Just. Näinhän se menee eikös vaan.
Muutaman vuoden erilaisia palkkaratkaisuja työnantajan edustajien kanssa vääntäneenä, voin itselleni tyypillisesti anarkistiajattelijana kritisoida olemassa olevia käytänteitä.
Palkankorotuksen positiivinen vaikutus ihmisessä näkyy tutkimusten mukaan muutaman viikon ja sen jälkeen ollaan taas sitä mieltä, että liksaa pitäisi saada lisää. Okei. Pääluottamusmiehenä ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin. Aivan samoin ymmärrän sen, että jokainen työssä kävijä pitää omaa tehtäväänsä äärimmäisen tärkeänä ja kovin - kovin vaativana, mutta kaikella kunnoituksella jotkut työt nyt vaan ovat vähemmän vaativia kuin toiset.
Henkilökohtaisesti haluaisin tavata sen henkilön tai ne yksilöt, jotka lanseerasivat kunta-alalle työnvaativuuden mukaisen palkkauksen, yöllä kaukana sivistyksestä pimeässä metsässä lapion kanssa kuopan reunalla...
Koko systeemistä on nimittäin kulkenut ruohonjuuritason työntekijään vain se ajatus, että kaikki työt ovat vaativia ja kaikista töitä pitä maksaa enemmän palkkaa ja joillakin aloilla maksetaan kovin pientä palkkaa kun taas toisilla kovin suurta palkkaa! Juu näin se menee. Toisilla aloilla maksetaan enemmän palkkaa. Kaikkein korneimmaksi tämän järjestelmän tai ylipäänsä mikä tahansa järjestelmän käytön tekee työnantaja itse.
Ensin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt neuvottelevat palkankorotuksille raamit ja päättävät käytettävästä rahasummasta. Tähän asti kaikki ok. Neuvottelut tietenkin sisältävät dramaattisia monologeja kummaltakin neuvottelijaosapuolelta ja vakuuttelun siitä, että tämän tuloksen kanssa voi juuri ja juuri elää, koska se oli vain niin vähän huono.
Sen jälkeen molemmat osapuolet lähettävät tiedot paikalliselle tasolle, jossa raunaehtojen mukainen palkankorotus tulee kohdennettavaksi. Tämäkin on vielä ok.
Mutta sitten......
On se koko perkelettä, että ensin kaikki valtakunnan ylimpiä päättäijä myöten ovat sitä mieltä, että paikallista neuvottelukulttuuria påitää vahvistaa, mutta annas jumaliste (anteeksi kiroaminen, mutta se kuvastaa asiaan liittyviä syvimpiä tuntojani)kun neuvottelut alkavat, niin jo on KT laittanut ohjeistuksen siitä mihin sitä rahaa pitäisi käyttää ja työnantaja sitten itkee neuvottelupöydässä, että tuohon ja tuohon sitä rahaa pitäisi laittaa. HELEVETTI! Kun juuri kaikki halusivat, että PAIKALLISESTI päätetään minne raha laitetaan, niin sitten tulee toinen osapuoli(KT) ja sanoo, että tuohon ja tuohon pitäisi laittaa.
KT on kuin kärsimätön isä joka neuvoo poikaansa pajupillin rakentamisessa. Ensin isä katkaisee sopivan oksan ja antaa sen ja puukon pojalleen, jotta tämän saisi tehdä haluamansa kaltaisin pillin. Koska poika ei ole pilliä ennen tehnyt, siihen voi tulla virheitä ja vikoja, mutta mikä tärkeintä poika saisi tehdä sen itse ja oppia virheistään tehdäkseen seuraavaksi paremman pillin, mutta... Koska isä ei ole varma siitä, miten poika pillin tekisi ja tulisiko pillistä isän mielestä oikeanlainen hetken katsottuaan epävarmaa tekemistä ja hieman neuvottuaan, isä päättää ottaa pojalta oksan ja puukon ja tehdä pillin niin pitkälle itse, että poika parhaimmillaankin saa korkeintaa kokeilla kuinka pilli soi.
Josko KT ottaisikin seuraavaksi isoisän roolin. Isoisähän tietää omasta pojastaa, kuinka siinä pillinrakentamisessa kävi. Näin ollen isoisä katsoo kärsivällisesti pojanpojan pillinrakentamista ja huomatessaan pillin olevan huonosti soiva, tuntee isoisä edelleen ylpeyttä pojanpojastaa, joka halusi itse yrittää ja saada pillin aikaan. Niinpä isoisä antaa uuden pillin ainekset pojanpojalleen, jotta seuraavasta pillistä tulisi parempi. Ties vaikka juuri tällä tavalla pojanpojasta tulis varsinainen pillimestari.
torstai 19. toukokuuta 2011
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Oppia vai kavereita?
Alkaa taas olla se aika vuodesta, kun peruskoulujen oppilailta jännittää. Peruskoulunsa päättävillä oppilailla on kaikkein tärkein päivä edessään eli peruskoulun päästötodistuksen saaminen ja seuraavaan oppilaitokseen hakeminen.
Parhaimmillaan 9 vuoden kaveruussuhteet katkeavat, kun kaverukset hakevat eri kouluihin sillä viimeisenä vuonna ollaan kehty kovasti töitä, jotta päästäsiin - hei hetkinen... Miten niin vain viimeisenä vuonna on tehty töitä? Peruskouluhan kestää 9 vuotta ja jokaisena vuonna pitää tehdä töitä, jotta asiat opitaan.
Niinpä niin. Jokaisena vuonna pitäisi opiskella ja oppia, mutta aina näin ei käy. Syitä voi olla monia, vaikka ne kaverit, mutta oppia ainakin kaikille koulussa kävijöille on tarjolla. Siitä, meneekö oppi perille, ei ole takuita.
Nykyään puhutaan paljon siitä, miksi koulupudokkaita on niin runsaasti ja monet keskeyttävät opintonsa ja alle 30 vuotiaita siirtyy eläkkeelle 5 päivässä. Määrä on niin merkittävä, että sitä luulisi käytettävän edessä olevissa vaaleissa, mutta puolueista tuntuu olevan tärkeämpää nokitella toisiaan: homojen oikeuksista, pakkoruotsista, maahanmuuttajien kotouttamisesta, turkistarhauksen kieltämisestä ja veloissa rypevien valtioiden auttamisesta, kuin Suomessa olevista todellisista ongelmista.
Persukoulussa on tapahtunut suuri muutos lyhyessä ajassa. Opettajia on tavallaan korvattu (ryhmät ovat suurentuneet) koulunkäyntiavustajilla tai koulunkäyntiohjaajilla kuten nykyinen tehtävänimike ilmeisesti kuuluu, ja kuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja on lisätty runsaasti. Opettajia on enemmän tai vähemmän velvoitettu laaja-alaiseen moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön heti, kun oppilaalla vaikuttaa olevan joku oppimisen vaikeus. Kaiken pitäisi siis olla vallan loistavasti ja oppilas saa avun heti, kun sitä tarvitsee ja jostain tulee pelastaja.
Hmmm.
Kun oppilalle tulee vaikeuksia, joku muu kuin oppilas tai hänen huoltajansa ottaa sen omaksi huolekseen ja auttaa oppilasta.
Okei
Ensin annetaan tukiopetusta, sitten tehdään HOJKS ja puhutaan mukauttamisesta eli oppilas ei voikaan enää saada oppiaineesta ehtoja, vaan tulee aina siirretyksi seuraavalle luokalle, huolimatta siitä onko oppinut vai ei. Oppilasta auttaa luokassa koulunkäynnin ohjaaja - seuraavaksi varmaan koulunkäynnin valmentaja - joka muistuttaa pitämään tavarat mukana ja tekemään tehtävät ja pakkaamaan kassin ja varmistaa, että oppilas on valmis lähtemään seuraavalle tunnille.
Jos kerran koulun tarkoitus on opettaa pärjäämään yhteiskunnassa, niin miten ihmeessä meillä voi olla koulujärjestelmä, joka opettaa avuttomuuteen ja syrjäyttää työstä? Jos oppilasta on opetettu siihen, että koko ajan joku muu tulee ja auttaa tai pelastaa, niin miten ihmeessä oppilas voi oppia itsenäiseen toimintaan. Nyt ollaan jo vaatimassa lukioihin ja ammattioppilaitoksiin lisää kuraattoreita, avustajia ja psykologeja, kun paljon halvempi ja tehokkaampi tapa olisi antaa oppilaan oppia jättämällä oppilas kouluun oppimaan. AIVAN jätetään oppilas luokalle ja ANNETAAN hänelle näin mahdollisus oppia.
Älkää ymmärtäkö väärin. Minä kannatan avustajaa silloin, kun oppilas sellaista vamman takia tarvitsee, mutta avustaja/luokka tai edes luokka-aste vain siksi, että jokun pitää olla vahtimassa oppilaan työskentelyä ei todellakaan toimi.
On täysin selvää, että sellaiset nuoret, jotka ovat tottuneet suureen määrään tukea, eivät pärjää ilman sitä peruskoulun jälkeisessä oppilaitoksessa. Seuraavaksi varmaan työpaikoille tuodaan kuraattoreita ja työssä käynti avustajia tai työssä käynti valmentajia.
Ja kun yleisin syy millä luokalle jäämisen kauhuskenaarioita perustellaan on kavereiden muuttuminen, niin en oikein jaksa ymmärtää miten kukaan nykyisistä lapsista selviäisi edes muuttamisesta toiseen kaupunkiin. Minä olen sen opin kannalla ja uudet kaverit ovat ylensä vanhoja parempia ja tosi kaverin tuntee siitä, että se jaksaa olla kaveri myös vaikeuksissa.
Elämä itsessään ei ole kriisi, mutta kriisiyttämällä tai ylihuolehtimalla elämä, jotkut tahot tekevät ilmeisesti hitosti nappulaa.
Parhaimmillaan 9 vuoden kaveruussuhteet katkeavat, kun kaverukset hakevat eri kouluihin sillä viimeisenä vuonna ollaan kehty kovasti töitä, jotta päästäsiin - hei hetkinen... Miten niin vain viimeisenä vuonna on tehty töitä? Peruskouluhan kestää 9 vuotta ja jokaisena vuonna pitää tehdä töitä, jotta asiat opitaan.
Niinpä niin. Jokaisena vuonna pitäisi opiskella ja oppia, mutta aina näin ei käy. Syitä voi olla monia, vaikka ne kaverit, mutta oppia ainakin kaikille koulussa kävijöille on tarjolla. Siitä, meneekö oppi perille, ei ole takuita.
Nykyään puhutaan paljon siitä, miksi koulupudokkaita on niin runsaasti ja monet keskeyttävät opintonsa ja alle 30 vuotiaita siirtyy eläkkeelle 5 päivässä. Määrä on niin merkittävä, että sitä luulisi käytettävän edessä olevissa vaaleissa, mutta puolueista tuntuu olevan tärkeämpää nokitella toisiaan: homojen oikeuksista, pakkoruotsista, maahanmuuttajien kotouttamisesta, turkistarhauksen kieltämisestä ja veloissa rypevien valtioiden auttamisesta, kuin Suomessa olevista todellisista ongelmista.
Persukoulussa on tapahtunut suuri muutos lyhyessä ajassa. Opettajia on tavallaan korvattu (ryhmät ovat suurentuneet) koulunkäyntiavustajilla tai koulunkäyntiohjaajilla kuten nykyinen tehtävänimike ilmeisesti kuuluu, ja kuraattoreita, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja on lisätty runsaasti. Opettajia on enemmän tai vähemmän velvoitettu laaja-alaiseen moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön heti, kun oppilaalla vaikuttaa olevan joku oppimisen vaikeus. Kaiken pitäisi siis olla vallan loistavasti ja oppilas saa avun heti, kun sitä tarvitsee ja jostain tulee pelastaja.
Hmmm.
Kun oppilalle tulee vaikeuksia, joku muu kuin oppilas tai hänen huoltajansa ottaa sen omaksi huolekseen ja auttaa oppilasta.
Okei
Ensin annetaan tukiopetusta, sitten tehdään HOJKS ja puhutaan mukauttamisesta eli oppilas ei voikaan enää saada oppiaineesta ehtoja, vaan tulee aina siirretyksi seuraavalle luokalle, huolimatta siitä onko oppinut vai ei. Oppilasta auttaa luokassa koulunkäynnin ohjaaja - seuraavaksi varmaan koulunkäynnin valmentaja - joka muistuttaa pitämään tavarat mukana ja tekemään tehtävät ja pakkaamaan kassin ja varmistaa, että oppilas on valmis lähtemään seuraavalle tunnille.
Jos kerran koulun tarkoitus on opettaa pärjäämään yhteiskunnassa, niin miten ihmeessä meillä voi olla koulujärjestelmä, joka opettaa avuttomuuteen ja syrjäyttää työstä? Jos oppilasta on opetettu siihen, että koko ajan joku muu tulee ja auttaa tai pelastaa, niin miten ihmeessä oppilas voi oppia itsenäiseen toimintaan. Nyt ollaan jo vaatimassa lukioihin ja ammattioppilaitoksiin lisää kuraattoreita, avustajia ja psykologeja, kun paljon halvempi ja tehokkaampi tapa olisi antaa oppilaan oppia jättämällä oppilas kouluun oppimaan. AIVAN jätetään oppilas luokalle ja ANNETAAN hänelle näin mahdollisus oppia.
Älkää ymmärtäkö väärin. Minä kannatan avustajaa silloin, kun oppilas sellaista vamman takia tarvitsee, mutta avustaja/luokka tai edes luokka-aste vain siksi, että jokun pitää olla vahtimassa oppilaan työskentelyä ei todellakaan toimi.
On täysin selvää, että sellaiset nuoret, jotka ovat tottuneet suureen määrään tukea, eivät pärjää ilman sitä peruskoulun jälkeisessä oppilaitoksessa. Seuraavaksi varmaan työpaikoille tuodaan kuraattoreita ja työssä käynti avustajia tai työssä käynti valmentajia.
Ja kun yleisin syy millä luokalle jäämisen kauhuskenaarioita perustellaan on kavereiden muuttuminen, niin en oikein jaksa ymmärtää miten kukaan nykyisistä lapsista selviäisi edes muuttamisesta toiseen kaupunkiin. Minä olen sen opin kannalla ja uudet kaverit ovat ylensä vanhoja parempia ja tosi kaverin tuntee siitä, että se jaksaa olla kaveri myös vaikeuksissa.
Elämä itsessään ei ole kriisi, mutta kriisiyttämällä tai ylihuolehtimalla elämä, jotkut tahot tekevät ilmeisesti hitosti nappulaa.
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Äidin- vai isinkieli?
Suomessa puhutaan juhlallisesti isänmaasta ja äidinkielestä, vaikka totuus taitaa olla jo hieman tasa-arvoisempi. Isänmaa on edelleen isänmaa mutta vaikuttaa kovasti siltä, että äidinkielen asemaa koittaa kovasti horjuttaa isinkieli.
Mistä moinen machoilu on raivannut tiensä käyttökieleen?
Kaikki varmaan muistavat kuinka paljolti nuorempina menivät isän tai äidin luo ja kertoivat ettei ole mitään tekemistä. Silloinhan isä tai äiti lähti tarjoamaan jotain tekemistät ai kysymään muuten vaan "Haluaisitko jotain" ja tämän isikielen ilmaisun takana oli tarjous jostain mukavasta: kaakaosta, pullata tai muusta herkusta. Lapsen innolla kaikki valitsivat sen parhaimman herkun ja kaikki olivat tyytyväisiä ja kertakaikkisen tietämättömiä kaikista niistä hankaluuksista, joita isikieli myöhemmin tulisi aiheuttamaan.
Konditionaali ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, mutta jostain perin kummallisesta syystä sitä käytetään myös kohteliaisuusmuotona eli käytettäessä isikieltä sillä on dualistinen merkitys. Kielellisissä dualismeissahan ei ole mitään ongelmaa silloin, kun keskustelun molemmat osapuolet ymmärtävät kyseessä olevan saman käyttötavan. Ongelmia syntyy vasta, kun ymmärrys ei ole yhtenevä.
Mielenkiintoiseksi asian tekeekin se, että tiettyjen henkilöiden kielenkäytössä konditionaali, eli epävarmuuden tai ehdollisuuden ilmaisu, on kokonaan kadonnut isikielestä ja käyttöön on jäänyt vain kohteliaisuusmuoto.
On omituista, että kohteliaisuudella (?) kuvitellaan saavan kaikki mahdollinen tapahtumaan: Veisitkö tämän esimiehen pöydälle? Tekisitkö tämän raportin? Hoitaisitko tämän asian?
Erityisen omituista on se, että käytettäessä kyseistä isikielen muotoa loukkaannutaan, kun asia ei tapahdukaan kuten kysyjä, kyllä nimenomaan kysyjä, on ajatellut.
Minusta asiat ovat paljon yksinkertaisempia kuin mitä kielellisesti pyritään hienostelemaan. Jos joku esittää omaa epävarmuuttan tai ehdollisuuttaan, pitää kielen käyttäjän varautua tähän mahdollisuuteen ja hyväksyä myös sen tulkinnan mukainen vastaus - muutenhan kysyjä pyrkii vain vallankäyttöön.
Vai pystyttekö jontenkin perustelemaan missä vaiheessa isikielen kysymys muuttuu kohteliasuudeksi, josta ei voi kieltäytyä? Jos teiniltä menee kysymään: Voisitko siivota huoneesi? Huoltaja voi olla jo kysyessään täysin varma vastauksesta: Joo. Tosin ajastahan ei puhutta mitään, joten sikäli vastaus on validi.
Toisaalta puolisolta voi melko huoletta kysyä: Menisitkö tänään kauppaan ja toisitko sieltä jotain syötävää? Jolloin mitä todennäköisemmin kauppaan lähtenyt puoliso tuo jotain syötävää, vaikka sitä ei erikseen olisi tilattukaan. Mutta kun isikieli vie kielentulkinnan omituiseen tilanteeseen! Siinähän esitetään oikeasti käsky eikä pyyntö, vaikka sitä kovasti yritetäänkin kietoa kohteliasuuden viittaan. Siksi on jotenkin outoa, että suomessa ei ole otettu käyttöön selkeää kohteliaisuusmuotoa - ole hyvä tai ole ystävällinen tai yksinkertaisesti - kiitos - selkeään käskymuotoon yhdistettynä: siivoa huoneesi- kiitos, Käy kaupassa ja tuo syötävää- ole ystävällinen. Mikä voisi olla selkeämpää ja helpompaa?
Mutta kun ei, niin ei. Toisaalta tarjoaahan tämä epämääräinen kielenkäyttö hienon mahdollisuuden työpaikkakiusaamiseen, josta viimeaikoina on niin paljon puhuttu.
Jos joku menee kysymään kollegalta: "Haluaisitko tehdä tämän?", ja tämä mokoma menee vastaamaan ei, niin siinähän sitten ollaan tilanteessa, jota ei enää ole mahdollisuus selvittää mitenkään. Toinen väittää kohteliaasti kysyneensä, mutta ei todellakaan kerro samalla käskeneensä toista, ja toinen kertoo kuullensa kysymyksen ja vastanneensa siinen - kun ei halua niin ei halua- ei kai sitä kukaan voi väkisin saada haluamaan vai voiko?
Koska kerran isikieli on tuottanut suomenkieleen sellaisen muodon, josta ei voi kieltäytyä täytyy kaikkien miesten kuitenkin olla asiasta kovin tyytyväisiä ja muistaa tämä seruaavalla kerralla ravintolan tiskillä nähdessään oikein kauniin naisen, jolla on ne hurmaavimmat silmät. Muistakaa vain silloin kysyä naitaiskos ja tulos on taattu - naisethan tämän kysymyksettömän ja kiellottoman isikielen ovat kehittäneet...
Mistä moinen machoilu on raivannut tiensä käyttökieleen?
Kaikki varmaan muistavat kuinka paljolti nuorempina menivät isän tai äidin luo ja kertoivat ettei ole mitään tekemistä. Silloinhan isä tai äiti lähti tarjoamaan jotain tekemistät ai kysymään muuten vaan "Haluaisitko jotain" ja tämän isikielen ilmaisun takana oli tarjous jostain mukavasta: kaakaosta, pullata tai muusta herkusta. Lapsen innolla kaikki valitsivat sen parhaimman herkun ja kaikki olivat tyytyväisiä ja kertakaikkisen tietämättömiä kaikista niistä hankaluuksista, joita isikieli myöhemmin tulisi aiheuttamaan.
Konditionaali ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, mutta jostain perin kummallisesta syystä sitä käytetään myös kohteliaisuusmuotona eli käytettäessä isikieltä sillä on dualistinen merkitys. Kielellisissä dualismeissahan ei ole mitään ongelmaa silloin, kun keskustelun molemmat osapuolet ymmärtävät kyseessä olevan saman käyttötavan. Ongelmia syntyy vasta, kun ymmärrys ei ole yhtenevä.
Mielenkiintoiseksi asian tekeekin se, että tiettyjen henkilöiden kielenkäytössä konditionaali, eli epävarmuuden tai ehdollisuuden ilmaisu, on kokonaan kadonnut isikielestä ja käyttöön on jäänyt vain kohteliaisuusmuoto.
On omituista, että kohteliaisuudella (?) kuvitellaan saavan kaikki mahdollinen tapahtumaan: Veisitkö tämän esimiehen pöydälle? Tekisitkö tämän raportin? Hoitaisitko tämän asian?
Erityisen omituista on se, että käytettäessä kyseistä isikielen muotoa loukkaannutaan, kun asia ei tapahdukaan kuten kysyjä, kyllä nimenomaan kysyjä, on ajatellut.
Minusta asiat ovat paljon yksinkertaisempia kuin mitä kielellisesti pyritään hienostelemaan. Jos joku esittää omaa epävarmuuttan tai ehdollisuuttaan, pitää kielen käyttäjän varautua tähän mahdollisuuteen ja hyväksyä myös sen tulkinnan mukainen vastaus - muutenhan kysyjä pyrkii vain vallankäyttöön.
Vai pystyttekö jontenkin perustelemaan missä vaiheessa isikielen kysymys muuttuu kohteliasuudeksi, josta ei voi kieltäytyä? Jos teiniltä menee kysymään: Voisitko siivota huoneesi? Huoltaja voi olla jo kysyessään täysin varma vastauksesta: Joo. Tosin ajastahan ei puhutta mitään, joten sikäli vastaus on validi.
Toisaalta puolisolta voi melko huoletta kysyä: Menisitkö tänään kauppaan ja toisitko sieltä jotain syötävää? Jolloin mitä todennäköisemmin kauppaan lähtenyt puoliso tuo jotain syötävää, vaikka sitä ei erikseen olisi tilattukaan. Mutta kun isikieli vie kielentulkinnan omituiseen tilanteeseen! Siinähän esitetään oikeasti käsky eikä pyyntö, vaikka sitä kovasti yritetäänkin kietoa kohteliasuuden viittaan. Siksi on jotenkin outoa, että suomessa ei ole otettu käyttöön selkeää kohteliaisuusmuotoa - ole hyvä tai ole ystävällinen tai yksinkertaisesti - kiitos - selkeään käskymuotoon yhdistettynä: siivoa huoneesi- kiitos, Käy kaupassa ja tuo syötävää- ole ystävällinen. Mikä voisi olla selkeämpää ja helpompaa?
Mutta kun ei, niin ei. Toisaalta tarjoaahan tämä epämääräinen kielenkäyttö hienon mahdollisuuden työpaikkakiusaamiseen, josta viimeaikoina on niin paljon puhuttu.
Jos joku menee kysymään kollegalta: "Haluaisitko tehdä tämän?", ja tämä mokoma menee vastaamaan ei, niin siinähän sitten ollaan tilanteessa, jota ei enää ole mahdollisuus selvittää mitenkään. Toinen väittää kohteliaasti kysyneensä, mutta ei todellakaan kerro samalla käskeneensä toista, ja toinen kertoo kuullensa kysymyksen ja vastanneensa siinen - kun ei halua niin ei halua- ei kai sitä kukaan voi väkisin saada haluamaan vai voiko?
Koska kerran isikieli on tuottanut suomenkieleen sellaisen muodon, josta ei voi kieltäytyä täytyy kaikkien miesten kuitenkin olla asiasta kovin tyytyväisiä ja muistaa tämä seruaavalla kerralla ravintolan tiskillä nähdessään oikein kauniin naisen, jolla on ne hurmaavimmat silmät. Muistakaa vain silloin kysyä naitaiskos ja tulos on taattu - naisethan tämän kysymyksettömän ja kiellottoman isikielen ovat kehittäneet...
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Kun vaalit saa mopon karkaamaan käsistä
Otsikon ajatus on ainoa johtopäätös, johon voidaan tulla, kun luetaan 30.3. Turun Sanomien juttua Vihreiden uudesta ehdotuksesta Turun keskustan kehittämiseksi: tehdään tunneli läpi Aninkaistenmäen ja raitiotie sekä valitaan vaalilogoksi, täysin toiseen asiaan liittyvä tunnus. PerSut tosin laittoivat siitäkin paremmaksi lainaamalla Suomen valtion sotalippua omassa mainoksessaan.
Vaalien edellä on toki aina hyvä ehdottaa jotain, joka kiinnittää huomiota. Äänestäjänä kuitenkin toivoisin ehdotusten olevan edes etäisesti realistisia.
Turun seudulle on aivan älytöntä edes toivoa raitiovaunuliikennettä ja siihen on olemassa useita realistisia syitä, joista suurin on riittämätön väestöpohja yhdistettynä nykyiseen kaavoitukseen.
Rahaa tässä vihreiden "retro palaa Turkuun" hankkeessa palaa vähintään 450 000 000 € eli liki puoli miljardia euroa. Olen arvioinnissa ollut lempeä sillä Turun viimeaikaisten hankkeiden julkisesti esitetty budjetti on ollut noin puolet toteutuneesta. Lisäsin omaan arviooni vain 30 % hankkeen viimeisestä esitetystä budjetista.
Lasketaanpa hieman mitä summa tarkoittaa ja nyt kannattaa huomata, että Aninkaistenmäen tunnelille ei ole vielä laskettu hintaa. Turun seuduksi on ihan julkisesti mainittu seuraavat kunnat: Lieto, Kaarina, Masku, Mynämäki, Naanatali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja tietenkin Turku. Tällä seudulla asukkaita on noin 300 000.
Pikaraitiotietä on suunniteltu rakennettavaksi Raisio-Turku-Kaarina välille ja siitä jatkot Runosmäkeen ja Varissuolle, mutta tietenkin vähän myöhemmin, koska ovat Turun suurimmat lähiöt. Asukkaita suunnitelman aluellaa n. 240.000, joista työikäisiä n 200.000. ja näistä työssäkäyviä n 184.000 (Työttömyysprosentti n. 8). Peruskoulun alaluokan matematiikka riittää laskemaan, kustannuksiksi tällöin 2445 €/ työikäinen henkilö. Ja nyt puhutaan vasta perustamiskustannuksista. Julkinen liikenne ei ole missään tähänkään asti toiminut pelkkien matkustajamaksujen kustantamalla, vaan kustannuksia jää edelleen kaikkien maksettavaksi.
Ajatuksen esittäneen puolueen riveistähän nyt tulee luonnollisesti vastaus, että tuohan on pieni summa, jolla saataisiin rakennetuksi hieno ja ympäristöystävällinen järjestelmä.
Koskahan kouluihin saataisiin lähiruokaa ilman, että ruokaa kuljetetaan keittiöiltä kouluille takseilla kymmeinä kilometrejä ja sitten astiat tyhjiä takaisin? Koska SOTE-palveluihin saataisiin lisää henkilökuntaa ja resursseja? Ovatko Vihreät valmiit satsaamaan siihen?
Vastaus on selkeä EI! Se on jo nähty ja kuultu. Monessa yhteydessä olen kuullut paikallisilta vihreiden edustajilta sen, että koulut tulevat toimeen vähemmällä ja keittiöt voidaan yhdistää ja kaupungin työntekijöiden määrää on vähennettävä sillä vain projektityön tekijät ovat tehokkaita. Mielenkiintoinen ajatus puolueelta, jolla on työvoimaministerin salkku?
Pikku vinkki: ehkä niitä punkkuja ei kannata juoda samalla lounaalla useampia.
Ilmeisesti Vihreät ovat esityksessään ajatelleet, että jälleen kerran käytetään jonkun muun rahoja maailman parantamiseen ja pelastamiseen. Jonkun muun rahoja onkin mukava käyttää. Ville Niinistö kulkee kahden valtion välillä ja maksaa ylimääräistä hiilidioksidiveroa vähentääkseen aiheuttamaansa hiilijalanjälkeä kansalta saamillaan rahoilla.
Sori vaan, ei se hiilijalanjälki siitä maksusta pienene, vaan matkustamisen vähentämisestä.
Eikä Turun seutu sillä nouse, että haikaillaan tällä väestöpohjalla pikaraitiotietä, vaan ihan oikeisin ongelmiin puuttumalla.
Vaalien edellä on toki aina hyvä ehdottaa jotain, joka kiinnittää huomiota. Äänestäjänä kuitenkin toivoisin ehdotusten olevan edes etäisesti realistisia.
Turun seudulle on aivan älytöntä edes toivoa raitiovaunuliikennettä ja siihen on olemassa useita realistisia syitä, joista suurin on riittämätön väestöpohja yhdistettynä nykyiseen kaavoitukseen.
Rahaa tässä vihreiden "retro palaa Turkuun" hankkeessa palaa vähintään 450 000 000 € eli liki puoli miljardia euroa. Olen arvioinnissa ollut lempeä sillä Turun viimeaikaisten hankkeiden julkisesti esitetty budjetti on ollut noin puolet toteutuneesta. Lisäsin omaan arviooni vain 30 % hankkeen viimeisestä esitetystä budjetista.
Lasketaanpa hieman mitä summa tarkoittaa ja nyt kannattaa huomata, että Aninkaistenmäen tunnelille ei ole vielä laskettu hintaa. Turun seuduksi on ihan julkisesti mainittu seuraavat kunnat: Lieto, Kaarina, Masku, Mynämäki, Naanatali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja tietenkin Turku. Tällä seudulla asukkaita on noin 300 000.
Pikaraitiotietä on suunniteltu rakennettavaksi Raisio-Turku-Kaarina välille ja siitä jatkot Runosmäkeen ja Varissuolle, mutta tietenkin vähän myöhemmin, koska ovat Turun suurimmat lähiöt. Asukkaita suunnitelman aluellaa n. 240.000, joista työikäisiä n 200.000. ja näistä työssäkäyviä n 184.000 (Työttömyysprosentti n. 8). Peruskoulun alaluokan matematiikka riittää laskemaan, kustannuksiksi tällöin 2445 €/ työikäinen henkilö. Ja nyt puhutaan vasta perustamiskustannuksista. Julkinen liikenne ei ole missään tähänkään asti toiminut pelkkien matkustajamaksujen kustantamalla, vaan kustannuksia jää edelleen kaikkien maksettavaksi.
Ajatuksen esittäneen puolueen riveistähän nyt tulee luonnollisesti vastaus, että tuohan on pieni summa, jolla saataisiin rakennetuksi hieno ja ympäristöystävällinen järjestelmä.
Koskahan kouluihin saataisiin lähiruokaa ilman, että ruokaa kuljetetaan keittiöiltä kouluille takseilla kymmeinä kilometrejä ja sitten astiat tyhjiä takaisin? Koska SOTE-palveluihin saataisiin lisää henkilökuntaa ja resursseja? Ovatko Vihreät valmiit satsaamaan siihen?
Vastaus on selkeä EI! Se on jo nähty ja kuultu. Monessa yhteydessä olen kuullut paikallisilta vihreiden edustajilta sen, että koulut tulevat toimeen vähemmällä ja keittiöt voidaan yhdistää ja kaupungin työntekijöiden määrää on vähennettävä sillä vain projektityön tekijät ovat tehokkaita. Mielenkiintoinen ajatus puolueelta, jolla on työvoimaministerin salkku?
Pikku vinkki: ehkä niitä punkkuja ei kannata juoda samalla lounaalla useampia.
Ilmeisesti Vihreät ovat esityksessään ajatelleet, että jälleen kerran käytetään jonkun muun rahoja maailman parantamiseen ja pelastamiseen. Jonkun muun rahoja onkin mukava käyttää. Ville Niinistö kulkee kahden valtion välillä ja maksaa ylimääräistä hiilidioksidiveroa vähentääkseen aiheuttamaansa hiilijalanjälkeä kansalta saamillaan rahoilla.
Sori vaan, ei se hiilijalanjälki siitä maksusta pienene, vaan matkustamisen vähentämisestä.
Eikä Turun seutu sillä nouse, että haikaillaan tällä väestöpohjalla pikaraitiotietä, vaan ihan oikeisin ongelmiin puuttumalla.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Merkityksiä ja merkityksettömyyksiä
Edunvalvonta on joskus kerrassaan mielenkiintoista etenkin silloin, kun osapuolilla on samasta asiasta täysin poikkeavat käsitykset ja pitäisi pystyä vakuuttamaan toinen oman näkemyksensä oikeellisuudesta.
Nyt sitten väännetään oikein kunnolla kolmannen osapuolen asiantuntijalausunnon pätevydestä ja vielä tarkemmin voiko asiantuntijalausunnon kiistää joku muu kuin toinen asiantuntija. Oma käsitykseni on järkähtämätön: asiantuntijalausunnon voi pätevästi kiistää vain toinen saman alan asiantuntija muut voivat olla erimieltä ja pyytää vastaavan osaamisen omaavalta asiantuntijalta toisen täydentävän ja selventävän lausunnon, mutta viimeistään sitä pitää sitten uskoa.
Yritetty on vaikka mitä selitystä asiantuntijalausunnosta, mutta koomiseksi tilanteen tekee se, että toinen osapuoli on vakikäytäntönä valmis vaatimaan asiantuntijalausunnon, mutta pidättäisi ainoana ei asiantuntijana itsellään oikeuden määritellä lausunnon hyväksymisen.
No jos kerran epäasiantuntijuus riittää asiantuntijalausunnon kiistämiseen, niin miksi hemmetissä sitten pitää vaatia asiantuntijalausuntoa vakikäytäntönä? Eikö kiistämiseen kykenevä epäasiantutija pystykään tekemään oikeaa johtopäätöstä?
En oikein haluasi uskoa sitäkään, että toinen osapuoli haluaisi vain viisivuotiaan lapsen lailla olla oikeassa ja kiukutella siihen asti, kunnes aikuinen antaa periksi.
Mutta olisiko kyse sittenkin vain merkityksen ymmärtämisestä?
Olisiko parempi asettaa tavoitteeksi yhteinen ymmärrys vai yhteisymmärrys?
Yhteinen ymmärrys antaa mahdollisuuden lähteä hakemaan ratkaisua laajemmasta näkökulmasta ja luovemmin, kuin väkinäisen yhteisymmärryksen vaatiminen. Oikeuskäytäntö on ottanut käytännökseen järjestelmällisesti hylätä epäasiantuntijuuden ja pitäytyä hyväksi havaitussa asiantuntijuudessa, joten toivottavasti voitte jakaa mielipiteeni siitä, että tämän ymmärryksen välittäminen inttävälle vastapuolelle nostattaa, kerran jos toisenkin, niin kutsuttua V-käyrää.
Kiistan aihe ei ole misään määrin merkityksetön, joten ehkä on tehokkaampaa antaa oikeuslaitoksen asiantuntijoiden määritellä asiantuntijuus niin, ettei epäasiantuntijoillekaan jää epäselväksi, ettei asiantuntijuus todellakaan riittänyt. Eikä siinä sitäpaitsi pelata edes omilla rahoilla vaan veronmaksajien ja maksajapuoleksi haluaa verojenkerääjä, joten olkaa hyvä taas on piikki auki, jotta voidaan ilmiselvästä asiasta maksaa turhaan, mutta tälläisiin turhuuksiin sitä rahaa yleesä hyvin riittääkin.
PS. 1827 Infernal Musical palaa toukokussa tasoittamaan tilannetta. Joten tilanne omasta näkökulmastani nyt: Muu sössiminen 4 - kulttuuri 2.
Nyt sitten väännetään oikein kunnolla kolmannen osapuolen asiantuntijalausunnon pätevydestä ja vielä tarkemmin voiko asiantuntijalausunnon kiistää joku muu kuin toinen asiantuntija. Oma käsitykseni on järkähtämätön: asiantuntijalausunnon voi pätevästi kiistää vain toinen saman alan asiantuntija muut voivat olla erimieltä ja pyytää vastaavan osaamisen omaavalta asiantuntijalta toisen täydentävän ja selventävän lausunnon, mutta viimeistään sitä pitää sitten uskoa.
Yritetty on vaikka mitä selitystä asiantuntijalausunnosta, mutta koomiseksi tilanteen tekee se, että toinen osapuoli on vakikäytäntönä valmis vaatimaan asiantuntijalausunnon, mutta pidättäisi ainoana ei asiantuntijana itsellään oikeuden määritellä lausunnon hyväksymisen.
No jos kerran epäasiantuntijuus riittää asiantuntijalausunnon kiistämiseen, niin miksi hemmetissä sitten pitää vaatia asiantuntijalausuntoa vakikäytäntönä? Eikö kiistämiseen kykenevä epäasiantutija pystykään tekemään oikeaa johtopäätöstä?
En oikein haluasi uskoa sitäkään, että toinen osapuoli haluaisi vain viisivuotiaan lapsen lailla olla oikeassa ja kiukutella siihen asti, kunnes aikuinen antaa periksi.
Mutta olisiko kyse sittenkin vain merkityksen ymmärtämisestä?
Olisiko parempi asettaa tavoitteeksi yhteinen ymmärrys vai yhteisymmärrys?
Yhteinen ymmärrys antaa mahdollisuuden lähteä hakemaan ratkaisua laajemmasta näkökulmasta ja luovemmin, kuin väkinäisen yhteisymmärryksen vaatiminen. Oikeuskäytäntö on ottanut käytännökseen järjestelmällisesti hylätä epäasiantuntijuuden ja pitäytyä hyväksi havaitussa asiantuntijuudessa, joten toivottavasti voitte jakaa mielipiteeni siitä, että tämän ymmärryksen välittäminen inttävälle vastapuolelle nostattaa, kerran jos toisenkin, niin kutsuttua V-käyrää.
Kiistan aihe ei ole misään määrin merkityksetön, joten ehkä on tehokkaampaa antaa oikeuslaitoksen asiantuntijoiden määritellä asiantuntijuus niin, ettei epäasiantuntijoillekaan jää epäselväksi, ettei asiantuntijuus todellakaan riittänyt. Eikä siinä sitäpaitsi pelata edes omilla rahoilla vaan veronmaksajien ja maksajapuoleksi haluaa verojenkerääjä, joten olkaa hyvä taas on piikki auki, jotta voidaan ilmiselvästä asiasta maksaa turhaan, mutta tälläisiin turhuuksiin sitä rahaa yleesä hyvin riittääkin.
PS. 1827 Infernal Musical palaa toukokussa tasoittamaan tilannetta. Joten tilanne omasta näkökulmastani nyt: Muu sössiminen 4 - kulttuuri 2.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Kulttuuria on moneen makuun
Mainonnalla on mahtia ja se vaikuttaa etenkin silloin, kun itseään voi mainostaa muiden saavutuksilla.
Kauniisti kaikkea ei voi sanoa, mutta siitä viis - totuus on tärkeämpää ja jos jollekin tulee "paha mieli", niin se menee kyllä ohi. Jos se ei mene - kannattaa hakea apua vaikka Kupittaalta.
Kun lahjakkaat nuoret harjoittelivat puolitoista vuotta, tuloksena oli huikea 1827 Infernal Musical.
Kun vähemmän lahjakkaat keski-ikäiset harjoittelivat saman puolitoista vuotta, tuloksena oli Hair, joka omasta mielestäni oli aivan väärässä paikassa ja väärään aikaan päästessään LOGOMOn lavalle. Sori ei todellakaan iskenyt. Teos oli ohjauksellisesti heikkoa mössöä ja juttu ei auennut lavalta mitenkään.
Täytyy sanoa, että esitystä katsellessa kaksi ajatusta: mitä ihmettä tämä on? ja miksi tämä on tehty? - valtasi vastustamattomasti huomion. Esityksen aikana se ei auennut eikä vielä sen jälkeenkään - todennäköisesti en ymmärrä sitä koskaan. Puolentoista vuoden harjoittelu ammattilaisen johdolla ei näkynyt missään ilmeisesti vain siksi, että harjoituskaudella kenellekään ei varmaan saanut tulla "paha mieli" ja "olethan yrittänyt parhaasi, enempää emme voi vaatia" ajatusten kanssa ei vaan parempaa voi saada aikaiseksi. Tarvitsisi kyllä ainakin, jos aikoo esiintyä LOGOMOssa.
Miten voikaan olla kaksi täydellistä ääripäätä peräkkäin samalla näyttämöllä. Ainakin se todistaa, että taiteen käsitys on laaja ja kaikkea voi myydä, kunhan rummutus on riittävän kovaa. Hairinkin liput käsittääkseni myytiin hyvin vähiin ja varmasti osaksi myös Infernal Musicalin ansiosta. Sääliksi käy ainakin niitä, jotka eivät saaneet lippua Infernaliin, mutta kenties saivat lipun Hairiin.
Juu en todellakaan tykännyt Hairista en. Tämän päiväisestä TNT:n Kolmesta iloisesta rosvosta kyllä tykkäsin. Ekakertalaisten jännitys tietysti näkyi, mutta niin näkyi intokin ja ilo onnistumisista.
Kun kuun alussa tilanne oli: kulttuuri 1 - kaupungin muu sössiminen 3, niin valitettavasti täytyy todeta, että muu sössiminen sai lisäpisteen enkä nyt puhu Hairista enää mitään.
Kun kaupungin rakennustoimen rakennustarkastajia oli risteilemässä ja toteamassa, kuinka kaupungilla on hyvät säännöt ja toimiva tapa kierrättää purettavien rakennusten tärkeimpiä osia, päätettiin maissa purkaa "sininen talo" Linnankadun ja Puistokadun nurkasta.
Ei muuten säästetty ovia tai ikkunoita kierrätettäväksi, mutta kaupungin suunnitelma oli silti juuri samoihin akoihin todettu toimivaksi. Taisi olla kuten moni muukin kaupungin virkameisten tekemä hieno suunnitelma. Itse suunnitelma on hieno ja siihen on usea virkamies paneutunut antaumuksella ja sähköposteja on lähetetty kymmenittäin samoin kokouksia pidetty useita ja se ainoa asia mikä pitäisi hoitaa eli jalkauttaminen käytäntöön sitten jäi tekemättä vastuuhenkilön puutteessa tai mukakiireestä päästä seuraavan projektin kimppuun.
Jos kulttuuri ei kohta ala kirimään infernaalin 3 lisäesitystä ei riitä tasoittamaan tilannetta.
Helmikuu päättyy muun sössimisen ollessa vakuuttavassa 4-1 johdossa.
Kauniisti kaikkea ei voi sanoa, mutta siitä viis - totuus on tärkeämpää ja jos jollekin tulee "paha mieli", niin se menee kyllä ohi. Jos se ei mene - kannattaa hakea apua vaikka Kupittaalta.
Kun lahjakkaat nuoret harjoittelivat puolitoista vuotta, tuloksena oli huikea 1827 Infernal Musical.
Kun vähemmän lahjakkaat keski-ikäiset harjoittelivat saman puolitoista vuotta, tuloksena oli Hair, joka omasta mielestäni oli aivan väärässä paikassa ja väärään aikaan päästessään LOGOMOn lavalle. Sori ei todellakaan iskenyt. Teos oli ohjauksellisesti heikkoa mössöä ja juttu ei auennut lavalta mitenkään.
Täytyy sanoa, että esitystä katsellessa kaksi ajatusta: mitä ihmettä tämä on? ja miksi tämä on tehty? - valtasi vastustamattomasti huomion. Esityksen aikana se ei auennut eikä vielä sen jälkeenkään - todennäköisesti en ymmärrä sitä koskaan. Puolentoista vuoden harjoittelu ammattilaisen johdolla ei näkynyt missään ilmeisesti vain siksi, että harjoituskaudella kenellekään ei varmaan saanut tulla "paha mieli" ja "olethan yrittänyt parhaasi, enempää emme voi vaatia" ajatusten kanssa ei vaan parempaa voi saada aikaiseksi. Tarvitsisi kyllä ainakin, jos aikoo esiintyä LOGOMOssa.
Miten voikaan olla kaksi täydellistä ääripäätä peräkkäin samalla näyttämöllä. Ainakin se todistaa, että taiteen käsitys on laaja ja kaikkea voi myydä, kunhan rummutus on riittävän kovaa. Hairinkin liput käsittääkseni myytiin hyvin vähiin ja varmasti osaksi myös Infernal Musicalin ansiosta. Sääliksi käy ainakin niitä, jotka eivät saaneet lippua Infernaliin, mutta kenties saivat lipun Hairiin.
Juu en todellakaan tykännyt Hairista en. Tämän päiväisestä TNT:n Kolmesta iloisesta rosvosta kyllä tykkäsin. Ekakertalaisten jännitys tietysti näkyi, mutta niin näkyi intokin ja ilo onnistumisista.
Kun kuun alussa tilanne oli: kulttuuri 1 - kaupungin muu sössiminen 3, niin valitettavasti täytyy todeta, että muu sössiminen sai lisäpisteen enkä nyt puhu Hairista enää mitään.
Kun kaupungin rakennustoimen rakennustarkastajia oli risteilemässä ja toteamassa, kuinka kaupungilla on hyvät säännöt ja toimiva tapa kierrättää purettavien rakennusten tärkeimpiä osia, päätettiin maissa purkaa "sininen talo" Linnankadun ja Puistokadun nurkasta.
Ei muuten säästetty ovia tai ikkunoita kierrätettäväksi, mutta kaupungin suunnitelma oli silti juuri samoihin akoihin todettu toimivaksi. Taisi olla kuten moni muukin kaupungin virkameisten tekemä hieno suunnitelma. Itse suunnitelma on hieno ja siihen on usea virkamies paneutunut antaumuksella ja sähköposteja on lähetetty kymmenittäin samoin kokouksia pidetty useita ja se ainoa asia mikä pitäisi hoitaa eli jalkauttaminen käytäntöön sitten jäi tekemättä vastuuhenkilön puutteessa tai mukakiireestä päästä seuraavan projektin kimppuun.
Jos kulttuuri ei kohta ala kirimään infernaalin 3 lisäesitystä ei riitä tasoittamaan tilannetta.
Helmikuu päättyy muun sössimisen ollessa vakuuttavassa 4-1 johdossa.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Ei mennyt kiin kuin Strömsössä
Kulttuuripääkaupunkivuoden ensimmäinen kuukausi on takana ja kaikki ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Asia, joka on närästänyt paikallisia kulttuuri- ja muitakin yrittäjiä, nähtiin tietysti avajaisissa, jonka "suurellisen spektaakkelin" järjesti Englantilainen yritys. No ainakaan TV:stä katsottuna mistään spektaakkelista ei ollut kyse ja paikalla olleet tutut valittelivat järjestyksenvalvojien huonoa osaamista. Ruuhka oli aivan tolkuton ja paikalla olleet järjestyksen valvojat eivät mitenkään hallinneet tilannetta.
Kaikella sillä hehkuttamisella, jota avajaisista pidettiin olisi todellakin kuvitellut, että esillä olisi ollut spektaakkeli. Nyt tilanne oli ohjelmallisesti kaukana siitä ja ainoa asia mikä täytti spektaakkelin vaatimuksen oli paikalle tulleiden ihmisten määrä. Avajaisia voitaisiin pitää Turku2011 säätiön omana aprillipilana, mutta päivä sattui olemaan väärä. Toisaalta esityksessä oli selvästi yhtymäkohtia myös Keisarin uusiin vaatteisiin, mutta pikkupoika jäi valitettavasti puuttumaan.
Oluenystävät nimesivät Cay Sevonin pahaksi nuutiksi, koska Turku2011 säätiö valitsi paikallisten yrittäjien ohi nimikko-olueksi Hartwallin Aura oluen. Valinta oli täysin paikallaan sillä tässäkään kohdassa paikallisuus ei ollut valtti vaan haitta.
Se mikä taas täytti spektaakkelin määritelmän oli TNT:n hevi-musikaali 1827 INFERNAL MUSICAL eikä senkään avajaiset mennyt ihan Strömsön malliin, kun Väinön (Pekko Honkasalo) polvilumpio meni sijoiltaan. Kun tilanne oli päällä, järjestyksenvalvojat olivat aivan pihalla tapahtumista. Ensimmäisenä lavalla oli 2 VPK:n miestä vaahtisammuttimien kanssa. Ensi-apuhenkilökunta ei tietänyt mitään mitä pitäisi tehdä - onneksi yleisössä sattui olemaan ortopedi paikalla, joka laittoi lumpion paikalleen. Kun näyttelijä piti kantaa ambulanssiin, niin paikalla olleet järjestyksenvalvojat olivat niin heiveröisiä, etteivät jaksaneet edes neljästään kantaa näyttelijää paareilla, joten - oma apu paras apu - muut oman porukan kaverit ottivat paarit kantoon. Uskomattominta oli kuitenkin se, että Turku2011-säätiön tuvallisuuspäällikkö tuli syyllistämään nuoret siitä, että yleisöä, mm. kyseinen lääkäri ja Pekkon äiti, oli päästetty lavalle. Olipahan turvallisuuspäällikkö ainakin kuullut kliseen:"Kun mokaat - syytä heti muita."
Uusin periturkulainen sössintä saatiin aikaan, kun ohjelmapäällikkö Suvi Innilä päätti ryhtyä eduskuntavaaliehdokkaaksi kovin lyhyellä varoitusajalla. Ei mennyt niin kuin Strömsössä, vaan meni ihan niin kun Turussa. Ensimmäisenä asiaan tietysti tarttui poliittinen kilpailija, kun Mirka Muukkonen blogikirjoituksessaan kritisoi asiaa, mutta mikä olikaan perimmäinen syy kritiikille?
Eduskuntavaalit on kova juttu ja ilmainen mainostila Turku2011-säätiön tilaisuuksista varmasti on hyvää mainosta ja saattapa olla, että 10-vuotta säätiölle työskennellyt projektityöntekijä saa uuden projektityösuhteen. Moraalitontako? Ei ainakaan Turussa sillä täälllähän esirippujen takaiset sopimukset ovat se "normaali, edustuksellisen demokratian mukainen tapa" hoitaa asioita. Muistellaanpa samankaltaista asiaa poliittisen kartan toiselta reunalta. Kansilapäällikkö Jouko Lehtonen ilmoitti jouluaattona jäävänsä eläkkeelle ja joulurauhanjulistajan vaihtuvan. Yllättäen seuraavalla viikolla kyseisestä henkilöstä leivottiin apulaiskaupunginjohtaja ilman julkista hakua, kun kassakaappisopimus niin mahdollisti. Lyhyt on poliitikon muisti.
Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata turkulaista kulttuurivuotta 2011, mutta voittaako kulttuuri lieveilmiöt vai jatkuuko Turuntauti niin pahana, että kulttuuri antaa periksi. Tammikuun saldona sanoisin kulttuuri 1 - taudin aiheuttama sössiminen 3, joten pientä kirittävää kulttuurilla olisi, etenkin kun helmikuussa tauti otti ensimmäisenä pisteen itselleen.
Asia, joka on närästänyt paikallisia kulttuuri- ja muitakin yrittäjiä, nähtiin tietysti avajaisissa, jonka "suurellisen spektaakkelin" järjesti Englantilainen yritys. No ainakaan TV:stä katsottuna mistään spektaakkelista ei ollut kyse ja paikalla olleet tutut valittelivat järjestyksenvalvojien huonoa osaamista. Ruuhka oli aivan tolkuton ja paikalla olleet järjestyksen valvojat eivät mitenkään hallinneet tilannetta.
Kaikella sillä hehkuttamisella, jota avajaisista pidettiin olisi todellakin kuvitellut, että esillä olisi ollut spektaakkeli. Nyt tilanne oli ohjelmallisesti kaukana siitä ja ainoa asia mikä täytti spektaakkelin vaatimuksen oli paikalle tulleiden ihmisten määrä. Avajaisia voitaisiin pitää Turku2011 säätiön omana aprillipilana, mutta päivä sattui olemaan väärä. Toisaalta esityksessä oli selvästi yhtymäkohtia myös Keisarin uusiin vaatteisiin, mutta pikkupoika jäi valitettavasti puuttumaan.
Oluenystävät nimesivät Cay Sevonin pahaksi nuutiksi, koska Turku2011 säätiö valitsi paikallisten yrittäjien ohi nimikko-olueksi Hartwallin Aura oluen. Valinta oli täysin paikallaan sillä tässäkään kohdassa paikallisuus ei ollut valtti vaan haitta.
Se mikä taas täytti spektaakkelin määritelmän oli TNT:n hevi-musikaali 1827 INFERNAL MUSICAL eikä senkään avajaiset mennyt ihan Strömsön malliin, kun Väinön (Pekko Honkasalo) polvilumpio meni sijoiltaan. Kun tilanne oli päällä, järjestyksenvalvojat olivat aivan pihalla tapahtumista. Ensimmäisenä lavalla oli 2 VPK:n miestä vaahtisammuttimien kanssa. Ensi-apuhenkilökunta ei tietänyt mitään mitä pitäisi tehdä - onneksi yleisössä sattui olemaan ortopedi paikalla, joka laittoi lumpion paikalleen. Kun näyttelijä piti kantaa ambulanssiin, niin paikalla olleet järjestyksenvalvojat olivat niin heiveröisiä, etteivät jaksaneet edes neljästään kantaa näyttelijää paareilla, joten - oma apu paras apu - muut oman porukan kaverit ottivat paarit kantoon. Uskomattominta oli kuitenkin se, että Turku2011-säätiön tuvallisuuspäällikkö tuli syyllistämään nuoret siitä, että yleisöä, mm. kyseinen lääkäri ja Pekkon äiti, oli päästetty lavalle. Olipahan turvallisuuspäällikkö ainakin kuullut kliseen:"Kun mokaat - syytä heti muita."
Uusin periturkulainen sössintä saatiin aikaan, kun ohjelmapäällikkö Suvi Innilä päätti ryhtyä eduskuntavaaliehdokkaaksi kovin lyhyellä varoitusajalla. Ei mennyt niin kuin Strömsössä, vaan meni ihan niin kun Turussa. Ensimmäisenä asiaan tietysti tarttui poliittinen kilpailija, kun Mirka Muukkonen blogikirjoituksessaan kritisoi asiaa, mutta mikä olikaan perimmäinen syy kritiikille?
Eduskuntavaalit on kova juttu ja ilmainen mainostila Turku2011-säätiön tilaisuuksista varmasti on hyvää mainosta ja saattapa olla, että 10-vuotta säätiölle työskennellyt projektityöntekijä saa uuden projektityösuhteen. Moraalitontako? Ei ainakaan Turussa sillä täälllähän esirippujen takaiset sopimukset ovat se "normaali, edustuksellisen demokratian mukainen tapa" hoitaa asioita. Muistellaanpa samankaltaista asiaa poliittisen kartan toiselta reunalta. Kansilapäällikkö Jouko Lehtonen ilmoitti jouluaattona jäävänsä eläkkeelle ja joulurauhanjulistajan vaihtuvan. Yllättäen seuraavalla viikolla kyseisestä henkilöstä leivottiin apulaiskaupunginjohtaja ilman julkista hakua, kun kassakaappisopimus niin mahdollisti. Lyhyt on poliitikon muisti.
Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata turkulaista kulttuurivuotta 2011, mutta voittaako kulttuuri lieveilmiöt vai jatkuuko Turuntauti niin pahana, että kulttuuri antaa periksi. Tammikuun saldona sanoisin kulttuuri 1 - taudin aiheuttama sössiminen 3, joten pientä kirittävää kulttuurilla olisi, etenkin kun helmikuussa tauti otti ensimmäisenä pisteen itselleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)