin ole, niin alkaa hirvittävä käännytystyö ja toisen mielipiteiden, käsitysten ja lopulta henkilökohtainen mollaaminen ja dissaaminen: "Sinä vaan olet kateellinen, kun et itse osaa", "Tee itse paremmin", "Hyvä sun on puhua, kun et ole itse ollut tekemässä", "Eikö me kaikki nyt voitaisi olla tästä samaa mieltä."
Tämä oli toki nähtävissä jo ennen presidentinvaaleja, mutta varsinkin presidentinvaalien kohdalla nähtiin se, että kumpikaan ehdokkaista ei uskaltanut oikeasti olla mitään mieltä selvästi, kun heti piti päästä peesaamaan toista ja näyttämään suvaitsevaisuuttaan olemalla samaan mieltä.
Ikävää sinäänsä, mutta vaade kollektiiviseen samamielisyyteen on hirvittävintä ajatusten väkivaltaa mitä kuvitella saattaa. Kaikkien täytyy tykätä samoista asioista ja samalla tavalla.
Jos et pidä jostain teatteriesityksestä, tiedättehän tunteen - ei vaan iske tämä juttu nyt, ja tulet vielä sanoneeksi sen jollekin saman esityksen nähneelle ja siitä pitäneelle, ihmiset pitävät eri asioista, joten tuo olisi normaalissa maailmassa ihan normaalia, tämä esityksestä pitänyt katsoo oikeudekseen ryhtyä kännyttämään esityksestä pitämätöntä; "Etkö tykännyt? Kai sinä nyt siitä edes vähän pidit? Minä tykkäsin niin paljon? Olisitko ollut huonossa paikassa? Minusta tämä oli niin hieno esitys ja olivat niin hyviä. Mikä siinä sitten oli kun et tykännyt?
Tuon minä vielä jotenkin, kaiken ymmärtäväisyyteni käyttämällä ymmärrän, mutta silti se hermittaa, kun muut katsovat omaksi oikeudekseen tietää minua paremmin mistä itse pidän.
Omituisempaa kuitenkin on, kun työssäni joudun tulkitsemaan työehtosopimuksia ja niihin liittyviä määräyksiä. Kaikkein omituisin olo tulee silloin, kun työntekijöiden edustajan ominaisuudessa haluan työnantajan noudattavan työnantajapuolen ehdotonta määräystä neuvotteluosapuolista ja työnantajan edustaja on sitä mieltä, että olisi mukavampaa, helpompaa, kivempaa, jos voitaisiin sopia toisin, kun pääsopimus määrää.
Tässäkin tilanteessa halutaan, että kaikki ovat asiasta samaa mieltä, että rikotaan vaan yhteisellä sopimuksella määräyksiä. Voitte varmaan kuvitella minkä vastauksen saa heitto:"Hienoa sovitaanko nyt tässä kivasti samalla kaikki yhteisesti, että me saadaan aina ajaa ylinopeutta ja töihin ei tarvitse tule kuin tunniksi."
Ja taas palataan painostukseen ja henkilökohtaisuuksiin, koska kaikkien tulee olla samaa mieltä.
Kuntauudistusta tehdään samalla periaatteella: käskyttämällä ja vaatimalla samaa mieltä olemista ja kaikki vastustajat ovat epäasiallisia, joten kaikkien tulee vannoa vain yhden sallitun totuuden nimeen. On jotkseenkin targikoomista, että samaan aikaan puhutaan demokratiasta.
Kuntapuheiden suurin omituisuus onkin juuri demokratian takaamisessa. Ensin halutaan maantieteellisesti aivan tolkuttoman suuren kunnata omalla byrokratiallaan ja sitten samassa lauseessa tuodaan ilmi ajatus lähidemokratian tukemisesta kaupunginosavaltuustoin, jotka jopa olisivat jollain tavalla palveluiden järjestämisvastuussa omalla aluellaan!! Tehdään siis kuntia kaupunkien sisään?!?!
Kaikella kunnoituksella, jos tarkoituksena oli tehokkuden parantaminen ja kustannusten hillitseminen kuitenkin lähidemokrata säilyttämällä, niin en mitenkään ymmärrä miten tämä muuttaisi olemassa olevaa tilannetta. Kuten liian usein aiemmin, poliitikoilta on jälleen karannut sekä ajatus, että tarkoitus, kun muutos pitää saada aikaiseksi vain muutoksen vuoksi ei siksi, että saataisiin jotain uutta ja parempaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti